maanantai 29. kesäkuuta 2015

Hernesaari, Teemu Selänne, Andy McCoy ja 16 silakkaa

Minun nuoruudessani silakoiksi sanottiin meripoikia, mutta nyt oli kyseessä eri silakat. Tarkemmin hetken kuluttua.

Edit: Kristiinan blogissa on paljon kuvia reissustamme.

Tänään olin tutustumassa Hernesaareen, ilman kameraa. Paikallisoppaana toimi KristiinaS, joka oli perillä Hernesaaren nykytilanteesta. Aluksi treffasimme Kampissa ja siitä jatkoimme bussilla 14. Hernesaaren ranta on niin pitkä, että emme oikein tienneet, missä oli oikea paikka jäädä kyydistä pois. Osuimme kuitenkin jäämään juuri oikealla pysäkillä, ajatellen uusia konttikahviloita, joiden avajaiset oli ollut viikonloppuna. Kävelimme kadun yli ja nousimme kahvila-alueelle meneville portaille ja

tadaa...  TEEMU SELÄNNE  seisoi edessämme. Kristiinahan Teemun ensiksi tunnista ja sanoi, että TEEMU!!  Minä vaan ajattelin, että taas joku Kristiina tuttu siinä, kunnes havahduin, että SE TEEMU. Sitten tietysti piti ottaa kuvia. Kristiina ja Teemu, minä ja Teemu. Kuvat on Kristiinan kamerassa ja ehkäpä ilmestyvät Kristiinan Blogiinkin.

Edellisen kuvaussession jälkeen vähän kävelimme alueella ja joimme cappucinot. Sitten lähdimme takaisin kaupunkiin päin kävelemään. Pitkin rantaa kasvoi paljon tyrnipensaita. Pitääkin syksymmällä pitää mielessä ja käydä katsomassa, jos vaikka niihin ilmestyisi marjoja.

Kävelyllä alkoi vatsakin ilmoittaa vaatimuksiaan ja menimme Kristiinan kanssa Sikalaan eli Sea Horseen syömään silakoita. Onneksi  menimme kun oli kuulemma viimeinen päivä saada silakoita kun silakan pyyntikielto alkaa. Annokset ei olleet pienimmästä päästä. Neljässä kerroksessa yhteensä 16 silakkaa per nuppi. Kyllä vaan vetelimme nassuun koko satsin, minä vähän isompia ruotoja jätin lautasen reunalle, mutta Kristiinan lautaselle ei jäänyt nokarettakaan. KKuvat annoksista on nekin Kristiinan kamerassa.

Syötyämme lähdimme kävelle keskustaan päin ja mitä näimmekään kadulla. Itse ANDY MCCOY siinä jutteli jonkun herrahenkilön kanssa (Kristiina tunnisti). Ja taas otettiin kuvaa, nyt kylläkin ihan pelkästään Andystä.
Andy toivotti meille vielä iloisesti hyvää kesää.

Sitten lähdimme kuitenkin ratikalla keskustaan ja sieltä kotia kohti.

Oli hieno päivä, ihan hellesää ja Kristiina oli kiva opas kun tunsi vanhoja paikkoja sillä suunnalla.

Kiitos Kristiina kivasta seurasta ja opastuksesta!

12 kommenttia:

  1. Oi oi kun olikin kiva ja antoisa päivä. Kiitos seurasta. Yritin sulle postittaa kuvia mutta . . . miten lie on käynyt.
    On kiva kulkea kaksin kun voi kommentoida näkemäänsä ja kokemaansa, yksin on tylsempi kulkea kun ei voi iloaan jakaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuvia sain yli 40 kpl, joten varmaan siinä oli kaikki lähettämäsi.

      Kyllä kaverin kanssa on hauskempaa ja varsinkin mulle kun en olisi niitä julkkiksia tuntenut ilman sinua.

      Poista
    2. No nyt on mun raportti julkaistu, kuvien kera.

      Poista
    3. Sun raporttis on eri hyvä, runsaine kuvineen.

      Poista
  2. Sitähän on oltu ihan julkkiskävelyllä ja kuvattukin on, mä meen aina ihan tuppisuuksi kun jonkun julkkiksen näen.

    T: merja

    VastaaPoista
  3. Kiva tarina sinullakin, Kristiinan blogissa katselin kuvat, ja samat sanon täälläkin, hieno päivä ja muikeet hymyt Teemun kanssa.

    VastaaPoista
  4. Juu, ja huomasithan, että Teemu ihan veti lähemmäksi kainaloon. :=)

    VastaaPoista
  5. Mukavaa teillä on ollut! Ei sellaista päivää, ettei uutta ja parhaimmassa tapauksessa vielä joku kuuluisuuskin pölähtää framille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli tosi kiva kuljeskella Kristiinan kanssa. Hän stadilaisena tietää paljon ja tunnistaa noita julkkiksiakin.

      Poista
  6. Olipas teillä mukava retki :).
    Minäkin olisin niin mielelläni halunnut kuvan Teemun kainalossa :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukava retki ja tänään kävin Hernesaaressa uudestaan. Tosin Teemua ei nyt näkynyt, mutta hyvät pitsat löytyi ja kivat pitsantekijät.

      Poista