sunnuntai 27. tammikuuta 2019

Parsimista vai purkua

Syksyllä 2015 tein sukat itselleni Madelinetosh-langasta. Ne hiutuivat pohjasta kuitenkin muutamalla pitokerralla ja jätin ne odottamaan toimenpiteitä. Nyt pakkasten tullen otin ne eräänä päivänä käyttöön. Parin päivän kuluttua oli pohjissa isot reiät. Nyt ajattelin sitten purkaa terät ja tehdä ne uudelleen kun lankaa on vielä nöttönen jäljellä. Hiutuneet langat jätän parsinlangoiksi tai ehkä vahvistan niillä heti uudet pohjat kriittisimmistä kohdista.
Juu, ja väri on haalistunut pohjissa.
Samasta langasta punaisena on minulla myös sukat. Pitääkin ottaa nekin käyttöön.




perjantai 18. tammikuuta 2019

Kolmas kerta toden sanoo

Vai sanooko.  Tein ihanasta Woolmint symphony -langasta vielä kolmannet sukat kun edelliset ei olleet ihan mieleen. Ensimmäiset oli himpun pienet, toisessa parissa oli toinen sukka eri värierää. Tähän kolmanteen kudoin sitten molempien värierien lankoja vuorokerroksin, mutta terään ajattelemani joustinneuleen unohdin tehdä kun kantapäätä jouduin paristi purkamaan. Tosin vielä toisen teränkin jouduin purkamaan puolesta välistä pikku virheen takia.
Nyt sitten pitää miettiä, ostanko lankaa lisää neljänteen pariin ja siitä tietysti jää yli ja sitten pitää ostaa lisää seuraavaan pariin ja … Tämä lanka vaan on niin mukavaa neuloa, että ei nyt muut langat kiinnostais.

Tässä sukkaparissa on varressa silmukoita 4x14, teräosassa 2x14+2x13. Puikot 2,5 bambu. Lankaa kului 63 grammaa. Terän pituus on noin 24-25 senttiä, joten olisiko koko suunnilleen 39.



lauantai 12. tammikuuta 2019

Uusi, kiva paikka

Tänään kävin tutustumassa Kutomo craft studion tiloihin Malagankadulla. Olipa kiva ja valoisa paikka. Aamulla rouva A kyseli suunnitelmiani ja kun minulla ei ollut mitään erityistä, niin lähdin tutustumaan paikkaan. Kangaspuita oli useita ja kauniita kankaita esillä ja tulossa. Muutaman tunnin istuimme neulomustemme kanssa ja kahvitkin meille tarjottiin. Kiva kun on tällainen paikka, jossa voi käydä kutomassa kangaspuissa, jos/kun sellaiseen tulee tarvetta. Sinne voi myös muulloin poiketa vaikka käsityön kanssa. Kiitos kun saimme käydä.

Neuletapaamisia on pitkin kevättä ja erilaisia kurssejakin tulossa. 

Menipä tämä bloggaus ihan kummalliseksi kun yritin laittaa linkkiä. 














tiistai 8. tammikuuta 2019

Piimää ja kaakaota

Löysin netistä suklaakakkuohjeen, jossa oli käytetty myös piimää. Sitähän piti kokeilla kun minusta oli erikoista, että piimäkakkuun laitetaan kaakaota. Ohje oli 3 kananmunalle, mutta kun minulla oli munia vain kaksi, niin mittailin muut aineet sen mukaan. Ensiksi otin voin/voimariinin pehmenemään ja vähän avitin mikrossa, mutta sepä suli vähän liikaa enkä voinut vatkata sitä sokerin kanssa. Niinpä vain sekoitin kaikki aineet ja kaasin taikinan vuokaan. Paistoin ohjeen mukaisesti sen 45 minuuttia ja kokeili varvulla, että vaikutti kypsältä. Vahingosta viisastuneena (edellisen kerran kumosin kakun heti kuumana ja sen korkea kohta tiivistyi vähän rumasti) annoin kakun jäähtyä jonkin aikaa ennen kuin kumosin sen. Hiukan piti jo maistaa ja onkin oikein hyvää ja pehmoisen kuohkeaa. Tämä näyttää olevan helppo onnistumaan, joten tätä teen toistekin.




torstai 3. tammikuuta 2019

Uuden vuoden alkua

Mukavaa alkanutta vuotta kaikille tutuille!
Kävin tänään kurkkaamassa uuden kirjasto Oodin neuletapaamista.
Nyt oli vain muutama paikalla, mutta toivon mukaan tulee enemmän kun tieto leviää.
Paikka on Oodin toisessa kerroksessa. Tapaamiset keskiviikkoisin klo 16-20.