keskiviikko 30. maaliskuuta 2022

Peukalo keskellä kämmentä

 Näin käy kun on huolimaton terävän veitsen kanssa. Pikkuisen jomottelee. 

Vain parit pikkusukat olen saanut aikaan. Tuntuu aika kuluvan ihan muuhun kuten nokosiin. Sain kyllä vietyä joulukoristeet kellariin ja samalla toin pääsiäiskoristeet odottamaan. 

Ensi viikolla saamme jo kahvitella Kampin palvelutalossakin. Alkaa pikkuhiljaa elämä palautumaan joiltain osin. 



maanantai 14. maaliskuuta 2022

Pientä näpertelyä

 Ihanaa kun palvelukeskuksia on avattu ja pääsee Kamppiin tapaamaan tuttuja. 

Vain muutaman pienen sukkaparin olen saanut aikaan. Regian lankaa oli nippanappa kahteen sukkapariin ja toista paria varten kerin langan pikkunöttösiin raitakertojen mukaan jotta saan molemmista sukista samanlaiset. 

Kävin Pasilassa asioimassa ja huomasin, että raitiolinjaa ollaan jatkamassa Pasilan päässä Ilmalaan.

Eräänä päivänä näkyi taivaalla lentokoneiden jättämiä vanojen risteilyjä. Yleensähän reitit menee suoraa eikä noin eri suuntiin. Huomasinkin sitten netistä, että samaan aikaan oli ollut itänaapurin lentokone kiertämässä Suomen ympäri pohjoisen kautta. 

Eräänä iltana teki kovasti mieli jotain makeaa ja etsin netistä jotain, mihin voisin laittaa sitruunaa. Sitruunaposse vaikutti helpolta ja sitäpä kokeilemaan. Tein vain puoli annosta ja senkin jaoin kahteen lasiin. Oli kyllä ärtsyn makeaa ja kirpakkaa. Pari teelusikallista riitti kerrallaan.