torstai 8. kesäkuuta 2023

Korvareita pitkästä aikaa

 Olen lähdössä parin neuleystävän kanssa Talvipuutarhaan neuloskelemaan. Termarikahvit mukaan ja tietysti lämpimiä korvapuusteja. Olin jo  viikko sitten ekan kerran siellä puutarhassa neulomassa ja kahvittelemassa. Siellä on mukavasti tuoleja ja pöytiä ja porukkaakin näytti olevan kivasti. Kun siellä ei ole kahvilaa, niin omat eväät pitää olla mukana, jos meinaa kahvistella. 

Gloxinia on avannut monta kukkaa ja lisää aukeaa, jos vaan sekaan mahtuu. Posliinikukan 8 kukkaterttua on varissut melkein kokonaan. Hyvä niin, että voi taas hengittää iltasella paremmin. 







torstai 1. kesäkuuta 2023

Kukkien kanssa seurustelua

 Enimmäkseen oleilua kotosalla. Maanantaisin olen käynyt Kampin neulekahvilassa ja eilen olin Lapinlahden Lähteellä kuuntelemassa vanhuspalveluista. Olisi ollut historiakierros ja huovutusta, mutta jäätiin kahvittelemaan ystävän kanssa. Kiitos seurasta Anne! 

Hortensioita ostin kaksi ja ne ovat kovin reheviä. Vaativat kyllä melkein litran vettä päivässä. Gloxinia alkaa kukkimaan ja nuppuja on parikymmentä. 

Päivänä muutamana istuin ystävän kanssa lähipuistossa ja katselimme vähän erikoisempaa ikkunanpesua. Kaveri pitkällä varrella pesi 8. kerroksen parvekelaseja ja siitä sitten kerroksittain alaspäin. Välillä lyhenteli pesuvartta. Aika nopsaan sai pestyä koko talosivun kiinteät parvekelasit eikä tarvinnut käydä asunnoissa. 

Telkkari sammahti, joten aika hiljaista on kotona. Vähän yritin katsoa Areenaa tabletilla, mutta kyllästyin siihen. Naapuristahan sen uuden telkun saa kun vaan saa aikaiseksi lähteä hakemaan. 





torstai 18. toukokuuta 2023

Omatekoista viiliä

 Oli yksi viilipurkki ollut pitempään jääkaapissa ja saanut pintakerman hiukan ryppyyntymään, vaikka päiväystä oli jäljellä monta päivää. Olin myös ostanut punaista maitoa riisipuuroa varten, mutta laiskotti puuron keittäminen. Niinpä muistin, että kotona laitettiin usein viiliä piimimään lämpimästä maidosta. Vanhan viilin päältä otettiin teelusikallinen kermaa ja sekoitettiin maitoon ja sitten kaappiin odottamaan. 

Niinpä lämmitin hieman maitoa, lisäsin vähän viilin pintaa, sekoittelin ja jätin yöksi pöydälle. Seuraavana iltana pistin jääkaappiin ja tänään otin esille. Hiukan mansikkahilloa seuraksi ja aijaijai kun olikin hyvää ja ihana samettinen kerma pinnassa. 

Vanhaa viiliä on vielä jäljellä ja laitankin uutta viiliä tulemaan . Uuden viilin pinnasta vois myös ottaa "siementä", mutta kun vanhaa on jäljellä niin käytän sitä. 


sunnuntai 14. toukokuuta 2023

Hyvää Äitienpäivää

 Aurinkoista ja hyvää äitienpäiväsunnuntaita kaikille äideille!

Vaatimaton kahvittelu tänään poikasen kanssa. Tytär tulee huomenna. Mukava nähdä "lapsukaisia", yli 50v kumpainenkin. 


keskiviikko 10. toukokuuta 2023

Kesä ja Käärijä

 Nyt on sitten tullut vihdoin lämmintä niin, että riittää. Mukavaahan se on pitkän talven jälkeen.

Käärijän viisumenestys näkyy myös Kivimiesten harteilla. Menestystä kisassa, etäserkkuseni!

