perjantai 25. joulukuuta 2020

Joulun viettoa

 Rauhallisesti tässä vaan on joulua vietetty.

Poikasen kanssa kahviteltiin aattona ulkosalla. Sattui olemaan sateeton ja tuuleton iltapäivä. Molemmilla oli omat eväät ja kahvitermarit. Jouluvaloja näkyi jonkin verran ja muutamissa taloissa oli "joulukalenterit" eli ikkunoihin oli laitettu valaistuja numeroita. Joulupukkikin kierteli alueella ja lapsiperheitä näkyi pukkia etsimässä. 

Sain kivan koirakalenterin ja suklaata. Suklaata on jo maisteltu moneen otteeseen. 

Oma kinkku onnistui melko hyvin, ei ihan täydellinen kun ei tullut "oikeaa" suolalientä pannun pohjalle. Vettä vaan ja rasvaa. Johtuikohan siitä, että paistoin miedolla lämmöllä kun ei nestettä tullut muutenkaan kovin paljon. 

Ostin kinkun seuraksi perunoita kun ostamani perunalaatikko oli mautonta ja harmaata. Perunat olivatkin tosi hyviä ja ostan jatkossakin, jos niitä vaan kaupasta löytyy. Rosollit söin jo aikaisemmin, mutta lanttulaatikkoa oli hiukan. Tänään sitten riisipuuroa lakkahillon kanssa. Yhdelle hengelle pienikin kinkku on liikaa ja niinpä laitoin osan pakastimeen. Siitä saa sitten höystöä kastikkeisiin ja keittoihin. 

Toivottavasti teilläkin on ollut leppoisaa joulunaikaa. 











6 kommenttia:

  1. Herkullisen näköinen kinkku kuitenkin vaikk ei nestettä vuodattanutkaan;) Mulla oli, ja on vieläkin, karjalanpaistia. Muuta jouluruokaa ei ollutkaan, tai vähä sienisalaattia. Ja tietysti suklaata ja sitä tuli muutamasta paketistakin. Tässä tää joulu on mennyt, Areenasta ja MTV-palvelusta oon kattonu jotain sarjoja, ja neulonu Tikkuripaitaa. Mukavia loppuvuoden päiviä Sinulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Kristiina. Telkkaria minäkin olen nyt katsellut. Enimmäkseen tohtori Pol, Amerikan rajalla ja Australian rajalla. Tulee vaan samoja turhan monta kertaa.

      Poista
    2. Mä oon kattonu Areenasta vanhoja kotimaisia sarjoja mitä en oo aikanaan nähnyt: Karjalan kunnailla, Lehmän vuosi, Taivaantulet . . MTV:ltä uudempia ruottalaisia dekkareita.

      Nyt ois ollu Mestari Cheng ja Teräsleidit mutta ne mä oon nähny leffassa. Katopas ne, on kivoja.

      Poista
    3. Pitääpäs katsoa. Kiitos vinkistä.

      Poista
  2. Kivalta näyttää teidän joulupiknik :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kinkkua sentään oli leivän päällä. :)

      Poista