torstai 21. heinäkuuta 2016

Lapinlahden Lähde

Olen muutaman kerran käynyt Lapinlahden vanhan sairaalan tiloissa (Lapinlahden lähde) katsomassa taidenäyttelyitä ja kahvittelemassa. Siellähän saa myös keittolounasta ja nyt on tullut myös uusi hävikkiruokaravintola Loop. Sinne en ole päässyt tutustumaan vielä, koska olen aina ollut sen verran myöhään liikkeellä, että heidän aukioloaikansa on ohi. Jonain päivänä vielä menen sinne ajoissa.

Nyt menin ystäväni kanssa tiistaina ja toisen ystävän kanssa keskiviikkona kävelemään sinne. Sairaalan pihassa oli kukkakimppujen sitomista. Lapset (ja mummotkin)  näyttivät tykkäävän.

Edit: lisätty kuva linnun päästä
Edit2: Kuva käen päästä lisätty



Sairaalan ympärillä on upea puisto, jossa on mukava kulkea ja nauttia luonnosta. Pari päivää sitten siellä näin haukan kuorikekasan päällä. Varmuudella en lintua tunnistanut, mutta saattaisi olla varpushaukka tai kanahaukka. Tunnistaako joku paremmin?

 
Menipä rakeiseksi kun tietsikan ruudulta suurensin.
 
Käen nokka on pitempi. Kuva kopsattu netisstä.
 
 
 
Valkoposkihanhia oli hautausmaan puolella vedessä ja nurmikolla, mutta nämä kaksi olivat vähän erilaisia. Ovatkohan nämä ehkä kanadanhanhia kun päässä on vähemmän valkoista kuin valkoposkihanhilla
 
 
Kotiinpäin kävellessä katseltiin puita, joiden kuori oli jännän kuparin väristä. Muuten runko muistutti koivun runkoa pinnaltaan. Googlen kuvien perusteella olisi tuohituomi.
 
 

 


8 kommenttia:

  1. voisiko lintu olla käki? luontoportin sivuilla sanotaan että käki muistuttaa varpushaukkaa. harmi ettei nokasta saa kunnolla selvää

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Käkeä mimäkin ensin veikkasin, mutta nokka on lyhyempi kuin käellä. Jalat oli myös jotenkin "karvaisemmat". Niistä en ehtinyt ottaa kuvaa. Yritänpä saada kameran kuvasta nokan paremmin näkyviin.

      Poista
  2. Onpas kiva kun järjestetään tuollaisia tapahtumia. Komea tirppa! Kyllä se vähän käeltä näyttää, mutta tuo silmä on ihan haukan. Sellainen tuima katse. Tosin käki ja varpushaukka muistuttavat kyllä aika paljon toisiaan, että en meno sanomaan kumpi on.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lisäsin kuvan käen päästä. Käellä näyttäisi olevan keltainen rengas silmän ympärillä. Nokka on pitempi ja kapea.
      Kanahaukkakin on vähän samanlainen kuin varpushaukka. En osaisi erottaa niitäkään toisistaan.

      Poista
    2. No en minäkään erota kaikkia haukkoja toisistaan, mutta kyllä tuo enempi mun mielestä haukalta näyttää kuin käeltä. Vaikka niillä onkin hämmästyttävän samanlainen väritys sulkapeitteessä. Käellä on näköjään tosiaan pidempi nokka, mutta tuo silmähän on ihan erilainen: Kuten sanoin tuo silmä on tuiman näköinen tai sellainen terävä katse, mitä käellä ei selvästikään ole. Käen silmä näyttää pyöreältä.

      Poista
  3. Joo, kanadanhanhi tuo on, se on muutekin isompi kuin valkoposki, ja arempikin on. Usein liikkuu parina eikä laumana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Parina nuokin liikkuivat ja vähän kauempana valkoposkihanhien laumasata. Eivät kylläkään olleet kovin arkoja kun tulivat ihan viereen, ilmeisesti ruokaa odottelemaan.

      Poista
  4. Kanadanhanheksi sanoisin mutta toisaalta ovat kyllä aika siroja nuo. Kristiinankaupungissa katselin kanssa hanhia ja en ollut varma kumpiako olivat. Kummatkin osaavat kyllä paskoa rutkasti, heh. Haukalta näyttää, hiirihaukalta. Mulle kyllä käkikin on vieras tuttavuus, mutta tuo tuimuus silmissä viittaisi haukkaan. Ihania kukkia sulla, kertakaikkiaan. Amaryllis...ei taida nyt enää uskoa, että olisi jouluksi pitänyt kerätä voimia!!

    VastaaPoista