sunnuntai 12. lokakuuta 2014

Kuulutko sukuuni

Eilen ja tänään oli Vantaan Seudun Sukututkijoiden järjestämä tapahtuma Hiekkaharjussa Varian ammattioppilaitoksen tiloissa. Olin siellä sekä eilen, että tänään. Osastoja oli niin paljon, että en ehtinyt kaikissa käydäkään. Luentojakin oli välillä päällekkäin, mutta niihinkin ehdin tänään vain yhteen, enkä eilen yhteenkään. Muutamia tuttuja ja kaukaisia serkkuja tapasin ja tietysti tuli juteltua aina pitkään. Uusia sukuyhteyksiä on löytymässä myös kunhan tietoja vielä tarkistellaan. Oli myös hauska tavata eräs henkilö, jonka kanssa katsottiin, että "onko sinun Jooseppi myös minun Jooseppi" ja näyttäisipä olevan. Hiukan ostin iltalukemista, mutta enemmän olisi varmaan ollut ostettavaa, jos olisi ehtinyt paremmin tarjontaa selailemaan. Sukututkimus on ihan hauskaa, vaikka jotkut ihmettelevät, että sinä vaan kuolleitten kanssa seurustelet. No, kuolleita sukulaisia tunnenkin enemmän kuin eläviä.  :D

4 kommenttia:

  1. Mua kiinnostais sukututkimus, mutta ei mun hermot riittäisi siihen, joten olen jättänyt sellaiseksi, josta haaveilen joskus.

    T: Merja

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sukututkimuksen kanssa saa kyllä aikaa kulumaan.

      Poista
  2. Olin toistakymmentä vuotta sitten yhtenä talvena kansalaisopistolla sukututkimuskursseilla. Se oli oikein mielenkiintoista, mutta minulle tuli eka kerran syöpä ja niin suuri leikkaus ja hoidot, että se jäi silloin. No mietin joskus, että aloitan uudestaan ja sitten tuli etäpesäke, leikkaus ja hoidot. Silläkin kertaa se sitten jäi. Ja viime syksynä tuli sitten taas uudestaan. Luulen nyt niin etten enää aloita sitä, mutta olisi se mielenkiintoista, vaikka minulla on hyvin vähän sukulaisia.
    Se on hienoa, kun sinä löydät aina tapaamisissa uusia sukulaisia ja tuttuja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nykyään voi sukututkimusta tehdä paljon kotona tietokoneelta. Löytyy kirkonkirjoja, henkikirjoja, isäntäluetteloita ja vaikka mitä. Lisäksi face bookin keskustelupalstoilla kysellään ja etsitään vilkkaasti sukulaisia, jopa ympäri maailmaa. Minä löysin netistä veljeni hautakiven. Oli mukava nähdä millainen se oli kun muuten on liian kaukana käydä katsomassa (1000 km).

      Poista