lauantai 22. elokuuta 2015

Muttimarkkinareissusta

Vihdoinkin sain otettua itseäni niskasta kiinni ja katsomaan kuvasaalista Sievin Muttimarkkinareissusta.
Minä olin varannut kunnan vuokra-asunnoista saunallisen kaksion, joka olikin hyvä ratkaisu, kun ei paikkakunnalla ollut sellaisia sukulaisia, joiden luona olisi voinut yöpyä.

Asunto oli oikein siisti ja kaikki tarpeellinen kalustus löytyi. Oli astiat, kahvin- ja vedenkeittimet, roskapussit ym. Olohuoneessa oli toimiva tv, jota oli mukava katsella iltaisin. Makuuhuoneessa oli kaksi sänkyä petivaatteineen. Ympäristö oli rauhallinen, mutta vain lyhyt kävelymatka ihan keskustaan.

 
 



 
 
 Siskon ja hänen tyttärensä sekä tyttärenpoikansa kanssa käytiin katsomassa vanhaa kotipaikkaa. Jokiranta oli melkein entisellään. Rantaa oli näköjään vähän perattu.  Piha oli ihan metsittynyt ja liiterin kattokin jo paikoin hajonnut. Pikkumökkiin kurkistettiin sisälle. Mökissä asui aikoinaan äitini poikansa kanssa. Muistan kun mökissä oli pieni nurkkatakka, sellainen pyöreä peltipäällysteinen.
 


 
Muttimarkkinoilla oli paljon väkeä ja hälinää oli niin, että keskustelut tuttujen kanssa jäi vähän heikoksi.
 

 
Hautausmaan kulmalle oli tuotu vaivaisukko vanhalle paikalleen ja siihen piti tietysti laitaa vähän kolikoita.
 
 
Hautausmaallakin kävin ja otin vähän kuvia sukulaisten hautakivistä. Tarkoitus oli käydä siellä toisenakin päivänä, mutta yskä ja lämpöily oli sitä luokkaa, että mieluummin lepäilin sisällä.
 
Muttimarkkinat olivat lauantaina ja maanantaina sitten suunnistin Kokkolaan, missä siskon taloyhtiössä oli verannan rakentamista. Siskontyttö maalasi lankkuja ja me muut pomoteltiin.  :=)
 
 
Kokkolassa ollessa käytiin myös tutkimassa mustikkamaastoja, kun saatiin ystävälliseltä naapurilta kyyti. mutta eipä löytynyt marjan marjaa. Heinien keskellä oli kyllä kauniita kukkia ja vähän testasin uutta kameraa. Aika hyvä lähikuva tuli orvokista, vai mitä. Joo, ei siis muuten mitenkään hyvä otos, mutta pienestä orvokista tuli aika selkeä, vaikka ihan läheltä kuvasin.
 
 
Kun metsässä kuitenkin tuli hiki, niin siskoni ja naapurinsa halusivat käydä uimassa. Joku hiekkaroopi kuulemma, mutta aika iso ja kirkasvetinen. Yksi uimarikin näkyy kuvassa pienenä pisteenä.
 
 
 
 
 
 
 
 

4 kommenttia:

  1. Todella selkeä kuva oli orvokista ja muutenkin sun kuvat oli selkeitä.

    T: merja

    VastaaPoista
  2. Kivoja kuvia ja kiva reissukin on sinulla ollut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Reissu oli tosi kiva, vaikka yskä ja kröhä häiritsikin.

      Poista