lauantai 1. elokuuta 2020

Ilman lapskoussia

Pyörähdimme tuttavan kanssa Raumalla kun saimme asunnon käyttöömme muutamaksi päiväksi.
Menomatkalla poikkesimme syömään Muurlassa, mutta paluumatkan teimme pysähtymättä.


Toinen pysähdys oli Laitilassa, jossa piti käydä ostamassa vähän eväslimuja.


Rauma näytti meille kauneimmat puolensa. Hoidetut rannat ja puistot. Hauskasti jokiuomassa naiset sammakon kera. Ottavat tyttöset kuulemma talveksi pois. Joki pienenee yläjuoksulle päin.




Toisena päivänä kävimme syömässä (mikähän paikka, Hotelli Vanha Rauma?), missä saimme ruokajuomaksi kuplavettä. Aika kivaa ja piristävää. Ruoka oli myös mahdottoman hyvää. Raumalaiset ranskikset eli rakut oli myös hyviä. Palvelukin pelasi. Hakivat ystävällisesti villatakin ulkoa kun vaihdoimme pöytään sisälle.


Pitsiä tietenkin oli joka paikassa, katukivissä, ikkunoissa. Toki ihan livenä nypläystäkin. Varsinaiset pitsiviikot oli ohi ja kaupunki hyvin rauhallinen ja meille mukava liikkua kun ei ollut ruuhkaa missään. Kultakaupassakin kävimme ostoksilla (pitsikoruja, ei kuvaa kun lahjaksi).


Punamultamaalia keittelivät. Kuulemma tilauksesta tehdään.


Kolmantena päivänä kävimme syömässä ravintola Savilassa. Ruoka sielläkin oli ihan hyvää kun sitä lopulta saimme. Olivat näet unohtaneet tilauksemme.

Paljon jäi näkemättä, joten uusi reissu joskus tulevaisuudessa. Kiitos rouva P kun pyysit mukaan, oli kiva reissu!

2 kommenttia:

  1. Kiva ku oot päässyt matkailemaan, jo monta reissua tänä kesänä. Laitilan juomat onkin hyviä. Yleensäkin pienet tehtaat tekee maukasta, mitä vaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukava on päästä jonnekin kun oman kaupungin kohteet on kävelymatkan etäisyydellä.

      Poista