keskiviikko 13. huhtikuuta 2022

Hyvää pääsiäisen aikaa!

 Hyvää pääsiäisen aikaa blogissani poikkeaville!

Pääsiäistiput on jo pöydällä ja munat odottavat kaveriksi varpuja ja jotain vihreää. 

Mämmit (3 rovetta) olen jo syönyt ennakkoon, joten sitä herkkua ei nyt hetkeen tule. 

Muutoin elämä on rauhallista oleilua kotosalla. Tänään on ollut lämmin ja aurinkoinen päivä. Kävin syömässä Kampin palvelukeskuksessa maksakastiketta. Oli niin hyvää, että piti ostaa kotiinkin. Mahtoikohan Kampissa loppua kesken niin kuin on joskus käynyt. 



lauantai 2. huhtikuuta 2022

Aurinkoinen huhtikuun päivä

 Ystävä kävi kylässä ja sain kauniin kimpun (kaksi kimppua) tulppaaneita. Kiitos käynnistä ja jutteluhetkestä.

Hain kellarista pääsiäiskoristeita ja samalla toin kaksi raanua. Toinen on iso ruusuryijy ja toinen pieni nimetön ryijy. Mahtaakohan joku tietää tuon nimettömän ryijyn tekijää ja/tai mallin nimeä. Ruusuryijy on ns kansanomainen malli ja niitä on usein myynnissä. 

Pari päivää sitten alkoi palovaroitin vingahdella ja ilmoitin huoltoyhtiöön. Pian kävi huoltomiehet vaihtamassa pariston. Meillähän noihin varoittimiin tulee myös sähkö ja paristojen vaihdot hoituu huoltoyhtiön kautta. Samalla huoltomiehet irrottivat keittiön työpistevalon kuvun kun se oli erinomaisen hankalasti. Kävin sitten ostamassa sopivan loisteputken ja huoltomiehet laittoivat sen paikoilleen. Olipa helpottunut olo kun sai hommat hoidettua sujuvasti. Kiitokset kahdelle reippaalle huoltomiehelle. 





keskiviikko 30. maaliskuuta 2022

Peukalo keskellä kämmentä

 Näin käy kun on huolimaton terävän veitsen kanssa. Pikkuisen jomottelee. 

Vain parit pikkusukat olen saanut aikaan. Tuntuu aika kuluvan ihan muuhun kuten nokosiin. Sain kyllä vietyä joulukoristeet kellariin ja samalla toin pääsiäiskoristeet odottamaan. 

Ensi viikolla saamme jo kahvitella Kampin palvelutalossakin. Alkaa pikkuhiljaa elämä palautumaan joiltain osin. 



maanantai 14. maaliskuuta 2022

Pientä näpertelyä

 Ihanaa kun palvelukeskuksia on avattu ja pääsee Kamppiin tapaamaan tuttuja. 

Vain muutaman pienen sukkaparin olen saanut aikaan. Regian lankaa oli nippanappa kahteen sukkapariin ja toista paria varten kerin langan pikkunöttösiin raitakertojen mukaan jotta saan molemmista sukista samanlaiset. 

Kävin Pasilassa asioimassa ja huomasin, että raitiolinjaa ollaan jatkamassa Pasilan päässä Ilmalaan.

Eräänä päivänä näkyi taivaalla lentokoneiden jättämiä vanojen risteilyjä. Yleensähän reitit menee suoraa eikä noin eri suuntiin. Huomasinkin sitten netistä, että samaan aikaan oli ollut itänaapurin lentokone kiertämässä Suomen ympäri pohjoisen kautta. 

Eräänä iltana teki kovasti mieli jotain makeaa ja etsin netistä jotain, mihin voisin laittaa sitruunaa. Sitruunaposse vaikutti helpolta ja sitäpä kokeilemaan. Tein vain puoli annosta ja senkin jaoin kahteen lasiin. Oli kyllä ärtsyn makeaa ja kirpakkaa. Pari teelusikallista riitti kerrallaan. 





maanantai 28. helmikuuta 2022

Avustuksia Ukrainan pakolaisille

 Näkyy pompsahtavan esiin yksityisten tai pienten ryhmien alkuun panemia avustusjuttuja. Pakettiautoja on lähdössä viemään ruoka- ja vaateapua. Laitan tähän linkkejä sitä mukaa kun niitä sattuu löytymään. 

(2) Operaatio TOIVO | Facebook

(2) Repsikka ry | Facebook 


sunnuntai 27. helmikuuta 2022

Liukasta laskiaista

Tänään on ollut aurinkoinen päivä, mutta kovin liukkaalta on näyttänyt ulkona, joten en ole lähtenyt testaamaan peffamäkiä, vaan olen pysytellyt turvallisesti sisällä.

Hernekeittoa en nyt laittanut, vaan kermaista sienikeittoa kun oli pakasteessa LeaP:ltä saatuja tatteja. Kiitos Lea. 

Osittain siskon ohjeen mukaan laitoin sienikeittoon sipulia, tatteja, pala perunaa, kasvislientä, hiukan vehnäjauhoja, kermaa, smetanaa, suolaa, pippuria ja pinnalle persiljaa. Kylläpä tuli hyvää. 

Laskiaispulla on tällä kertaa Salosen kun en huomannut kaupassa katsoa tarkemmin. Olisin halunnut Virtasen pullia, ne ovat mieleisempiä. Nämä ovat jotenkin tuhdimpia ja näissä on kardemummaa, josta en pidä pullassa. Toki ihan syötäviä nämäkin. 


keskiviikko 23. helmikuuta 2022

Kevättä kohti vaikka lumisateessa

 Tänään tapasin pari neuleystävää Pasilan Triplassa. Olipa tosi mukavaa nähdä pitkästä aikaa ja kuulla viime aikojen kuulumisia kahvittelun lomassa. Kiitos rva A herkullisista viinereistä. Kotimatkalla poikkesin ruokakaupassa ja ostin mämmiä kun näytti olevan pakastamatonta. Toki sitten myös luomukermaa kaveriksi. Kotona hieman kevensin kermaa kevytmaidolla. Kaloreita tulee kyllä helposti, mutta pitää malttaa syödä vain vähän kerrallaan. 

Pikkusukkia ja koirien tassusukkia on tullut valmiiksi muutamia pareja

Meidän kadut on aurattu hyvin ja nyt kun jään päällä on lunta, niin ei ole kovin liukastakaan. Pari päivää sitten jouduin palaamaan kauppareissulta takaisin päin ja menemään toiseen kauppaan, jonne oli lyhyempi matka ja vähemmän jäinen reitti. 

Orkidea on kukkinut lähes 3 kuukautta, mutta nyt alkaa kukat nuupahtaan. 

Kovasti odotan maaliskuuta ja Kampin palvelukeskuksen avautumista. Pääsee taas syömään ja tapaamaan tuttuja.