torstai 25. kesäkuuta 2020

Kesän iloja

Kesän ensimmäiset mansikat syöty, osa pakastimessa. Nyt täytyy syödä niitä ennen kuin alkaa sateet marjat menee huonoiksi. Kyllä kotimaiset mansikat voittaa maussa tuontimansikat.

Toissapäivänä ulkoilin ystävän kanssa Lapinlahden sairaalan puistoalueella. Ystäväni kävi uimassa ja sitten kahvittelimme omien eväiden kanssa.

Eilettäin taas kävin toisen ystävän kanssa kahvittelemassa Cafe Carusellissa Kaivopuiston rannassa. Siellä oli kovin väljää kun menimme, mutta pois lähtiessämme oli jonoa jo ovelle asti. Kotiinpäin kävellessä silmiin osui erikoinen seinä.

Jätkäsaaren kanavan silloille on taas laitettu kukkia. Mukavaa.

Tänään olen enimmäkseen vain lepäillyt kotosalla. Tuuletin hiukan viilentää oloa, mutta 28 astetta sisällä ja 33,5 astetta parvekkeella ei ollenkaan edistä  ajatusta siivouksesta muuttumaan minkäänlaisiksi teoiksi. Tosin pienen peltileivän tein. Laitoin mututuntumalla vettä, jauhoja, kaurahiutaleita, suolaa ja kuivahiivaa. Annoin kohota pellillä vajaan tunnin ja paistoin 20 min 220 asteessa. Hyvää tuli ja piti pistää nopsaa pakastimeen etten syö liikaa. Kuvakin jäi ottamatta.

Nyt, kun rajoituksia on höllennetty, niin voisi harkita kaupassa käyntiä. Tosin mikään kiire ei ole kun ruokaa on hyvin kotona vielä.

Voikaa hyvin, ystävät,  ja nauttikaa kesästä!








2 kommenttia:

  1. Kivoilta kuulostaa sinun kesäpäivät :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi on ollut ulkoiluseuraa kun en ole kaupoissakaan käynyt yli kolmeen kuukauteen.

      Poista