sunnuntai 22. marraskuuta 2015

Vielä kukkii ja sukat 37/2015

Vielä kukkii pelargoniat parvekkeella ja on sentään kohta marraskuu lopussa. Joulukaktuksessa on paljon nuppuja ja sen otinkin jo sisälle, niin saavat kukat aueta heti kun ehtivät. Hortensia pudotti lehdet ja sitä kokeilen talvettaa parvekkeella. Hortensiahan voi selvitä talven yli myös pihalla, jos vähän peittelee.

Sukat no 37/2015 valmistui Fortissima Mexiko -langasta. Lankaa kului 54 grammaa, silmukoita 4x14, puikot 2,5 bambut. Sukkien koko noin 39 paikkeilla ja sukat menevät hyväntekeväisyyteen.


12 kommenttia:

  1. Ihanat pelakuut ja kauniit sukat.

    VastaaPoista
  2. Ihanaa kukkaloistoa marraskuun pimeydessä ja sukatkin ovat hienot!

    VastaaPoista
  3. Juu, mullakin vielä muutama kukka pelakuissa on mutta uutta eivät enää tee.
    Tuo on Tosi hyvä sukkalanka. Paljon käytin crokseissa sukkia kesällä eikä oo mikskään menneet, ja tavallisissa kengissä viime talvena oli aika paljon käytössä nuo. Langan sain lahjaksi 3 vuotta sitten, eli on ne sukatkin jo ainakin kaks vuotta vanhat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun yhdessä pelakuussa on vielä yksi kukkanuppusikermä. Kohtaa saan leikata kukat tyngiksi talvehtimaan.
      Kiva tietää, että on hyvää lankaa. Kehtaa antaa lahjaksikin.

      Poista
  4. Heissan,
    sinä osaat käyttää, Anitta, erilaisia lankoja; minä aina vaan sitä samaa seiskaa ja nallea, kun tuntuu, että niitä voi pestä pesukoneessa, ja se on jäänyt mulle päähän, että sellainen lanka on parasta. Pitäisi opetella käyttämään muitakin lankoja!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä pesen villasukat aina käsin, vaikka noissa langoissa on yleensä sallittu konepesu 40 asteessa. En ole aikoihin ostanut seiskaveikkaa tai Nallea. Aikaisemmin ostin "säkkikaupalla" kun niitä sai tehtaanmyymälästä. Nyt niitä taitaa olla vaan marketeissa. Täällä on kivoja lankakauppoja ja niissä tulee käytyä. Tosin rahapussi hillitsee kummasti lankahankintoja.

      Poista
  5. Onpa hyvännäköisiä pelargoneja vielä tähän aikaan, sinulla taitaa olla lasitettu parveke, luulen.
    Ja voi miten nätit sukat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Parveke on lasitettu ja muutama päivä sitten saivat korjaajat lasit kohdilleen. Kaksi vuotta siinä meni kun vetkuttelivat. Vuositakuuseen meni.
      Nyt otin kukat yöksi sisälle, jos vaikka vielä vähän aikaa kukkisivat. Minä niin tykkään pelargonioista. Yritän saada ne hengissä talven yli. Edellisessä asunnossa selvisivät ja kukkivat sitten niin mahdottomasti.

      Poista
  6. Voi että,sulla vielä pelargonia kukkii ja mitenkähän minä saisin taiottua nuppuja joulukaktukseen ! Komeat sukat jälleen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla kaktus alkaa tehdä nuppuja kun syksyllä parvekkeella ilmat kylmenee. Pitää vaan osata ottaa ajoissa sisälle ettei palellu.

      Poista