Näytetään tekstit, joissa on tunniste Messuilla 2013. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Messuilla 2013. Näytä kaikki tekstit

lauantai 23. marraskuuta 2013

ELMA-messuilla

Vietin tänään osan päivää Elma -messuilla. Väkeä oli aika paljon, mutta ei ihan hirveää tungosta.  Ensin vähän kiertelin lapsenlapseni kanssa katsomassa osastoja. Eläimet olivat ihania. Minua vähän nauratti tuo neulelehmä, sopisikohan pienempi malli vaikka kotiin. Yksi koira makasi ihan reporankana omistajansa sylissä. Koirien kehäkierroksia seurasin sitten tyttäreni koirakasvattien kanssa.

Olisi toki ollut katsottavaa paljonkin, mutta äkkiä sitä kyllästyy kävelemiseen ja meteliin. Kotonakin olin ihan väsynyt niin että pienet tirsat piti ottaa, vaikka olis pitemmältikin maistunut.


 

 

 
 
 
 


sunnuntai 22. syyskuuta 2013

Syksy saapuu

Perjantaina oli Habitare-messuilla, mutta ei jaksanut kaikkea kierrellä, vaikka nähtävää olisi ollutkin. Messukeskusta on uudistettu ja tykkäsin kovasti kun ruoka- ja kahvipaikkoja oli lisätty. Muutenkin oli avaran tuntua joka puolella. Kuvan auto olisi kyllä kiinnostanut, mutta kävelin reippaasti ohi, edes hintaa en kysynyt. Ehkä hyvä niin, olisi vaan harmittanut.

Lauantaina olin Ogelin neuletapaamisessa ja oli oikein mukava nähdä porukoita kesän jälkeen. Uusia kasvojakin oli aika lailla eikä kaikkien kanssa ehtinyt edes juttelemaan. Pöydän alle ilmestyi sitten karvainen kaveri, ei sentään keritty lapaslankaa siitä. Kotimatkalla junaa odotellessa huomasin vaahteroiden saaneen kovasti punaista ja koivuissa oli paljon keltaisia kohtia.

 

 


 

 

lauantai 4. toukokuuta 2013

Kierrätystä ja kiertelyä

Tänään teimme LeaP:n kanssa kierrätyskierroksen kaupungilla. Ensin suunnistimme Kaapelitehtaan Kierrätystehdas-tapahtumaan. Vein sinne vähän omia poistotavaroita ja näyttivät kelpaavan. Kiertelimme myös vähän ympäriinsä, mutta mitään ostettavaa ei nyt tarttunut mukaan.
Seuraavaksi kävelimme Hietalahden torille ja siellä oli kirppis myös. Sieltäkään ei mukaan lähtenyt mitään "tarpeellista" ja seuraavaksi suunnistimme Hietalahden halliin kahvittelemaan. Hallin toisesta päädystä löysimme kivan kahvipaikan., olikohan se Soppakeittiö nimeltään. Otimme vain pullakahvit, vaikka minua olisi houkutellut keitotkin, joita näytti menevän kaupaksi tasaista tahtia.
Kävelimme sitten Kamppiin, poiketen matkalla askartelukauppaan ja sitten Lea lähti bussipysäkille. Minä vielä kiertelin Kampissa ostaen muutaman kulmalukkokansion ja sorruin sitten ostamaan pitsan kotiin. Kampin kappelin seinustalla joku nuorimies soitti jotain outoa soitinta, mutta ihan hyvä ääni siitä tuli. Kaveri esitteli soittopeliään, mutta minä en jäänyt kuuntelemaan kun oli vähän kiire kotiin pitsaa syömään.
Koska oli kaunis päivä, niin oli laittanut paprikan taimet päiväksi parvekkeelle. Saapa nähdä miten kasvavat ja voimistuvat. Joskus aiemmin sain paprikasta satoa parisen vuotta ennenkuin se kasvoi liian suureksi ja hävitin sen.
Kiitos Lea mukavasta seurasta ja Donna Leon -kirjasta!







lauantai 27. huhtikuuta 2013

Lemmikkimessuilla

Tänään kävin Lemmikkimessuilla. Olihan siellä myös kädentaitomessut ja kaikenlaista muutakin, mutta niihin tein vain pikasilmäyksen enkä ostanut kuin yhden leipäjuuston vierasvaraksi. Tapasin myös KristiinaS:n ja LeaP:n sovitusti ja käytiin kahvittelemassa ja vaihtamassa kuulumisia. LeaP lähti kotiin aikaisemmin ja me Kristiinan kanssa kierreltiin vielä katsomassa koiria ja kissoja. Kiitos seurasta, kamut!

Minä kävin ensin tietysti siiliosastolla ja sitten syömässä. Ruokapaikalla oli aika tavalla ruuhkaa ja osa lapsia istui lattialla syömässä hampurilaisiaan. Mukaan mahtui kyllä hyvin ja ruoka olikin erinomaista ja vastapaistettu leipä herkullista.




Koirapuolella oli ihana koira trimmattavana ja seisoi pitkään ihan rauhallisena, vaikka ihmisiä kävi vieressä ihailemassa. Terrierikilpailussa vei voiton pieni ruskea koira. Joistakin koirista ei kyllä olisi ulkonäöltä arvannut niitä terriereiksi.




Kissoillakin oli "kauneuskilpailu" ja kyllä ne niin tyynesti ottivat esittelynsä. Kissojen vieressä oli sitten rottia ja pitihän yhtä siimahäntää vähän silittääkin.



torstai 11. huhtikuuta 2013

Puutarhamessuilla

Tai Kevätmessut ne taisi olla kokonaisuutena, mutta minä menin katselemaan sipuleita ja siemeniä. Tosin en niitä ostanut, katselin vaan. Minusta siellä oli nyt vähemmän kukkivia kukkia kuin aikaisemmin ja jotenkin väljempää kaikinpuolin.
Pois lähtiessäni aulassa kysyttiin, josko haluaisin antaa palautetta messuista. No, johan toki ja varsinkin kun palkkioksi sai messulipun tuleville Lemmikkimessuille.