torstai 28. marraskuuta 2019

Kiitospäivän kalkkuna

Tutkiskelin kauan ja hartaasti erilaisten täytettyjen kalkkunoiden ohjeita. En ole koskaan syönyt sitä, mutta näytti herkulliselta. Kun yhdelle hengelle ei kannata 5-7 kilon kalkkunaa laittaa, niin päädyin vallan omintakeiseen kokeiluun.
Olin myös saanut vinkin, että ruusukaali on hyvää kun sitä paistaa kevätsipulin kanssa paistinpannulla. Sitäkin piti siis kokeilla.

Laitoin kolme kalkkunaviipaletta nyytiksi ja sisälle luumuja, taateleita, tai aprikoosia. Nyytit uuniin.
Sitten ruusukaalit lohkoiksi paistinpannulle ja kevätsipuli pilkottuna mukaan ja vähän ruskistusta. Vielä jämä tomaatti pannulle hetkeksi ja siinä se.
Sipulin olisi saanut laittaa vähän myöhemmin, meni turhan tummaksi ja kuivaksi.

Lopputulos oli maukas  ilman suolaakin.
Taatelit sopivat mielestäni parhaiten kalkkunan kanssa, luumu oli ihan sopivaa, aprikoosi jäi kaipaamaan jotain kaveriksi. Ruusukaalia tulen paistamaan toistekin kun tykkään siitä, mutta minun keitetyt ruusukaalit on kitkeriä.

Tämä annos oli ihan täyttävä ja leipäpalan voin syödä iltapalaksi hyvällä omallatunnolla. Ehkä ruokalusikallinen raejuustoa olisi voinut olla lisukkeena.


perjantai 22. marraskuuta 2019

Englantilainen hedelmäkakku

Tein pitkästä aikaa kokeeksi englantilaisen hedelmäkakun. Varsinaisen ohjeen mukaan kakku on ainakin kaksi-kolme  kertaa suurempi, mutta nyt kokeilen ensin pienemmällä määrällä. Eikäpä minulla niin kovin suurta vuokaakaan taida olla. Kakkua paistetaan useampi tunti, minä paistoin 3,5 tuntia. Vielä pitää käydä "pitkäripaisessa" ostamassa kostuketta. Kakkua kostutellaan kerran viikossa jouluun asti, jos malttaa olla syömättä.  Tämä kakku olisi pitänyt tehdä jo kuukautta aikaisemmin, että olisi kunnolla ehtinyt maustua jouluun mennessä.
Kun en ollut varma, miten paljon kakku kohoaa uunissa, niin laitoin osan taikinaa pieneen alumiinivuokaan. Siitä saa maistiaispaloja sitten, niin ei tarvitse koko kakkua leikellä.
Ekassa kuvassa näkyy, miten paljon hedelmiä on suhteessa sokeriin ja jauhoihin. Rasvaakin tuli vain 100 grammaa.

Edit: Tein toisenkin kakun, vähän isomman. 



Suurempi kakku ja taikina. 4 munaa ja vajaa kilo kuivattuja hedelmiä. 





sunnuntai 17. marraskuuta 2019

Puhelinkakku ja muuta puuhastelua

Näin netissä ohjeen puhelinkakkuun ja sitähän piti kokeilla. Siihen ei tule lainkaan voita, vaan rasva tulee kermasta. Tämä kakku muistuttaa anoppini aikoinaan tekemää kakkua, jota anoppi teki yli 30 vuotta aina kun siellä käytiin. Saattoi olla, että teki muinakin viikonloppuina. Anoppini oli elämänsä töissä HPY:llä.

Muutaman joulukortinkin tein ja yhden jo vein kylässä käydessäni. Samalla tutustuin Matinkylän metroasemaan. Kylläpä se oli iso ja paljon oli väkeä viettämässä lauantai-iltaa.

Kuudesta orkideasta kukkii nyt neljä, viides on nupulla ja yksi ei aiokaan kukkia.






torstai 14. marraskuuta 2019

Vauvasukkia Ensikotiin

Pihlajiston Lionseilla on keräys Ensikotiin ja minä tein muutamat vauvantossut ja katson varastoistasi jokusen aikuisen sukkaparinkin mukaan. Laitoin mukaan pikaisesti tehdyt joulukortit, niin on jotenkin kivamman oloiset pussukat.
Minulla ei ollut sopivaa vaaleanpunaista lankaa, joten kaikissa raidat on siniset. Yhdet tein ilman raitoja, niin sopii niille, jotka ei välitä sinisestä.
Voi olla, että teen vielä lisää kun keräysaikaa on tämän kuun loppuun, mutta sen näkee sitten myöhemmin.


sunnuntai 10. marraskuuta 2019

Joulu alkaa aina vain aikaisemmin

Aloin tehdä joulukortteja, mutta vähiin taitaa jäädä, jos postilakko tulee. En viitsi turhaan nähdä vaivaa enkä varastoon tehdä. Kolme uutta korttia on viimeistelyä vailla. Annan ne sitten ehkä käteen, jos en saa lähetettyä. Osalle olen hankkinut kaupan kortteja, kun kaikki ei arvosta itsetehtyjä. Ulkomaille lähtevät kortit pitänee käydä postittamassa Tallinnasta.

Yhden joulukortin olen jo saanutkin.



sunnuntai 3. marraskuuta 2019

Hautausmaalla

Tuttava pyysi mukaan kierrokselle Hietaniemen hautausmaalle. Mikäpä siinä, kun oli hyvä ilma. Pilvinen tosin, mutta ei tuullut eikä satanut.
Ensin kävimme ortodoksihautausmaalla viemässä kynttilän. Sitten kävimme katsomassa veljeni muistolaattaa pylväässä no 10. En vienyt kynttilää ja hyvä niin, koska pylvään juuressa oli yli 30 kynttilää. Lähistöllä pihlajissa oli vielä marjat, mutta ei lehtiä. Kävelimme sitten katsomaan muualla olevien muistopaikkaa. Paljon oli kynttilöitä sielläkin.
Vielä kävimme Ruoholahdessa asioimassa ja siltä ostimme uunilämpöiset sämpylät. Sitten tulimme meille kahvittelemaan ja nauttimaan vielä lämpöisistä kaurasämpylöistä.
Kiitos, ystäväni mukavasta seurasta!

Ensimmäisenä 2 kuukautta sitten kukkansa avanneen orkidean yksi kukka on lakastumaan päin. Toivottavasti muut kukat kestää vielä kauan.

 





perjantai 1. marraskuuta 2019

Sukkia ja kukkia

Sinisävyiset sukat Austermann Step-langasta, 54 grammaa, silmukoita 4x15, puikot 2,5 bambut. Sukkien koko 38-39. Menevät lahjalaatikkoon.

Valkoisemmat vauvasukat Dale Baby ull -langasta, 18 grammaa.
Luonnonvalkoiset Schachenmayr Regia -langasta 18 grammaa.
Molemmat vauvasukat menevät Ensikotiin.

Lila orkidea on avannut kukkansa valkoisen orkidean kaveriksi. Toivottavasti kukat kestävät pitkään.