maanantai 10. lokakuuta 2016

Vantaan sukututkimuspäivillä

Vietin viikonlopun aika tarkkaan vantaan Kuulutko sukuuni -tapahtumassa. Lauantaina oli oikea ryntäys ja sisällä ruuhkaa joka puolella. Kuuntelin enimmäkseen luentoja enkä ehtinyt osastoille. Sunnuntaina kävin kiertelemässä osastoja ja yhden luennon kuuntelemassa. Nähtävää oli taas paljon ja osa jäi näkemättä. Järjestelyt olivat erinomaiset. Ruokaa ja kahvia oli tarjolla ja kakkuja yms sai ostaa kotiinkin. Ruokapuolen hoiti oppilaitoksen opiskelijat.  Ensi vuonna taas toivottavasti uudestaan. Iso kiitos järjestäjille ja vapaaehtoisille.

Väkeä oli luennoilla runsaasti ja aina ei kaikki edes mahtuneet varattuun luentotilaan. Ainakin yksi luento siirrettiin sitten isompaan tilaan.
 
Sukulapaskilpailun satoa oli nähtävänä alakerran käytävän seinustalla


 
Luentoja oli molempina päivinä useammassa salissa yhtä aikaa.
 
Muutamia ostoksiakin tein

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti