torstai 6. marraskuuta 2014

Marraskuun harmautta

Niin on ollut pimeä päivä, että koko päivän on saanut pitää valoja päällä sisällä. Ulkona sataa ropisee eikä ole huvittanut lähteä minnekään. Villamyssyä olen välillä tehnyt ja päikkäritkin otin, mutta muuten roikkunut koneella.

Parvekkeen kukat harvenee. Pari pelargoniaa jo siivosin pois, mutta muutama saa vielä hetken olla kun kukkia vielä on, vaikka lehdet onkin jo rapisseet. Täällä ei kukat oikein menesty parvekkeella. Ainakaan verrattuna edelliseen asuntoon, jossa pelargoniat olivat marraskuussa vielä tuuheita ja täynnä upeita kukkia.

2 kommenttia:

  1. Täällä eilen satoi lumen maahan ja on vieläkin, hyvin märkää kuitenkin.
    Minä en ostanut viime kesänä lainkaan parvekkeelle kukkia, taisi olla jo edellis kesäkin ilman. Muutamassa amppelissa on tekokukkia. Niitä ei tarvitse hoitaa lainkaan.
    Viime kesä oli vissiin tavallista vaikeampi kukille, ettei välttämättä sinullakaan ole paikasta johtuvaa. Tutut ovat valittaneet sitä ja Marketankin pienellä rivitalopihalla nyt kesällä voivat huonommin kuin edellis kesänä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tekokukkia minäkin olen jo suunnitellut laittaa, muuta kyllä oikeat kukat on kivempia.
      Täällä ei lunta näy, on vain harmaata, pimeää ja mustaa. Vaan onpa mukava olla sisällä lämpimässä.

      Poista