torstai 30. kesäkuuta 2016

Kesän tuntua

Viime päivinä on ollut mukavan lämmintä, vaikka välillä on tullut sadekuurojakin.
Eilettäin olin kaupungilla ja tapasin entisen lapsuuden  kansakoulukaverin tyttären. Vähän hassuteltiin ja Satu lähetti isälleen puhelinkuvan ja sain myös puhua lapsuusystäväni kanssa. Voi niitä kesiä kun me lapset yhdessä leikittiin ja kouluun kuljettiin.

Sanomatalossa sitten tapasin neuleystäviä ja muutama tunti meni heidän seurassaa.n. Sitten poikkesimme kurkkaamaan Pride-tapahtumakentälle ja Tomppaa katsomaan. Ostoksia emme tehneet muuten, paitsi minä ostin grillimakkaran.



Uudet perunat ja silli kuuluu kesään, eikös vaan.



Kaktus ja hortensia jatkavat komistumistaan aina vaan. Hortensia tarvitsee jo useamman tukikepin, ettei painavat kukat katkaise kukkavartta.




sunnuntai 26. kesäkuuta 2016

Juhannuskaktus ja myssy

Minullapa rupesi  joulu/pääsiäiskaktus kukkimaan nyt kun vein sen parvekkeelle. Toinen joulukaktushan kukki myös, mutta vain yhdellä kukalla.



Juhannukseksi valmistui myös myssy, jonka malli oli jostain vanhasta Kotivinkki-lehdestä. Helppo malli: kaksi kerrosta 2o2n, sitten kerros  oikein ja kerros nurin ja taas kaksi kerrosta resoria jne.
Janne-lankaa kului 66 grammaa, silmukoita noin 100, puikot resorissa 3,5 bambut, muutoin 4,0 vanhat metalliset pyöröpuikot.
Lanka oli  enimmäkseen kirjavaa Jannea, mutta 4-5 kerroksen välein on kerros beessiä Jannea.
Tätä oli kiva. pitää kokeilla muillakin langoilla ja väreillä.



perjantai 24. kesäkuuta 2016

Hyvää juhannusta!

Hyvää juhannusta ystävät!

Olin ajatellut käydä aamulla torilla, mutta juuri kun ehdin kaupungille, alkoi ripottelemaan vettä. Minullka ei ollut sateenvarjoa mukana ja niinpä pikainen ostoskiepautus Sokoksen alakerrassa ja kipin kapin kotiin.

Ostin pari rasiallista mansikoita kun näyttivät hyviltä ja olivat kotimaisia. Toisen rasiallisen pistelin menemään jo. Näissä mansikoissa oli sitä vanhanajan hyvää makua ja vain puolikas mansikkaa oli huonoa rasiallisessa.




Hortensia kukkaryppäät parvekkeella senkun vaan pulskistuvat. Piti jo laittaa tukea yhden kukkavarren avuksi ettei varsi vallan katkea.,

torstai 23. kesäkuuta 2016

Kesäpuutarha

Parvekkeelle ei paljoa mahdu, mutta muutama kukka ja vähän syötävää pitää olla.

Viimevuotinen hortensia kukkii komeasti. Yhden pelargonian pistin viereen.



Susin luona käydessä sain mansikan taimeen ja nyt sato alkaa kypsyä. Ensimmäinen mansikka on jo syöty ja maistuipa se kesältä.



KristiinaS:lta sain pinaatin taimia. hyvin ovat alkaneet kasvaa.



Paprikan taimet kasvaa oikein hyvin. Kenellehän lupasin niitä siellä Susin luona käydessä? 



Pari lokinpoikasta on selviytynyt rakennustyömaan keskellä. Jostain syystä emot ei nyt hyökkäile ohikulkijoiden kimppuun. Ovatkohan todenneet, että kypärään kopsauttaminen ei ole kivaa.



sunnuntai 19. kesäkuuta 2016

KIP-päivänä Ogelissa

Vaikka lauantaina satoi kuin esterin...., niin lähdin kuitenkin käymään Ogelissa, jossa oli KIP-päivän merkeissä neuletapaaminen. Mukavasti tuli porukkaa ja toinen pöytä sekä lisätuolejakin piti ottaa käyttöön.



Minä ihastuin tähän vihreään huiviin ja ihan pikkuisen tuli ajatusta mieleen, että jospa itsekin osaisin tuollaisen tehdä. Saapa nähdä.




Minulla oli mukana vain puikot kun kotona ei ollut sopivia lankoja yhteen myssyyn, jonka tekeminen on ollut pitkään mielessä. Ostin sitten muutaman kerän lankaa. Tuleehan se syksy kesän jälkeen ja myssylle on sitten käyttöä. Saapa nähdä miten myssy sitten miellyttää silmää ja päätä. Ohje ainakin on helppo: kerros oikein, kerros nurin, kaksi kerrosta 2n2o.  Teen 2-3kerrosta vuorotellen kirjavalla ja beesillä. Valkoistakin on kerä, jos haluan muutaman kerroksen sitäkin johonkin väliin.

tiistai 14. kesäkuuta 2016

Kivoja vieraita

Aamulla klo 9 jälkeen pyörähtivät SeijaP ja KristiinaS aamupäiväkahveille ja vähän syötiinkin.
Oli aika jännä laittaa tarjottavat gluteenittomia ja maidottomia, mutta vihanneksia ja hedelmiä vaan niin sillähän siitä selviää. Jauhelihakastikkeen suurustin ruskealla Maizena-suurusteella. Ihan kelvollista siitä tuli, vaikka vähän epäilin.  Leivänmurut ja jauhopölyt olin siivonnut pois mahdollisimman huolellisesti enkä aamulla avannut leipäpussiakaan, vaan söin viiliä vadelmahillon kanssa.

Kahvittelun jälkeen tehtiin hiukan käsitöitä ja sitten Seijan pitikin jo kiirehtiä  asioilleen. Kristiina jäi vielä hetkeksi ja lähti sitten omaan tapaamiseensa.

Kiva kun kävitte. Kiitos Seija kauniista Kastehelmi kynttilälyhdystä.

 
 

maanantai 13. kesäkuuta 2016

Helsinki-päivä

Pikkusen piti kaupungilla poiketa Helsinki-päivän tapahtumia katsomassa.

Kampintorilla oli joku nuorten pelailutapahtuma.



Muistatteko vielä Lasipalatsin ison salavan ja sen kaatamisen. Tilalle laitettiin uusi taimi. Nyt se on jo aika hyvän kokoinen.



Kansallismuseon pihalla oli iso kirpputori ja paljon väkeä.




"tanhukengät", koko 39,  maksoivat 20 euroa, mutta en ostanut. 



Munsalan kansallispuvun hameen hinta oli 80 euroa, mutta ostamatta jäi, kun liiviosan vuori oli homepilkkuja täynnä ja koko puku haisi vahvasti homeelle. Epäilen, että homeen hajua ei saa millään poiskaan.



sunnuntai 12. kesäkuuta 2016

Kesä ja kukkasia

Minulla ei ole koskaan ennen santtu kukkinut, mutta nyt näköjään tuo yksi viime vuonna kaupasta ostettu on innostunut kukkimaan.



Parvekkeella taas joulukaktus ja mikälie pääsiäiskaktus alkoivat puskemaan kukannuppuja kun kyöräsin ne parvekkeella.




Hortensia säilyi hyvin talven yli parvekkeella. Muutamana kylmimpänä päivänä pidin sitä parvekkeen oven välissä. Näyttää tulevan punertavat kukat. Millähän sitä kastelis, että sais kukat muuttumaan sinisiksi. Kuulemma hortensian kukat vaihtaa väriä kasteluveden happamuuden mukaan.



Paprikat kasvavat hyvin, samoin Susin luona saamani mansikan taimi.


keskiviikko 8. kesäkuuta 2016

Hammasta purren

Tai oikeastaan puremista vältellen. Eilen tuli hammas araksi enkä voinut syödä herkullista aprikoosileipääkään, jota olin ostanut.
Tänään heti aamulla soitin hammashoidon ajanvaraukseen. "Jos haluatte.. painakaa numero..." jne  Painoin muistaakseni kakkosta, joka on kiireettömän ajanvarauksen valintanumero. Olisin voinut painaa myös kolmosta, joka on tapaturma- ja särkytapausten numero. Mutta kun mun hammasta vaan jomotteli eikä särkenyt. Ajattelin kyllä, että mahtaakohan takaisinsoittoa tulla tänä päivänä ollenkaan. Suunnilleen tunnin kuluttua tuli soitto ja kun kerroin, mikä hammastani vaivasi, niin sain peruutusajan kahden tunnin päähän Haagan terveysasemalle. Siellä ystävälliset hoitaja ja lääkäri katsoivat, että hammas on haljennut syvältä ja  tutkivat puudutuksen avulla tarkemmin ja tulivat siihen tulokseen , että hammas on pakko poistaa. Sain valita että joko poistetaan hetí tai varataan uusi aika. Valitsi heti poiston, koska odotus olisi tiennyt vain lisää vaivaa ja uutta reissua.
Tässä vaiheessa pyysin saada ottaa pari siripiriä ettei verensokerit laske liikaa kun hampaanpoiston jälkeen ei voi muutamaan tuntiin syödä. Sain myös "puoli kahvikupillista" antibiootteja, ettei poistokuoppaan tule tulehdusta.
Lisää puudutetta ja lupaus, että ei tunnu kipua. Hoitaja pyysi ajattelemaan mukavia asioita kuten ruotsalaisia uusia perunoita. Hampaan siruset vaan lenteli kun tulehtuneet juuret väännettiin pois.
Tuo hammashan on ollut mulla ongelma jo vuosikausia, mutta tarkastuksissa siitä ei ole löytynyt mitään vikaa, vaikka olen valitellut vihlomista ja jomotusta. Viimeksi viime talvena se kuvattiin eikä mitään vikaa löytynyt. Nyt hammaslääkäri sanoi, että se oli pahasti tulehtunut. Harsotuppo hampaiden välissä ja verinoro suupielestä valuen tulin kotiin. Sain mukaan kirjalliset ohjeet ja kehoituksen olla tekemättä kotitöitä.
Vähän on jomotusta ja ehkä illalla otan särkylääkkeen, niin saan yön nukuttua. Kylmää piimää vadelmahillon kanssa olen jo syönyt. Jäätelöäkin on pieni rasia pakastimessa, mutta se ei nyt oikein maistu. Suolaista tekisi mieli, mutta kuumaa pitänee vielä välttää koska verta tihkuttaa edelleen.

