keskiviikko 22. syyskuuta 2021

Syksyä ja lisää sukkia

 Alkaa tuntua syksyiseltä, vaikka tänään olikin aurinkoista, lämmintä ja tuuletonta kun kävin Fokuksessa tapaamassa tuttuja ja kahvittelemassa. Vein samalla muutaman parin pikkusukkia annettavaksi kastevauvoille.

Pieniin sukkiin menee vain nöttönen lankaa ja yritän saada raidat kuitenkin täsmäämään, Joskus joutuu vähän etsiskelemään raitoja kohdilleen. 

Kotimatkalla Triplasta ostin vähän puolukoita ja että ovat hyviä ihan sellaisenaan. Pakastuksessa niihin tulee vähän kirpeyttä, mutta näin suoraan metsästä ne on mietoja, mutta maukkaita. 

Jätkäsaaressa rakennetaan edelleen merelle päin ja tulee melkoisen korkeita taloja. Osan kattoja jo näkyy meillekin toistentalojen yli. Erikoista, että merelle päin tulee korkeampia. Voisi kuvitella, että keskellä saarta olisi korkeita taloja ja rannalla matalia. 

Läheisen päiväkodin aidan vieressä on päivisin pitkä rivi pikkupyöriä. Hellyttävän näköistä. 








lauantai 18. syyskuuta 2021

Lisää pikkusukkia

 Tein vanhan pääpannan mukaan uuden, vähän leveämmän. Lankana ihana Wendyn merino Chunky. Lankaa kului 48 grammaa, puikot 5,0 bambu pyöröt. 

Pikkusukkia tein ensin parittomille pareja ja sitten muutaman uuden. Lankana ohuempaa Opalia, Steppiä ja Regiaa, puikot 2,5. Nämä menevät kastesukiksi Töölön seurakuntaan. 

Tuossa yhdessä pikkusukassa jäi harmittamaan kun minusta kelta-oranssi kantapää on liian räikeä eikä sovi sävyltään yhteen muun osan kanssa, mutta en sitten ruvennut purkamaan ja poistamaan sitä kohtaa. 





sunnuntai 12. syyskuuta 2021

Paripuolia sukkia

 Että ihminen voi olla hömelö, eikä kerran vaan kahdesti 

Kudon Töölön seurakunnalle pieniä kastesukkia ja ensin tein useamman eri kokoisen sukan ja sitten aloin tehdä niille pareja. Yhdelle sukalle tein parin eri kokoisilla puikoilla ja siitä tulikin vähän erikokoinen. Sitten piti tehdä uusi pari sille. Eipä sekään mennyt nappiin, vaan varteen tuli erilainen resori. Nyt on sitten kolme eriparisukkaa ja niille kaikille pitää tehdä parit. Saas nähdä onnistuuko. 

Eilen pienellä kävelyllä näin lähikadulla pihlajassa komeita pihlajanmarjoja. Saapa nähdä, miten maistuvat linnuille kunhan kypsyvät kunnolla ja pieni pakkanen nipistää. 

Samalla kävelyreissulla oli joku hämähäkki tehnyt pitkän rivin verkkojaan, joissa pienet vesipisarat kimaltelivat. 





tiistai 7. syyskuuta 2021

Ulkoilua

 Viime viikolla poikkesimme Töölössä Sibelius-monumenttia katsomassa ja vähän kävelimme ympäristössä ennen kuin menimme Kamppiin syömään. 

Pari päivää sitten oli puistomme laidassa kahvikärry ja tuoreita munkkeja. Olisivatpa useamminkin niin voisi kahvitella puistossa kauniina päivinä. 

Eilen kävelimme Jätkäsaaren uudemmalla alueella. Vielä on paljon rakentamista odottamassa. Ratikat 7 ja 9  kuitenkin kiertävät ympyrää saaressa joten satamasta pääsee nyt kummallakin ratikalla keskustaan. 

Äsken leipasin muutaman voisilmäpullan, jotka otan mukaan Diabetes-yhdistyksen tapaamiseen. 






keskiviikko 1. syyskuuta 2021

Lähti lapasesta

 Olin tänään Triplan Fokuksessa neuletapaamisessa. Helposti löytyi paikka Triplan 5. kerroksesta. Ystävällinen vastaanotto ja kahvia hienosta automaatista. Toivotettiin tulemaan muulloinkin ihan vapaasti poikkeamaan kahville.  Isoon saliin tuotiin lankoja ja puikkoja, omiakin käsitöitä saa tehdä. LeaP tuli yllättäin sinne myös. Pari kaveriakin olisi ollut tulossa, mutta heille oli tullut muuta menoa. Kolmaskin käsityöihminen tuli, mutta nimi jäi kuulematta, tai emmehän me esittäytyneet vaan kävipä keskustelu vilkkaana muutenkin. Kiitos LeaP seurasta. Oli kiva nähdä pitkästä aikaa. 




Viime viikolla poikkesin kaverien kanssa Tervasaaressa ja sitten syömässä Kolmessa kruunussa. Liisankadulla oli aika iso nukkekotikauppa, mitä ihailimme vain ikkunoiden takaa. Kiitos seurasta!

Falleroitakin ostin kokeeksi. Oli vain tuota lehtikaalijuttua kun punajuuri fallerot oli loppu. En tykännyt ja parin testimaistelun jälkeen loput meni biojätteeseen. Olivat myös kamalan suolaisia, joten ei minulle vähäsuolaiseen tottuneelle maistuneet. 

Kotosalla olen seuraillut posliinikukan uuden rönsyn kiemurtelua. Päivällä yrittää kurkistella sälekaihtimien välistä ulos. Illalla sitten katsoo telkkaria ja myöhemmin, kun on jalkalamppu päällä, niin katselee sinnepäin. Kohta varmaan rupean juttelemaa sille. "mitäs siellä ulkona nyt näkyy", onko telkkarissa hyvä ohjelma, vai vaihdanko kanavaa", "tykkäätkö tästä pääpantamallista".