sunnuntai 30. kesäkuuta 2019

Yhdet sukat

Tylsästi yhdet sukat vaan olen saanut aikaan. Tosin kolmet on keskeneräisenä.
Näihin Opalin langasta tehtyihin kului lankaa 81 grammaa, puikot taisi olla 3,0, silmukoita 4x13 ja koko taitaa olla 39. Sukat jää odottamaan sopivia jalkoja.
Kun lankaa jäi, niin alotin toisen sukkaparin, mutta siihenpä ei sitten enää riittänytkään ja piti ostaa yksi kerä lisää. Uusi kerä ei ole samaa värierää eikä muutenkaan ihan samaa, mutta täytyy katsoa, miten sen kanssa menettelee.


 Gloksiniani alkaa kohta hidastaa kukkimistaan, mutta vielä on monta kukkaa auki ja nuppujakin aukeamassa.Toivottavasti jaksaa avata loputkin nuput.

perjantai 21. kesäkuuta 2019

Hyvää Juhannusta!

Hyvää juhannusta kaikille blogissani poikkeaville!
Lämmintä on riittävästi ja ei oikein jaksa tehdä mitään. Juhannusruusut on jo kukkineet ohi, mutta kauniita olivat aikansa.


Nyt kun on lämmintä, hellettä suorastaan, niin ei jaksa laitella kummoisempia ruokia, vaan salaatti- ja hedelmälinjalla mennään. Mansikoita olen ostanut useamman kerran. Ruoholahdesta sain makeimmat ja nyt tänään ostetutkin on aika hyviä. Yleensä kotimaiset mansikat on olleet makeampia kuin tuontimansikat, mutta nyt näyttää, että kotimaassakin on alettu viljelemään kauniita, mutta mauttomia
 mansikoita.

Kaupasta ostettuja salaatit, persiljat, ruohosipulit yms laitan vesiastiaan, jossa ne yleensä viihtyvät ja kasvavat joskus koko kesän.


Gloksinia on aukaissut lisää kukkia. Toivottavasti jaksaa avata loputkin nuput.

keskiviikko 12. kesäkuuta 2019

Kukkakaaligratiini

Tein pieneen vuokaan kukkakaaligratiinin vähän säveltäen. Vuokaan kukkakaalia. Päälle kastike, jossa viipale kinkkua pilkottuna ja ruskistettuna, teelusikallinen jauhoja, tilkka kermaa ja juustoviipale pilkottuna joukkoon.  Vuokaan päälle vielä juustoraastetta. Olisiko ollut puolisen tuntia uunissa noin 200 asteessa. Oli hyvä ja täyttävää.
Nyt helteellä on tullut enempi syötyä salaatteja, ja sitten minun vakio nakkikeittoa, joka on nopea ja helppo. Eli pakastejuureksia kourallinen, pari desiä vettä ja yksi nakki viipaloituna. Mausteita mielialan mukaan.


lauantai 8. kesäkuuta 2019

Kesä vihdoinkin

Nyt on lämmintä riittävästi. Parvekkeella mittari näyttää varjossa 26,5 astetta ja vielä ei aurinko edes paista sinne. Myöhemmin iltapäivällä on varmaan yli 30 astetta, joten sisällä on himpun viileämpää.

Opalin langasta tein ohuet sukat. Lankaa kului 54 grammaa, silmukoita varressa 4x14, teräosassa pari silmukkaa vähemmän. Puikot 2,5 bambut. Sukkien koko lienee 38-39, omaan jalkaan naftit, joten menee lahjalaatikkoon. Hm, kamera kääntää kuvan väärinpäin.

Gloksinia on aloittanut kivasti kukinnan ja nuppuja on lupaavasti. Ei kuitenkaan ihan niin paljon kuin viime kesänä.

Viime joulukuussa kukinnan aloittaneessa orkideassa näyttää nyt viimeistä edellinen kukka nuupahtavan. Puoli vuotta kukkimista on kyllä aika hyvä aika.