Hortensia oli isäni lempikukka ja oli pakko ostaa sellainen itselle kun oli vaan  niin kaunis. 





tiistai 9. toukokuuta 2023

Lisää pikkusukkia

 Muutaman parin pikkusukkia olen saanut aikaiseksi. Nämä menevät hyväntekeväisyyteen, joko seurakuntien kastesukiksi tai muualle keräykseen. 

Soilikit kukkii kauniisti. Parvekkeelle ostin muutaman pelargonian. Joulukuussa saadut orkideat edelleen kukassa. Saint paulia alkaa kukkimaan. 







keskiviikko 3. toukokuuta 2023

Ei ihan, mutta melkein

 Olettehan kuulleet leipurista sen jutun, jossa hiiva heitettiin uuniin leipomusten perään. Mulla oli vähän samanlaiset teelmät tänään kun tein lehtileikkeen mukaan Omar-peltiä. 

Kananmunia oli vain yksi, joten kolmasosa muita aineita sen mukaan. Munaa en vatkannut sokerin kanssa, vaan sekoittelin vaan. Omar-toffeeta ei ollut, joten keittelin itse toffeen. Siitä tuli vähän löysää. Omenamarmeladia ei ollut, joten laitoin puolukkahilloa. Tomusokerin unohdin laittaa toffeen sekaan, joten siivilöin sitä sitten päälle. 

Tuli kyllä hyvää, mutta aika makeaa, joten riittää pienempikin palanen kahvin kanssa. Maistuisko sullekin? 


sunnuntai 30. huhtikuuta 2023

Hauskaa vappua

 Hauskaa vappua itse kullekin blogissani piipahtavalle ja hyvää syntymäpäivää lapsoselleni!



maanantai 24. huhtikuuta 2023

Kevättä ilmassa

 Vappu lähestyy ja ilmatkin ovat olleet kovin kesäiset viime päivinä. 

Laitoin pienen satsin simaa tulemaan. Toivottavasti onnistuu ja löydän kaupasta hyviä tippaleipiä kaveriksi. En ole koskaan itse tehnyt tippaleipiä enkä munkkeja. Nykyiset kauppojen munkit paistetaan jotenkin kummasti kun niissä on vaalea raita sivussa. Eikä makukaan ole yhtä hyvä kuin mitä muistan nuoruudesta. Vuosia sitten Maunulan Majalla kahvilan pitäjä paistoi itse munkkirinkilät, mitkä oli tosi hyviä ja ihan niiden takia sinne usein poikkesinkin. Samoin vuosikymmeniä sitten Pirkkolan uimahallin kahviossa sai vastapaistettuja munkkirinkilöitä ja usein juoksulenkki päättyikin kahvilaan kun ulkona levisi herkullinen tuoksu. 

Päivällä rupesi tekemään mieli täytettyjä paprikoita ja ostin sitten yhden ison paprikan, jonka halkaisin ja täytin jauhelihaseoksella, päälle juustoraastetta. 

Paprikan kanssa kaupan kassalla sattui jännästi. Kassa nyppäs hintalapun paprikasta ja pisti sen kassapöydän reunan alle. Tuli mieleen muinoinen kerta kun eräs kassa pyysi vieraaseen kuittiin minulta allekirjoitusta, että hän saa virhekuittina summan sitten johonkin täsmäämään. 




keskiviikko 12. huhtikuuta 2023

Muutamat pikkusukat

 Muutaman parin pikkusukkia olen saanut tehtyä. Kokeilin tehdä junasukat väriraidalla, mutta ei osunut nappiin. Ehkä yksiväriset sittenkin on parempia tai ainakin raitalanka yksiväristä eikä pätkävärjättyä. Osan aikaisemmin tehdyistä laitoin menemään Ukrainaan ja muutamia sukkapareja Tuomiokirkkoseurakunnan kastesukiksi. 

