maanantai 27. joulukuuta 2021

Joulu ohi ja arki alkaa

 Joulu meni rauhallisesti, jouluvieraita ei käynyt. Joululounaalla kävin Kampin palvelukeskuksessa ja samalla tapasin muutaman tuttavan. Nyt onkin Palvelukeskus suljettu toistaiseksi. 

Joululahjojakaan ei saatu eikä annettu. Suklaarasiat odottaa myöhempää käyttöä. Joulukortteja lähetin muutamia ja saman verran sain. 

Pienen kinkun ostin ja oli oikein luomua, mutta eipä ollut hintansa väärti. Nykykinkut on niin mauttomia ja rasvattomia, että enpä taida enää kinkkuja ostaa. Parempi joku lihapala, jossa rasvaa kunnolla. Lanttulaatikko oli mautonta ja vetistä, joten sekin poistuu listoilta. Perunalaatikko oli niin löysää, että olisi pitänyt lusikalla syödä. Ei nuo ton-ton-ruuat oikein ole minun makuun. Miksi ihmeessä kaikki pitää olla laktoositonta ja gluteenitonta kun suurin osa ihmisistä voi syödä ihan tavallista ruokaa. 

Omaksi ilokseni ja huomisia vieraita varten leivoin sitten korvapuusteja. Taikina kohosi mukavasti ja uunissakin puustit näyttivät hyviltä. Toki sitten valmiina myös maistuivat punaisen maidon kanssa. Tänään tein kääretortun kun en ruvennut täytekakkua tekemään. Täytteenä itsetehtyä mansikkahilloa kotimaisista mansikoista ja kermavaahtoa luomukermasta. Huomisaamuksi on yksi vieras luvannut tulla jo aamukahville. Muita ei sitten taida tullakaan huonon koronatilanteen takia. 













2 kommenttia:

  1. Mä ostin kaupan grillattua possunfilettä, se oli hyvää ja maukasta. Bataattilaatikko kans oli ihan ok. Muuta jouluruokaa ei mulla ollutkaan. Lauantaina söin pojan luona hyvät joulupöperöt. Juu, tuntuu että enemmän on niitä ton-ton ruokia ja vegaanista kuin ihan tavallista suomalaista ruokaa. Ja kuitenkin, kuten kirjoititkin, niin suuri osa ihmisistä on ihan tavallisia sekasyöjiä eikä tarvitse ton-toneja. Niih. Taas meni kiinni moni paikka. Ja vesijumpan alusta ainakin yksi kerta jää, toivottavasti ei enempää. Pitikö niitä rajotuksia tuossa välillä höllentää kun heti pamahti taas uutta tartuntaa. Ja nyt niitä kuolemiakin on mun mielestä koko ajan enemmän ku vuosi sitten. Toivotaan, että tää loppuu, heti ja keväällä viimeistään;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Koronan loppua toivon, mutta huonolta näyttää. Tulis se kotimainen nenäsumute, niin vois vaikka aina kotoa lähtiessä tupsauttaa naamalle ja nenään. Senhän kun pitäisi estää koronaa tarttumasta. Sitten vielä lorottelis käsidesiä, niin eiköhän jo uskaltais uusia alkkareita ostamaan.

      Poista