sunnuntai 8. joulukuuta 2019

Itsenäisyyspäivä ja muuta loppuviikon viettoa

Itsenäisyyspäivänä minut oli kutsuttu Pikku-Huopalahteen syömään riisipuuroa. Olikin oikein erinomaista luumukiisselin kanssa. Kiitos ystäväiseni. Oli myös kiva tutustua naapuriisi.

Illaksi sain vieraan Hyvinkäältä. Katsoimme yhdessä Linnan vastaanoton ja söimme kasvispainotteisesti. Teimme myös käsitöitä. Vieras jäi yöksi ja sitten lauantaina suunnistimme vielä Ogeliin neuletapaamiseen. Kiitos vierailusta ja yritetään tavata useammin.



Viikonlopun aikana sain yhdet sukat valmiiksi. Lanka Opalia 69 grammaa, silmukoita 4x13 varressa ja terässä kaksi silmukkaa vähemmän Koko noin 39 ja menee lahjalaatikkoon odottamaan.


Minun joulukoristelut on aika vähäisiä ja niitäkään en kaikkia laita esille. Pari tonttua,  kankainen joulukuusi ja muutama itsetehty joulupallo saa riittää. Ledikynttilöitä on muutama ja ne laitan palamaan, jos patterit vielä toimii.



4 kommenttia:

  1. Mukavalta kuulostaa sinun itsenäisyyspäivän juhlintasi ja ihanat sukat olet taas neulonut :).
    Pienet koristelut ovat usein niitä kaikista parhaita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leppoisaa juhlintaa vanhan ystävän kanssa.

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Onneksi kevyttä ja terveellistä naposteltavaa.

      Poista