Mukava kun on ollut lämpimiä ilmoja. Tänään meidän alueella jo siivottiin hiekkoja pois. 


lauantai 8. huhtikuuta 2023

sunnuntai 2. huhtikuuta 2023

Gluteeniton marjapiirakka

 Sain viikolla neuletapaamisessa erikoisherkullista gluteenitonta marjapiirakkaa ja sitä nyt kokeilin itsekin tehdä. Ohje on Fazerin gluteenittoman jauhopussin takana ja tarkkaan yritin ohjetta noudattaa. Vähän tuli kuivempaa, mutta vika lienee siinä, että pidin himpun kauemmin uunissa kuin mitä ohjeessa luki. Halusin vähän tummaa pintaan ja 200 asteessa meinasi jäädä vallan valkoiseksi, niin nostin lämpöä hetkeksi 220 asteeseen. Pitää seuraavalla kerralla laittaa heti alkuun 220 astetta ja pitää uunissa vain ohjeen mukainen 30 minuuttia. Kyllähän aina uuni ja vuoan kokokin vaikuttaa, leipurista puhumattakaan. Maku kyllä on hyvä, joten voinpa tehdä toisenkin kerran. 



Vaalipäivä

 Kävin äänestämässä ja join samalla vaalikahvit. Äänestäjiä oli paikalla ihan jonoksi asti. Mukava, että oli kahvipaikka viereisessä tilassa kuten joskus vanhaan hyvään aikaan. 

Nyt sitten imurointi, hiusten pesu, marjapiirakan leipominen, patongin paisto ja sitten odottelemaan vaalivalvojaisvierasta. Mukava, että on seuraa illalla. 


perjantai 24. maaliskuuta 2023

Veto poissa

 On vähän nuutunut olo edelleen, vaikka flunssatuntemukset on poissa. Neuletuttuja olen tavannut ja tänään olin kuuntelemassa luentoa sormien nivelrikosta. Gloxinialle vaihdoin uuden mullan ja asettelin mukulan oikein päin kun oli vähän kyljellään. Muutkin kukat kaipaisivat kohennusta ja kertakäyttömukeissa olevat oikeita ruukkujakin. Soilikit ovat oikein runsastuneet ja voivat hyvin. Toivottavasti maltan olla kastelematta liikaa. 

Serkun mies on saanut massiivisen aivoverenvuodon ja nyt odotellaan, miten tilanne kehittyy. 



tiistai 7. maaliskuuta 2023

Soilikki virkistyi

 Valkokukkainen soilikki-raasu on virkistynyt kovasti. Pisin lehtikin on 29 senttiä, voittaa sentillä sinikukkaisen pisimmän lehden. Monissa soilikin hoito-ohjeissa sanotaan, että multa ei saa kuivua kokonaan tai sitten kukkiminen loppuu. Näissä soilikeissa oli multa rutikuivaa, ollut jo pitempään, mutta niinpä vain kukkiminen jatkuu kun saivat vettä. 

Minulla tahtoo kukat kuolla liikaan hoitoon ja liikaan kasteluun. Kun vain malttaisi olla kastelematta joka päivä. 





torstai 2. maaliskuuta 2023

Ihana, aurinkoinen päivä

 Kun flunssa on hellittänyt, niin käväisin kaupungilla. Tapasin pari entistä työkaveria ja lounastettiin. Hiukan meinasi yskityttää, mutta selvisin kunnialla kuitenkin. Piristi kovasti kun näki ihmisiä ja aurinko paistoi. 

Kevään kunniaksi ostin eilen Lidlin viimeiset, rupuset soilikit. Kastelin kuivuneet mullat ja tänään kukat näyttikin paljon paremmilta. Pari kuivunutta lehteä leikkasin ja laitoin vesialtaaseen likoomaan ja nekin virkistyivät joten laitan ne vesiastiaan juuria tekemään. 

Käsitöitä en ole tehnyt, mutta yhdet pikkusukat sain pääteltyä. Menevät hyväntekeväisyyteen. 




perjantai 24. helmikuuta 2023

Yösyömisiä

 Tai paremminkin yöjuomisia eli mukillinen kuumaa kaakaota klo 1.36 kun yskimiseltä joutuu nousemaan ylös tunnin välein. Kuume on poissa, mutta lima niin sitkeää, että on pakko nousta ylös yskimään. 


perjantai 17. helmikuuta 2023

Lepoa vaan

 Toista viikkoa olen potenut jonkinlaista flunssaa. Ensin tuli kurkku kipeäksi, sitten nousi kuume 38,7, sitten alkoi yskä, joka jatkuu edelleen. Nenäkin alkoi vuotaa ja on hiljalleen muuttunut sitkeäksi limaksi. Kuume on sentään laskenut, mutta vaihtelee 36,2-37,2. Kolme kertaa olen testannut koronan, mutta tulos on ollut negatiivinen. Ruoka ei maistu, juotavaa lipittelen pikkupakolla. Ja väsyttää, väsyttää... Olen melkein vaan maannutkin sohvalla, yhden yönkin nukuin siinä. 

No, sanotaanhan, että flunssa kestää kaksi viikkoa, jos ei hoida, mutta paranee 14 päivässä, jos hoitaa. 


tiistai 31. tammikuuta 2023

Heleätä helmikuuta

 Onpa kiva kun aurinko pilkistää ja aamut alkavat valostua. Lunta ei näy mailla ei halmeilla, mutta sitä en sure. Mukavampi kun ei ole liukasta. 

Liipasinlapaset sain valmiiksi ja lähtivät ystävän kautta kohti Ukrainaa. Kaksinkertaisesta langasta (Regiaa ja Aloe Sockwoolia) tein, peukun kärki yksinkertaisena,  ja hiukan harjasin sisäpintaa niin ovat himpun enemmän tuulenpitäviä. Aika isot minun käteen, mutta miehen käteenhän ne on ajateltukin.  Eihän ne kauniit ole, mutta lämmittävät ehkä jonku käsiä. Kaksinkertainen neulos tuntui miellyttävältä, joten ehkä sitä voisi käyttää muuhunkin kunhan löytäisi kauniimman mallin. 

PS  Hernekeitto hautumassa, vaikka laskiaiseen on vielä aikaa. 




lauantai 21. tammikuuta 2023

Kiva lauantai

 Pari ystävää poikkesi kahvittelemaan kauniiden kukkasten kera. Oli oikein rattoisa iltapäivä. Kiitos, ystävät kun kävitte.

Vieraita varten olin varannut kahvileipää ja ylimakeaksi pikkuherkuksi tein sitruunapossea. 

Muutoin on elo ollut "ei mitään erikoista, kaupassa olen käynyt". Liipasinlapasia olen aloittanut, mutta on vähän hidasta hommaa isojen lapasten teko kaksinkertaisella langalla. Purkua pitää välillä harjoitella. 





sunnuntai 8. tammikuuta 2023

Loppiainen ohitettu onnistuneesti

 Loppiainen meni rauhallisesti ja lopulta sääkin oli aika hyvä, sen minkä huomasin kauppareissulla käydessä. Muutapa ei sitten tullutkaan ulkona liikuttua. Nukkunut kyllä olen, välillä lähes puoleen päivään, mutta olen ajatellut, että nyt on talviunien aikaa ja nukun, jos unta riittää. 

Käsityöt on edistyneet harmittavan vähän. Ainoastaan viime vuoden viimeinen ja tämän vuoden ensimmäinen sukkapari on valmistunut. Punakirjava pari on tämän vuoden tuotos ja on vähän isompi kuin sinikirjava, joka on enempi vauvakokoa. 

Nyt olen ajatellut suunnata käsitöissä Ukrainaan lähetettäviin sukkiin,  myssyihin ja liipasinlapasiin. Minulle oudompi alue on miesten koot ja lapasten saaminen riittävän tiheäksi. Lapasiin löytyy monenlaista mallia ja lankasuositusta, mutta katselen mikä sopii minun käsialaan. 

Hyvää alkanutta vuotta ja kevättä odotellen!