sunnuntai 18. lokakuuta 2015

Kansallispukuja katsomassa

Eilen poikkesin Karjala-talolla katsomassa kansallispukuesitystä. Kyllä oli paljon nähtävää ja erilaisia  kansallispukuja kymmeniä. Tilaisuuden juontaja/vetäjä/pukujen esittelijä mainitsi, että vaikka puku on kallis, niin tulee juhlapukuna edulliseksi kun samaa pukua voi käyttää yli 40vuotta.

Paikalle saavuttuani oli ensimmäisenä esillä lipokkaantekijä Ari Tylli. Hän tekee erilaisia kenkiä käsityönä ja lipokkaat näyttivätkin olevan monella kansallispuvun kanssa solkikenkien rinnalla.

 
Pukuja oli esittelyssä kymmeniä. Tässä muutamia näytteeksi.
 
Kaukolan pukua esitteli pari miestäkin
 

Kivennavan pukuihin kuuluu pienenpieni päähine "naineen nappi".
 

Kurkijoen pukua oli esittelemässä myös pikkutyttö.
 

Pohjanmaalaista pukua esittelevä kutsui Pohjanmaan tapaamiseen ja lupasi siellä kertoa helavyön ja tuppipuukon tarinaa.
 

Suistamon tytöt vilautteli hiukan myös hameen alustaa kun sielläkin oli kirjontaa.
 
 

10 kommenttia:

  1. Kauniita on kansallispuvut, niistä taidettiin jutellakin.
    Eiks toi lipokasmies oo Marsun exä?
    Kamppiin meen lounaalle maanantaina.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, Marsun exä on. Marsukin oli paikalla ottamassa kuvia.
      Minäkin lounastan Kampissa siinä klo 12 aikaan ja sitten menen käsityön kanssa kellariin. :)

      Poista
    2. Ja Kivennavan savakkopukua esittelee marsun täti :-)

      Poista
    3. Ja Kivennavan savakkopukua esittelee marsun täti :-)

      Poista
    4. Ai kun kiva, että oli tätikin mukana.

      Poista
  2. Varmaan mukava olla Karjala-talolla, siellä on tullut käytyä Helsingissä asuessa. Kansallispuku olisi hieno omistaa!
    Minulla se olisi joko Laihian tai Jurvan malli.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kansallispuvut on upeita. Minä ehkä hankkisin sellaisen, jossa on flammuraitainen hame. Sellaista hamekangasta näin lapsena naapurin neitosen kutovan. Mulla on kyllä Hauhon hame- ja puserokangas, mutta eipä tule valmista. :(

      Poista
    2. Ehkä kannattaa kääntyä jonkun ompelijan puoleen...

      Poista
    3. Ehkä kannattaa kääntyä jonkun ompelijan puoleen...

      Poista
    4. No, nyt on ompelija tiedossa. :=) Saa nähdä, milloin kiireiltään ehtii tekemään. Ainakin puserossa on käsityötä.

      Poista