Hyvää Itsenäisyyspäivää kaikille blogissani poikkeaville!
lauantai 5. joulukuuta 2020
torstai 3. joulukuuta 2020
Joulukuu aluillaan
Ensi kertaa on joulun odotus rauhallista, tosi rauhallista. Ei vieraita, ei vierailuja, ei joululeipomisia, ei joulusyöminkejä. Ajattelin siivota yhden kaapin ja viettää joulua siellä.
Joulukortteja tein muutaman, useimmille laitan kylläkin ihan kaupasta ostetut kortit ja monien kanssa nykyään vaan tekstiviesteillä muistetaan.
Parvekkeelle laitoin tänään jouluvalot ja oveen pienen "kranssin" (tulitikkulaatikon kokoisen).
Parvekkeella kukkii viimeisiään vielä pari pelargoniaa ja muutama muukin kukka on siellä vielä.
Sisällä yksi orkidea aloittaa kukintaa. Mukava kun yksi lopettaa, niin toinen aloittaa.
Ulkonakin on vielä maa vihreänä. Valkoinen joulu on vain toiveissa, vaikka minusta on oikein mukavaa kun ei ole liukasta.
Vaan mikäpä tässä on ollessa kun on lämmin asunto, ruokaa riittävästi ja terveyskin on ihan kohtuullinen.
Mukavaa pikkujouluaikaa itsekullekin!
Edit: Lisätty toivomuksesta kuva "minikranssista".
lauantai 28. marraskuuta 2020
Muisteluhetki 60 vuoden taakse
Poikkesin tänään kävelylenkille Kaapelitehtaan ympäristöön. Olin aikoinaan siellä töissä useammalla osastolla. Nyt kun siellä on se Tanssintalon rakennustyömaa, niin jouduin kiertämään toiselle sivustalle, missä oli entinen työntekijöiden sisäänkäynti. Siihen porttikonkiin olikin tullut uusi kahvila ja sinnehän piti poiketa. Olikin oikein avarat tilat ja henkilökunta mukavaa. Meitä asiakkaita olin minä ja yksi muu.
Kahvilan yhteydessä oli Kaapelitehtaan info ja Postin lokeroita sekä myyntituotteita, joita en kuitenkaan enempi tarkastellut. Ovensuussa oli tarjolla maskeja ja käsidesiä. Käsidesiä oli myös tiskillä kahdessakin paikassa. Harmi vain kun korona nyt rajoittaa entistä enemmän ja tämäkin kahvila toimii ensi maanantaista alkaen vain take away. Täällä olisi ollut väljät tilat kahdessa kerroksessa tavata tuttuja.
Tuon kahvilan kohdalla oli silloin muinoin vahtimestarin koppi. Työntekijöille tehtiin tarkastuksia siinä ja kassit katsottiin sekä vähän vaatteita ettei viedä talon tavaraa kotiin. Porttikongin lähettyville tuli aamulla pikkubussi, joka vei lapsia päivähoitoon Lauttasaareen. Työajan päättyessä lapset tuotiin taas portille. Tämä tietty sopi vain päivävuorolaisille, iltavuoron ajaksi piti olla muut järjestelyt.
lauantai 21. marraskuuta 2020
Muisteluita
Kun nykyään päivän/viikon tapahtumat on sitä, että käy lähikaupassa, niin katselinpa vanhoja kuvia Vuodatuksen ajoilta.
Vuosikymmeniä sitten olin naisporukan, meidän "Kuuba-klubi", kanssa reissussa. Silloin oli tapana tuoda tutuille tuliaisia. Tämä kuva saattaa olla Floridasta ja "kassialmat" on näköjään olleet liikkeellä. Oi niitä aikoja!
perjantai 30. lokakuuta 2020
Harmaita päiviä
Päivänä muutamana huomasin Länsisataman kentälle ilmestyneen kuplahallin. Täytyykin jonain päivänä käydä katsomassa tarkemmin, mikä se oikein on. Länsisataman lounais/länsipuolelle rakennetaan kovasti ja maisemat muuttuu sitä mukaa. Sinne on rakennettu raitiovaunukiskoja ja nyt ratikoiden 8 ja 9 päättärillä näyttää rakennustyömaalta, joten ehkä uusi ratikkareitti otetaan piakkoin käyttöön.
Taas on niin harmaa päivä, että tulee ihan marraskuu mieleen, vaikka siihen on vielä pari päivää. Itseäni ilahduttaakseni leivoin taas rahkavoitaikinasta pasteijoita, nyt riisi-jauhelihatäytteellä. Muutamaan laitoin sitten itsetehtyä luumuhilloa. Vähän niin kuin joulua varten testailin tätä luumukomboa. Tuota muotoilua täytyy vielä kehittää kun ovat liian kotitekoisen näköisiä. Maku kyllä on ihan hyvä.
Joko olette laittaneet jouluvaloja parvekkeelle tai muuten. Kaupoissa alkaa näkyä jo joulutavaroita. Ennen joulu alkoi näkyä pikkujouluna eli 1. joulukuuta, nyt jo ennen marraskuuta. Parempi ehkä niin, kun/jos jouluksi tulee lisää kokoontumisrajoituksia.
torstai 22. lokakuuta 2020
Sadetta odotellessa
Eilen katsoin sadekarttoja ja arvelin, että tästä päivästä tulee kotipäivä. Niinpä aamusella (eilen) kävin kaupassa ostamassa vähän leipomistarvikkeita. Päätin testata munariisipasteijoiden tekoa. Niitä kun en muistaakseni ole koskaan tehnyt. Katsoin netistä ohjeita ja vähän soveltaen tein rahkavoitaikinan ja munariisitäytteen. Olipa yllättävän helppoa ja kivaa tehdä. Kuoritaikina kauliintui helposti eikä tarttunut käsiin, sisus pysyi sisällä, pasteijat ruskistuivat kauniisti. No, muoto on on vähän omintakeinen, mutta maku oli ihan hyvä. Osan söin eilen ja muutaman tänään, loput on pakastimessa. Näitä rupeankin harrastamaan useamminkin kun makeat alkaa vähän tökkimään.
Tänään olen sitten löhöillyt sisällä ja maistellut muutaman pasteijan. Käsitöitä en ole saanut aikaiseksi tehdä, lukemistakin vain mainosten verran.
Kiitos, Kristiina nimpparikortista, kiitos ystävät viestittelyistä.
lauantai 17. lokakuuta 2020
Sukkapari pitkästä aikaa
Pitkästä aikaa sain sukkaparin valmiiksi. Vaan kun "aika tahtoo mennä aatellessa, päivä päätä käännellessä".
Lankaa Hot Socks kului 56 grammaa, silmukoita varressa 4x15, teräosassa pari silmukkaa vähemmän, puikot 2,5 bambut. Sukkien koko noin 39-40. Sukat menee odottamaan sopivia jalkoja. Tämä lanka oli mukavaa neuloa, mutta ohut lanka en enää tunnu sopivan minun vanhoille sormille.
Kun kökkii päivät kotona, eikä siivouskaan houkuttele, niin täytyy tehdä jotain mukavampaa. Niinpä taas tein kääretortun. Nyt täytteenä mansikkahilloa ja tavallista kermavaahtoa. Pötkylän päätypalat söin iltapäiväkahvin kanssa. Loppu pitää pakastaa nopsaan ettei tule houkutusta syödä enempää.