maanantai 27. toukokuuta 2019

Kaukaisia vieraita Kampissa

Tänään saimme Kampin palvelukeskuksessa vieraita Japanista asti. Kovasti olivat kiinnostuneita siitä, miten Suomessa vanhempi väki elää. Japanissa ei ole vanhuksille palvelutaloja (jos ymmärsin oikein). Heillä oli kyllä tulkki mukana, mutta aina meni joku sana ohi korvien. Japanilaisten ryhmä tekee vuosittain yhdessä pitkän ulkomaanmatkan ja nyt oli vuorossa Suomi. Japanilaisethan ovat aina kovin kohteliaita. Niinpä heillä oli nytkin meille pieniä lahjoja kuten origami lintusia ja makeita keksejä. He myös lauloivat japaniksi kaksi laulua. Toinen oli "tyttö Kiotosta", mutta toisen nimeä en muista. Vieraat viihtyivät kanssamme toista tuntia. Kiitos kun kävitte.




perjantai 24. toukokuuta 2019

Posti yllättää kahdesti

Pari viikkoa takaperin tiistaina minulle lähetettiin Jyväskylästä kirjattu kirje. Kirje saapui seuraavan viikon keskiviikkona  eli matka keski yli viikon.
Eilen laitoin pääpostissa onnittelukortin kuoressa plus-merkillä ja siinä oli seurantakoodi. Kortti oli tänään Kokkolassa saajalla. En ehtinyt edes katsoa, missä kortti kulki.


torstai 16. toukokuuta 2019

Herkkuja vaan

Aina ei jaksa käsitöitäkään ja sitten iskee syömishimo. Minulla oli vajaa purkki kermaviiliä ja niinpä tein pienen puolukkapiirakan. Kun uuni oli kerran lämmin, niin laitoin vielä spaghettivuokaa Mummun blogin ohjeella. (Mummun blogi toukokuu 2013). Tein vain puoli annosta, mutta on niin täyttävää, että saan syödä siitä monta kertaa (jollei joku ystävä tule kaveriksi).


sunnuntai 12. toukokuuta 2019

Hyvää Äitienpäivää!

Hyvää Äitienpäivää kaikille blogissani poikkeaville!
Ostin eilen Ogelista itselleni lahjaksi pari kerää Opalin sukkalankaa. Luultavasti saan iltapäivällä suklaarasian kun poikanen tulee käymään.
Täytekakku on koristelua vailla, kananmunat kiehumassa karjalanpiirakoita varten ja korvapuustit odottaa paistamista.
Edit . Kakku koristeltu, munavoi valmiina, korvapuustit paistettu. 




keskiviikko 8. toukokuuta 2019

Sukat Maija-langasta

Lasten sukat Maija-langasta. Jämälankoja nämäkin. Lankaa kului 61 grammaa, silmukoita  4x12, puikot 3,0 bambut. Sukat on lasten kokoa ja menevät hyväntekeväisyyteen.


torstai 2. toukokuuta 2019

Pari myssyä

Tein kuitenkin ohuesta langasta toisenkin myssyn ja sitten vähän isomman myssyn vaaleanpunaisesta langasta. Kirjava myssy on vauvakokoa. Lankaa kului 19 grammaa, silmukoita 80 paikkeilla. Puikkokokoa en nyt muista.
Vaaleanpunaiseen myssyyn kului Jaeger Extra Fine Merino Aran -lankaa 52 grammaa, silmukoita 88, puikot 3,0 bambut. Olisi ehkä pitänyt käyttää vähän isompia puikkoja kun tuli ehkä vähän liian tiukka aikuisen päähän.
Molemmat myssyt menee hyväntekeväisyyteen.