keskiviikko 2. helmikuuta 2022

Vain yksi viiva

 Kävin tänään kaupungilla pitkästä aikaa. Ensin labrakokeissa, sitten apteekissa, Oodissa ja vielä ruokakaupassa. Oodissa laittoivat kolmannen rokotuksen näkymään Omakannassa ja tulostivat uuden koronatodistuksen. Menipä reissuun aikaa nelisen tuntia kun piti kahvitellakin labran jälkeen kun sinne piti mennä syömättä. Oodissa oli aika hiljaista. Olisi pitänyt oikeastaan kierrellä siellä vähän ja käydä katsastamassa kahvilat. 

Kotiin tultua olin reippaalla mielellä ja päätin kokeilla koronatestin tekemistä. Aluksi näytti monimutkaiselta, mutta ihan helppohan se oli. Eipä onneksi tullut kuin yksi viiva näkyviin, ei siis koronaa tällä hetkellä. Ihan vimpan päälle varmahan tuo kotitesti ei ole, mutta antaa hyvän todennäköisyyden, että ei ole koronaa. 

Toissapäivänä rupesi tekemään mieli jotain hyvää, mutta jauhoja ja kananmunia oli kovin vähän, mutta teinpä sitten vain puolikkaan annoksen puolukkapiirakkaa. Juu, ja minä tykkään tummaksi paistetusta, nuo reunat on ihan parhaat. 

Tänään laitoin uunissa broilerin rintamuksia riisin ja vihannesten kanssa. Mausteeksi chilikastiketta, timjamia ja tietysti tilkka kermaa, muutoin kanalientä kostukkeena. Päälle runsaasti parmesaani juustoa. Minä yleensä aina laita uuniruokiin pohjalle vihanneksia ja juureksia, joskus myös makaronia tai riisiä, niin tulee koko ruoka yhdessä kipossa. 






4 kommenttia:

  1. Jopa olet herkut laittanut, minä kanssa laitan usein yhdenastian sapuskaa, helppoa ja energiaa säästyy.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yhdessä kipossa uunissa on helppoa kun ei tarvi seistä hellan vieressä koko ajan.

      Poista
  2. Kivoja kuulumisia ja herkkujen laittamista sinulla. Hyvä, että olet vältellyt koronatartuntaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Omppumato.
      Toistaiseksi olen onnistunut tuon koronan kanssa.

      Poista