tiistai 30. maaliskuuta 2021

Pääsiäisen ja kevään odotusta

 Pääsiäinen on ihan kohta ja ostin namujakin virpojia varten, mutta eipä niitä näkynyt ei kuulunut. Mämmiä kyllä olen syönyt ja sepä näkyykin sitten aamusokereissa. 

Rokotuksen ensimmäinen osa saatu ja toinen pistos kesäkuun alussa sitten. Nyt on koronatilanne alkanut huononemaan sikäli, että tuttavien tuttavissa, työtovereissa ja naapureissa on tullut sairastumisia. Varsinaisissa omissa tutuissa ei ole kukaan sairastunut. Minäkin yritän vielä malttaa olla menemättä minnekään kauppakeskuksiin. Apteekista kyllä ostin FFP2-maskeja lisää varalle,  jos joutuu jossain olemaan pitempään muiden ihmisten läheisyydessä. 

Silmänpohjakuvauksessa kävin Herttoniemessä ja se oli kuin ulkomaanreissu kun en ole aikoihin käyttänyt metroa. Oisko peräti vuosi aikaa edellisestä kerrasta. Kuvauksen tulokset näkynee omakannassa kuukauden kuluttua. 

Tänään kävin apteekissa. Nyt on lääkkeet niin oudosti, että yhtä lääkettä saa vain 2 kk satsin kerralla. On pakkauskoko sopimaton 3 kk ostoskertaan lääkärin määräämällä annostuksella. Nyt tosin oli apteekki kaksinkertaistanut päivittäisen lääkemäärän. Hm.  

Ainakin tänään puolenpäivän aikaan oli ratikassa reilusti tilaa. Apteekissa kylläkin oli 4 asiakasta kun ennen on ollut yleensä yksi tai kaksi. Olisin ostanut myös vitamiineja, mutta yksi asiakas seisoi niin tiiviisti hyllyn edessä, että en päässyt kummaltakaan puolelta katsomaan juuri niitä vitamiinipurkkeja, jotka olisivat minua kiinnostaneet. 





tiistai 16. maaliskuuta 2021

Villasukkia ja pannukakkua

 Urakalla olen neulonut lankavarastoja tyhjemmäksi, mutta vain muutaman sukkaparin sain aikaan. Lankana näissä on Onlinen supersocke merino color 6-fach. Lankaa kului paria kohden 70-78 grammaa, silmukoita puikoilla 4x12 - 4x13 ja muutamissa teräosassa pari silmukkaa vähemmän, puikot 3,0 bambut. Sukkien koko noin 39-40 ja menevät nyt aluksi lahjalaatikkoon. 

Yritin tehdä pannukakkua, mutta meni hiukan pannukakuksi. Jotenkin jäi keskeltä puuromaiseksi, vaikka ruskistui hyvin sekä alta, että päältä. Kerran elämässä olen saanut pannukakun onnistumaan mieleisekseni, kerran jopa pullistui palloksi ja paistui kiinni uunin kattoon.  :(    Olisiko jollakulla hyvä takuuvarma pannukakun ohje. 

Koronarokote saatu eikä mitään tuntemuksia jälkeenpäin. 



tiistai 9. maaliskuuta 2021

Lumisadetta

 Onpa ollut harmaa päivä. Lunta pyryttelee hiljalleen, eikä ulkosalla näy liikettä juurikaan. 

Sukututkimusta olen tehnyt ja yhden uuden kirjankin ostin kun siinä on omaankin sukulinjaan kuuluvia henkilöitä. Ilahduin kovasti kun kirjassa oli enimmäkseen tarinoita ja vain pienehkö sukutaulusto. Ne tarinathan on sukututkimuksen helmiä, mutta tahtovat unohtua vuosikymmenten kuluessa. 

Orkidea kukkii edelleen ja voi hyvin. Posliinikukka aloitti myös kukinnan. Yksi kukkaterttu auki ja toinen nupuilla. Onneksi ei useampaa ole kerrallaan auki kun tuo yksikin tuoksuu illalla ja yöllä aika vahvasti. 

Voikaa hyvin, ystäväiseni!