keskiviikko 5. maaliskuuta 2014

Kermaista kaalilaatikkoa

Sain viime lauantaina KristiinaS:n luona erinomaisen herkullista kaalilaatikkoa ja ruinasin reseptin itselleni. Tänään sitten oli kaupassa sopivasti puolikkaita kaalinkeriä ja niinpä tuumasin testata reseptin. Tein puolikkaan ohjeesta vähän soveltaen eli puoli kiloa kaalia, noin 150 grammaa jauhelihaa, puolikas sipulia, desi vettä, desi kermaa, kourallinen riisiä, hiukan suolaa ja mustapippuria. ´
Ruskistin kaalinpalat ja hauduttelin hieman, ruskistin sipulin ja jauhelihan. Sitten laitoin kaikki aineet uunivuokaan ja annoin muhia parisen tuntia. Samalla paistui palanen kirjolohta, josta söin osan ensinälkään.
Uunista otettuna laatikko maistui suorastaan syntisen hyvältä. Mikä ettei kun on kermassa haudutettua kaalia. Jospa vain malttaisin antaa laatikon jäähtyä ja laittaa pakastimeen, mutta arvelenpa, että yösyömiseksi menee.
Kiitos, Kristiina reseptistä!


6 kommenttia:

  1. Se ON hyvää laatikkoa:) Mä söin omastani viimeisen annoksen tänään, oon siis syöny sitä koko viikon ku tein tupla-annoksen lauantaiksi. Ja unohdin antaa Tintille dogi-bagin.
    Mutta ei se mitään, en vielä kyllästynyt ku tuohan vaan paranee lämmittämällä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oho. Ja sulla oli aika isot vuokatkin. Minä en malttanut olla illalla maistamatta ja kyllä se maistuu kylmänäkin (nyt yöllä).

      Poista
  2. Näyttää ja kuulostaa todella hyvältä, täytyy kyllä kokeilla samalla versiolla valmistamista. Meille tosin tulee aina tupla-annokset kun tykätään tehdä ruokaa niin, ettei tarvitse kuin lämmitellä muutamana päivänä, niin ei tartte miettiä mitä tänään syötäisiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuota voi kyllä tehdä tupla-annoksenkin kun se vain paranee lämmitettäessä.

      Poista