torstai 24. heinäkuuta 2014

Langat narisee

Kävin tuttavan kanssa kävelemässä lähistöllä. Kanavan sillankaiteisiin oli laitettu kauniita kukkia ja ilmeisesti kasteltu riittävästi kun olivat nii reheviä.

Ruoholahden puolella on erään pubin terassin aita tehty vanhoista polkupyöristä. Aika kivan näköinen.

Kotosalla olen hetkittäin tehnyt kolmiohuivia. Kädet kyllä vähän hikoilee ja  keinokuitulangat narisee kun neuloo. En yleensä tykkää keinokuitulangoista, mutta noista langoista tehty huivi Ogelissa oli niin kivan näköinen, että oli pakko kokeilla tehdä. Tiedänpä sopivasti huiville käyttäjänkin.

Nyt on kyllä niin lämmintä sisälläkin, että hiki ihan kirvelee silmissä ja välillä täytyy pyyhkiä kasvoja ja käsivarsia  märällä pyyhkeellä. Päivällä kun kävin kaupassa, niin toivoin, että kohdalle sattuu uusi ratikka, jossa on ilmastointi. No, mennessä oli vanha, mutta palatessa uusi. Tosin ratikka oli senverran täynnä laivalle menevää porukkaa, että ilmastointi ei meinannut riittää. Jos tällaisia kesiä on luvassa lisää, niin hankin kyllä jonkinlaisen jäähdytyslaitteen. Nyt on vain puhallin, mutta kyllä sekin auttaa ihan mukavasti kun varoo, ettei pahimmassa tuulessa istu. Tuntuu, että siinä tulee kurkku kipeäksi vaikkei olisikaan jäitä lasissa.

 

 

4 kommenttia:

  1. On kyllä todella rehevän näköiset kukkaistutukset. Kukahan on ollut noin fiksu, että on hyödyntänyt vanhat polkupyörät, toi kaide on kyllä tosi kiva ja kaunista huivia olet tekemässä ja langat on todella mehevän väriset.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toi polkupyöräaita on kyllä kivasti keksitty.

      Poista
  2. Kivan näköinen aita.
    Tulee kaunis huivi. Värit on niin iloisen pirteät.
    Täällä on ollut niin kuumaa, ettei ole oikein paljon jaksanut ulkona liikkua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En minäkään ole ulkona kuin pakolliset kun sisällä on mukavampi.

      Poista