maanantai 1. kesäkuuta 2015

Kirppislaseja ja pullanpaistoa

Nettikirppikseltä olin löytänyt kivat vaaleanpunaiset lasit ja nehän piti hankkia kun hinta oli alle euro/kipale. Tänään sitten treffattiin myyjän kanssa ja sain lasit kotiin. Mitähän noihin vois laittaa, siis muuta kuin juotavaa. Ehkä maitokiisseliä ja mansikoita. Pitää kokeilla millaiset värit sopii laseihin.

Kun muuten on ollut menoja aika vähän, niin rupesinpa pitkästä aikaa leipomaan. Tein sekä korvapuusteja, että voisilmäpullia. Kun kumpaankin käytin voita runsaasti, niin tulihan niistä hyviä. Puhelinsoitto kesken paiston vaan meinas aiheuttaa pullien palamisen, mutta ei sentään ihan karrelle palaneet. Tummimmat jo söinkin noin niin kuin testimielessä. Pitäähän sitä testata tumma ettei ole palaneen makuinen ja vaalea ettei ole raaka sisältä. Ja tietysti sekä korvapuusteista että voisilmäpullista.  Kylmä maito ja korvapuustithan on aina olleet minun suosikkeja, mutta diabetes lääkärin suosituksissa ne ei ole (siis puustit). Voisilmäpullat on taas uudempi kokeilu ja hyväksi todettu. Kummatkin lajit kestää pakastamisen hyvin, mutta kiusallisen houkuttelevia kyllä ovat.


4 kommenttia:

  1. Hienoja laseja olet kirppikseltä löytänyt. Pullat on hyvän näköisiä ja taatusti hyviä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukavat kirppislöydöt on aina kivoja.

      Poista
  2. Kauniit lasit!! Noihinhan voi nyt laittaa vaikka mitä, maidostakin saa kivan ja jännittävän näköistä! Melkein haistoin (keliaakikkonakin) pulliesi tuoksun, mustapohjaisetkin taatusti hyviä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvin on pullat kelvanneet vieraille. Noista, vajaasta 50 pullasta, on enää rippeet jäljellä. :)

      Poista