lauantai 16. heinäkuuta 2022

Kohtaamisia

 Olipa tosi ihanaa tavata paria sukulaista kun olivat täälläpäin kesäreissullaan. Tapasimme ensin Rastilan leirintäalueella ja kahvittelimme siellä kauniissa kahvipaikassa. Rastila on todella kaunis, tilava ja siisti alue. Kahvittelun jälkeen tulimme Jätkäsaareen, jossa hiukan kiertelimme ja ostimme sitten pitsat ja tulimme meille syömään. Muitakin sukulaisia oli samaisena viikonloppuna Hesassa jossain konsertissa käymässä, mutta heitä en tavannut kun nämä "nykynuoret" on niin menevää sorttia. Hauskasti porukat yöpyivät kolmessa eri hotellissa ja yksi sitten siellä Rastilassa (vaimonsa hotellissa). Olisi ollut ihan sukukokouksen väärti jos/kun olisimme saaneet samaan kasaan myös täälläpäin asuvat sukulaiset, mutta nyt ei onnistunut. 

Pari päivää sitten lähdin ihan ilman asiaa kaupungille ja poikkesin Snurreen. Tai olin poikkeamassa kun tapasin käsityötutun ja lähdimme kahville Forumin Picnickiin. Kiitos juttuseurasta ystäväni, oli mukava tavata. Toivottavasti erilaiset käsityökokoontumiset alkavat taas syksyllä. On ikävä kavereita. Snurreen kyllä menin sitten vielä ja ostin muutaman kerän lankaa vauvojen tossuja varten. 






2 kommenttia:

  1. Jep, Rastila on kyllä kaunis paikka ja ilmeisen suosittukin. Mikäs on ulkomaalaisen retkeilijän ollessa kun metrolla pääsee vierestä sinne sun tänne.
    Mä tapasin ekan kerra 93-vuotiaan serkun! Aikanaan kun ei aviottomia lapsia oikein hyvällä katsottu niin tämäkin jäi ulkopuolelle. Vasta jokunen vuosi sitten hän otti yhteyttä. Nyt menin käymään luonaan kun olin toisen serkun jäämistöstä saanut isovanhempiemme kuvat niin olihan ne näytttävä ihan henk.koht. Oli kuin olisimme aina tunteneet.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rastila olikin ihan täynnä, mutta siellä on onneksi paljon tilaa ja ihania nurmikkoalueita, joissa näkyi ihmisiä pelailemassa ja istuskelemassa.
      Hienoa, että tapasit iäkkään serkkusi ja oli mukava tapaaminen.

      Poista