lauantai 23. heinäkuuta 2016

Satokausi alkamassa parvekkeella

Kun sain selän taas kipeäksi enkä pysty kävelemään, enkä oikein istumaankaan, niin täytyy vain kotosalla katsella ympärilleen.
 
Pari paprikaa kasvaa oikein mukavasti ja mansikkaakin jokunen vielä tulossa.


 
 
Pinaatista voisi  kohta laittaa muhennosta. Vaatisi jo isommat ruukutkin, mutta multa on lopussa enkä nyt kykene lähtemään kauppaan, vaikka niin olin suunnitellut.


Amarylliskin seurasi kaktuksia ja rupesi kukkimaan, vaikka olin vienyt sen parvekkeelle kuivumaan. Taitaa ilma olla sen verran kosteaa, ettei mukula päässyt kuivumaan tai sitten vähän kuivahdettuaan rupesikin pukkaamaan kukkavartta. Saapa nähdä, saanko kukinnan jälkeen mukulan vielä keräämään uusia voimia seuraavaa kukintaa varten.



Äitienpäiväruusukin työntää eri värisiä kukkia minkä ehtii.  Osan kukista vein Malmille kummitätini haudalle. Tässä oli samaan ruukkuun istutettu monta pientä eriväristä ruusua.

 
Joulukuussa saatu orkidea rupesi kukkimaan uudestaan toukokuussa ja on nyt siis kukkinut 2 kuukautta. Saa nähdä, onnistuuko vielä seuraava kukkiminen joskus tulevaisuudessa. Hm, kuva olisi ollut näyttävämpi hieman alaviistosta, mutta enpä pystynyt kyykistymään, joten yksi kukka jää vähän piiloon.
 

 

6 kommenttia:

  1. Ohhoh, sullahan on oikein paratiisi kukkien kanssa. Mulla tulee mansikoita aikas paljon, muutaman oon jo syöny ja nyt on pari punastumassa ja monta raakiletta.
    Harmistus selän kanssa, mulla kanssa vähän keljuilee ku oon istunu toisessa tuolissa ja päästäkin menee selkään alavireistä viestiä, ihminen on kokonaisuus.

    VastaaPoista
  2. Hyvin on kukat kasvaneet tänä kesänä.
    Tuo selkä mua nyt harmittaa kun olisi asioita hoideltavana kaupungilla.
    Kokonaisuushan ihminen on, mitä nyt joskus joku palanen korostuu muita enemmän.

    VastaaPoista
  3. Hienosti kukkivat sinulla kukkaset :).
    Paranemisia selän kanssa!

    VastaaPoista
  4. No onpas paprikat komeita ja kukat myös. Mä huomasin eilen mun kukkapenkissä hyasintin kukkivan! Katsoin että mikä sininen kukka sieltä pilkistää. Pikaista toipumista selän suhteen :)

    VastaaPoista
  5. Paprikasta oli puhe Susille jotain antaa.
    Tuunko jo jeesaan sua vai joko kävelemään pääset. Soitto vain niin äkkiäkös siellä olen, ja vaikka kaupan kautta.

    VastaaPoista