sunnuntai 5. kesäkuuta 2016

Juhlapäivänä

Eilen oli mukava juhlapäivä kun sain olla lapsenlapseni lakkiaisissa. Koska lakitettavia oli 148, niin koululle mahtui vain muutama perheenjäsen lakitettavaa kohti. Juhlasali olikin tupaten täynnä ja välillä oli aika hikisen kuuma oltava.
Ja nuoret olivat niin ihastuttavan suloisia juhlavaatteissaan.
Koululta menimme uuden ylioppilaan kotiin kahvittelemaan ja sinne tuli sitten muitakin sukulaisia. Täytekakku oli juhlittavan itse tekemä ja oli oikein herkullinen ja onnistunut.
Onnea kaikille uusille ylioppilaille!

                              Paljon oli lakkeja
 
Yleisö täytti salin ääriään myöten
 
Neitonen lähdössä kotia kohden

perjantai 3. kesäkuuta 2016

Torilla ja leipomuksia

Kävin eilen Hakaniemen torilla ostamassa raparperin varsia ja sitten kaupassa ostamassa piirakkatarpeita. 

Tänään sitten tein yhden piirakan Susin ohjeella (kts maanantain postauksen kommentti). Raparperipiirakan tein omalla, vanhalla ohjeella.

Tytär ja tyttärensä kävivät iltapäivällä hakemassa leipomuksia huomisiin ylioppilasjuhliin ja samalla kahvittelimme piirakoiden kera. Hyvinpä maistuivat kun molemmat ottivat lisää ja lisää ja...Murenat vaan jäi jäljelle kinkkupiirakasta eikä toisestakaan isoa palasta jäänyt.

Kiitos, Susi, ohjeesta1

Kuvassa on kinkkupiirakka vasemmalla ja toinen, lasikannessa oleva, on jämät kinkkupiirakan täytteestä ja raparperipiirakan pohjasta. Varsinainen raparperipiirakka jäi kuvaamatta.

torstai 2. kesäkuuta 2016

Kymmenen vuotta sitten

Aloitin blogin pidon perjantaina  2.6.2006 eli kymmenen vuotta sitten. Tai enhän minä sitä ihan itse aloittanut vaan Marsu tulla tömpsähti meille ja sanoi, että nyt se blogi laitetaan. Blogille piti saada nimi, mutta ensimmäiset ehdottamani olivat varattuja ja niin sitten hätäpäissäni sanoin, että olkoon vaikka Kerroskiisseli. Sepä kelpasi ja ihan hyvin on nimi kelvannut monta vuotta.
Vuodatuksen sekoilujen takia siirryin Bloggerin puolelle, mutta siellä taas tuo vanha hyvä nimi olikin jo varattu, joten uusi blogini sai nimekseen Kiisseli2.

Blogin alku  http://kiisseli.vuodatus.net/lue/2006/06/kaimalle-terveisia 

Kasvattelin siilinpoikasiakin välillä   http://kiisseli.vuodatus.net/lue/2009/01/vaavit-kasvaa-1 

Myssyjä keskosille  http://kiisseli.vuodatus.net/lue/2012/10/myssyja-keskosille 

Sukkasatoonkin olen osallistunut  http://kiisseli.vuodatus.net/lue/2012/10/viela-riittaa-punaista 

Kortteja olen askarrellut  http://kiisseli2.blogspot.fi/2014/11/lisaa-kortteja.html 

Neuletapaamisia ja ystävien ihania tapaamisia on ollut vuosien varrella. On tavattu blogissa ja on tavattu livenä. Joistakin (monista) on tullut vallan ystäviä. Kiitos heille ja kaikille ihanille ihmisille, joita olen blogimaailman tiimoilta tavannut.