perjantai 21. kesäkuuta 2019

Hyvää Juhannusta!

Hyvää juhannusta kaikille blogissani poikkeaville!
Lämmintä on riittävästi ja ei oikein jaksa tehdä mitään. Juhannusruusut on jo kukkineet ohi, mutta kauniita olivat aikansa.


Nyt kun on lämmintä, hellettä suorastaan, niin ei jaksa laitella kummoisempia ruokia, vaan salaatti- ja hedelmälinjalla mennään. Mansikoita olen ostanut useamman kerran. Ruoholahdesta sain makeimmat ja nyt tänään ostetutkin on aika hyviä. Yleensä kotimaiset mansikat on olleet makeampia kuin tuontimansikat, mutta nyt näyttää, että kotimaassakin on alettu viljelemään kauniita, mutta mauttomia
 mansikoita.

Kaupasta ostettuja salaatit, persiljat, ruohosipulit yms laitan vesiastiaan, jossa ne yleensä viihtyvät ja kasvavat joskus koko kesän.


Gloksinia on aukaissut lisää kukkia. Toivottavasti jaksaa avata loputkin nuput.

7 kommenttia:

  1. Kiitos jussin toivotuksestsa, vähän myöhässä tänne tulin. Hagiksen torilla oli tosiaan kuuma, hyvä ettet sinne lähtenyt. Saman oon huomannut, että kotimaisissakin on mauttomia, ja toiset oli happamia. Niitä ihania makeita ei ole vielä kohdalle sattunut. Kun ne nimetkin on nykyään outoja niin ei muista mitä on jo maistanut (ja huonoksi todennut). Mansikoissa on se hyvä puoli, että niitä voi syödä mielin määrin eikä omat kilot lisäänny - ööh paitsi jos sattuu marjan kylkiäisenä syömään jäätelöä;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mansikoita olenkin syönyt muutaman litran, mutta ilman jäätelöä. Kilot tosin lisääntyvät, söi mansikoita tai jäätelöä. :(

      Poista
  2. Voi että, miten karehdin teitä, jotka syötte marjoja! Itse saatan syödä kesän mittaan 5 kpl mansikoita...ainoat mansikat tai marjat, joita voisin syödä ovat vadelma ja metsämansikka. Kaikki muut ovat liian happamia ja saan suuni vain rakoille. Harmittaa! Mansikoita edes yritän syödä. Suklaajäätelöä kyllä menee … huokaus

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onpas kurjaa. Etkö voi syödä mustikoitakaan. Mansikoissakin on eroja. Toiset on happamampia.

      Poista
  3. Kiitos toivotuksista näin jälkikäteenkin! Hyvää kesää itsellesikin.

    VastaaPoista