torstai 12. syyskuuta 2013

Raitasukat vaan

Aika yksitoikkoisia päivät on olleet. Tosin eilen kävin Kampin palvelukeskuksessa kuuntelemassa diabetesluentoa, mutta muutoin olen kutonut sukkaa tai seurustellut tietokoneen kanssa. Nyt sain valmiiksi neljännet raitasukat Sukkasatoon. Lankana Nallea 42 grammaa, silmukoita 4x10 ja puikot 3,5 bambu.
No jaa, kävinhän minä toissapäivänäkin kaupungilla ruokakaupassa. Kampissa oli joku kuntosaliesittely ja friskit tytöt näytti mallia miten musiikin tahdissa voi liikkua. Vauhti oli tosi reipasta ja tulipa mieleen, että itsekin voisi alkaa harrastaa liikuntaa vähän enemmän.


 


 
 

8 kommenttia:

  1. Hyvin kuluu tuo ongelmallisen värinen lanka, ei taida montaa kerää enään olla kohta jäljellä tuolla vauhdilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, heh, lanka on riittoisaa, ensimmäinen kerä keltaista vasta menossa ja 4 jäljellä, joten riittää moneen sukkapariin.
      PS. Unohdin antaa sulle sen Hyvä Jätkä kirjan. :(

      Poista
  2. Sulla on taas syksyinen sukkatehdas aloittanut toiminnassa tai itseasiassa onhan se ollut käynnissä jo pidemmän aikaa. Kauniita sukkia syntyy noin vain. Olen puolestasi iloinen,että taas pääset liikkeelle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitihän sitä osallistua Sukkasatoon ja samalla yritän käyttää noita keltaisia lankoja pois.

      Poista
  3. Taas on niin kauniit sukat. Sinulla on nyt vauhti päällä kutomisessa.:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sukkasatoon osallistuminen sai piristymään.

      Poista
  4. Ei mitään "raitasukat vaan"...Kova tahti tuntuu olevan jo päällä. Mukava että ehdit kuitenkin lähteä ulos virkistäytymään, siellä kun on noita tapahtumia ihan eri tavalla kuin täällä meillä.
    Ei muuta kuin valitsee vaan vai kuinka??
    Ps. En ole yhtään kateellinen...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä täällä on tapahtumia ja menomahdollisuuksia enemmän kuin ehtii käydä. Monta kertaa joutuu valitsemaan mennäkö sinne vai tuonne.

      Poista