sunnuntai 14. marraskuuta 2021

Tapahtumia olisi, mutta miksei huvita mennä

 Viikon aikana olisi joka päivälle ollut kivaa menoa, mutta eipä vaan tullut lähdettyä. Kävin sentään maanantaina Kampin palvelukeskuksen neulepiirissä ja keskiviikkona Pasilan Fokuksessa viemässä kastesukkia, perjantaina vielä ottamassa permiksen. Väliin jäi seurakunnan kahvittelut, ruokailut ja tuolijumppa, viime sunnuntain Hakaniemen markkinat ja tämänpäiväiset askartelutarvikkeiden vaihto Kalliolan setlementtitalolla. Kun kotona on hyvä olla, niin mitäpä sitä muualle haikailee. 

Tomaatit ovat kohta kaikki punaisia ja vanhimmatkin on ihan hyvässä kuosissa. 

Muutaman pienen sukkaparin olen saanut tehtyä, mutta täytyy ruveta tekemään isompiakin sukkia kun nyt tuntuu niille olevan kysyntää. Kirjavissa sukissa joutuu joskus taiteilemaan, että saa raidat kohdilleen. 





2 kommenttia: