Näytetään tekstit, joissa on tunniste Sukkia 2016. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Sukkia 2016. Näytä kaikki tekstit

tiistai 27. joulukuuta 2016

Kerta kiellon päälle eli sukat 31/2016

Piti vielä pikaiseen tehdä polvisukat lapsenlapselle. Toivottavasti kelpaavat.
Lankaa Step 6, 134 grammaa, puikot 3,0 bambut, silmukoita varressa 56 ja kärkiosassa 50,  nilkassa 6 silmukan kavennus. Sukkien koko noin 40 ja varren pituus 42 senttiä.

perjantai 23. joulukuuta 2016

Vuoden viimeiset sukat 29-30/2016

Piti tehdä vähän isompia sukkia kun lapsenlapsen jalka on kasvanut jo isommaksi kuin mummilla.
Molemmat sukkaparit  on Step 6 -lankaa,  puikot 3.0 bambut, silmukoita 50. Koko noin 40.
Punakirjavat 82 grammaa, vihertävät 92 grammaa.


tiistai 13. joulukuuta 2016

Sukat 27/2016 ja 28/2016

Pari paria sukkia odottamaan sopivia jalkoja.
Pienemmät 67 grammaa Step 6 - lankaa, puikot 3,0 bambut, silmukoita 4x12. Sukkien koko noin 38-39.
Isommat sukat 90 grammaa samaa Step 6 -lankaa. Silmukoita 50, puikot 3,0 bambut. Sukkien koko ehkä jopa 42. Saattaisivat sopia lapsenlapsen jalkaan.

tiistai 29. marraskuuta 2016

Sukat 26/ 2016

Sukat vihreästä Step-langasta. Lankaa kului 63 grammaa, silmukoita 4x12, puikot 3,0 bambut. Sukkien koko noin 39 ja menevät lahjalaatikkoon odottamaan sopivia jalkoja.

sunnuntai 20. marraskuuta 2016

Kone tilttasi ja sukat 25/2016

Kääk tietokone lakkasi toimimasta  ja tabletti  kirjoittelee omiaan.
Saapa nähdä osaanko laittaa tähän yhden sukkakuvan vai pitääkö mennä kirjaston tms koneelle.
Tein siis vihertävä kirjavat sukat ja saadakseni raidat kohdilleen, piti vähän toisessa sulassa vetää ylimääräistä lankaa pois välistä.
Lanka oli Step 6 ja sitä kului 67 grammaa. Puikot 3.00 bambua,  silmukoita 4x12. Sukat liene älä kokoa 39 ja ajattelin ensin omaan jalkaan, mutta voi mennä lahjalaatikkoon myös.

perjantai 11. marraskuuta 2016

Kakkua ja sukat 24/2016

Kävin eilen syömässä parin entisen työkaverin kanssa. On oikein mukava kun pidetään edelleen yhteyttä yli 40 vuoden jälkeen. Söimme Stockmannilla paistettua lohta ja jälkiruuaksi otimme juustokakkua kahvin kanssa. Valitettavasti tänään aamulla sokerit sitten muistuttivat eilisestä "juhlimisesta". Kiitos tytöt kuitenkin kivasta seurasta.



Austerman  Step 6 -langasta sain valmiiksi sukat. Lankaa kului 63 grammaa, silmukoita 4x12, puikot 3.0 bambut. Sukkien koko lienee 37-38 paikkeilla eli lahjalaatikkoon menee. Raidoitus ei osunut ihan kohdilleen, mutta ei ehkä häiritse kun ei ole kovin selvästi erottuvaa. 150 gramman kerästä tulee kyllä vielä toiset sukat vaikka vähän isommatkin. Langassa on mukana Aloe Veraa ja Jojoba öljyä, mutta ensi tuntumalta ei tunnu liukkaalta. Jotkut aikaisemmat aloe vera-langoista tehdyt sukat on olleet liukkaat lattialla.


perjantai 7. lokakuuta 2016

Uudet näkymät ja pikkusukat 23/2016

Nyt on merinäköala jokseenkin kadonnut. Ehkä pikkupilkahdus vielä näkyy ristikkojen välistä aurinkoisella ilmalla.

 
Pienet sukat Maija-langasta, 21 grammaa, silmukoita 4x12, puikot 3,0 bambut. Nämä sukat menevät ensi vuoden vauvoille.

maanantai 3. lokakuuta 2016

Sukat 21-22/2016

Pienet sinivalkoiset sukat ja yksi tossupari valmistui. Molemmat menevät hyväntekeväisyyteen

Pikkusukat Maija-langasta, 27 grammaa, silmukoita vaihdelleen 36-40, puikot 3,00. Lankamaailman malli, jota vähän taisin muunnelle kun ei silmukoiden laskelmat osuneet yksiin.

Tossut sekalaisesti kahdesta langasta, olisiko ollut 7-veikkaa, 76 grammaa, puikot 3,5, silmukoita 4x12. Koko taitaa olla jotain 39-40 luokkaa.

Pikkusukat klikkasin laskuriin

tiistai 13. syyskuuta 2016

Muutamat tossut, (sukkaryhmä 17-20/2016)

Sain valmiiksi neljä paria yksinkertaisia tossuja Novitan Nostalgia langoista,. Lankoja kuluin 63-71-75-81 grammaa, silmukoita puikolla 4x11 ja 4x12, puikot 3,5 bambut. tossut menevät hyväntekeväisyyteen.

maanantai 15. elokuuta 2016

Sukat 15-16/2016 ja orkidea kukkii edelleen

Sukkapuoli on ollut vallan hunningolla, mutta nyt sain tehtyä parit pikkusukat keväällä saaduista langoista. Novitan Nostalgia lankaa kului 38 grammaa ja 49 grammaa, silmukoita puikoilla 4x8 ja 4x9, puikot 3,5 puupuikot. Sukkien koko lienee alle kouluikäiselle ja sukat menevät hyväntekeväisyyteen.



Toukokuussa kukinnan aloittanut orkidea kukkii edelleen eli samat kolme kukkaa on kukkavarressa. Kolme kuukautta alkaa kohta olla täynnä. En ole kertaakaan upottanut orkideaani veteen, vaan pari teelusikallista vettä laittanut suojaruukun pohjalle ehkä viikon-parin välein. Nythän on ollut aika kosteat ilmat ja orkidea näyttää tykkäävän. Ilmajuuriakin on alkanut työntyä ruukusta ulos.


 

keskiviikko 25. toukokuuta 2016

Kukkia ja sukkia

Tai yhdet vaan kumpaakin. Joulukuussa saamani orkidea alkoi tehdä kukkia vanhaan kukkavarteen. Kolme kaunista kukkaa. Saapa nähdä miten kauan nämä kestävät. Joulukuun kukat kestivät yli kaksi kuukautta.

Pikkusukatkin olen saanut tehtyä jämälangoista. Lankaa kului 36 grammaa, silmukoita 4x12, puikot 2,5 bambut. Lahjalaatikkoon menevät.

 
Sukat 14/2016

lauantai 14. toukokuuta 2016

Sukat 12-13/2016

Pari paria lasten kokoa sukkia valmistui jämälangoista. Aika hyvin sain raidat täsmäämään molemmissa pareissa, vaikka kaikki langat oli raitalankoja. Lahjalaatikkoon nämäkin menevät.

Alizea ja ja varressa toisena Viking Baby ull, 34 grammaa, silmukoita 4x12, puikot 2,5 bambut.

 
 
 Fortissima color ja  Sandnes Carn Sisu  38 grammaa, silmukoita 4x12, puikot 2,5 bambut.

keskiviikko 30. maaliskuuta 2016

Sukat 11/2016

Sain valmiiksi isommat sukat Arvetta-langasta. Lankaa kului 48 grammaa, puikot 2,5 bambut, silmukoita 4x14. Sukkien koko näyttäis olevan passelisti noin 39 eli omaan jalkaan sopivat.

tiistai 22. maaliskuuta 2016

Sukat 10/2016

Vihertävän kukertavat sukat Arwetta-langasta. Lankaa kului vaivaiset 39 grammaa, puikot 2,5 bambut, silmukoita 4x13. Sukkien koko lienee 36-37, ainakin minun jalkaan liian pienet, joten menevät lahjalaatikkoon. Seuraavaksi teen samasta langasta vähän isommat sukat.

sunnuntai 13. maaliskuuta 2016

Kaulahuivi ja sukat 9/2016

Välipaloina tein taas yhdet sukat. Lanka Alize, 50 grammaa, puikot 2,5 bambut, silmukoita 4x13. Sukkien koko noin 39 ja tuntuu passelilta omaan jalkaan, joten saatanpa ottaa käyttöön heti.




Aikoja sitten aloittamani kaulahuivi valmistui vihdoin. Välillä piti tehdä parit sukat vaihtelun vuoksi.
Lankaa, Arwetta classic, meni 148 grammaa, Puikot 2,5 bambu pyöröt, silmukoita noin 75 ja pituutta noin 180 cm. Kuviohan tuossa huivissa on 3o3n noin 15 cm ja sitten aina oikeaa noin 15 senttiä vuorotellen. En mittaillut kuvioiden pituuksia vaan ihan silmämitalla tein. Lanka pehmeni aika paljon kun kastelin huivin ja hiukan venytettynä kuivattelin pyyhkeen päällä.



torstai 3. maaliskuuta 2016

Kirjavat sukat 8/2016

Kun punainen kaulahuivi alkoi kyllästyttää, niin tein välitöinä kirjavat sukat, vaikka taitaa kaikki tekemäni sukat olla kirjavia.
Näissä sukissa on lankana Alize, jota kului 61 grammaa. Silmukoita puikoilla 4x14, puikot 2,5 bambut. Sukkien koko lienee 39-39,5 eli himppasen liian isot minulle. Kotisukkina kyllä menee, mutta kengissä voi mennä makkaroille, joten lahjalaatikkoon menevät ensin alkuun.

perjantai 26. helmikuuta 2016

Uusia perunoita sukissa

Viime syksynä tehdyt sukat otin käyttöön alkuvuodesta. Nyt huomasin, että toisen sukan pohjassa on melkein reikä. Harmillista kun sukat on muuten olleet mukavat. Lankaa on kyllä vielä pikkunöttönen, että voisin vaikka parsia sukan, mutta se jää nyt mietintään. Toinen vaihtoehto on purkaa sukat ja tehdä langasta vaikka ranteenlämmittimiä. Värihän on kaunis ja ranteessa olisikin paremmin esillä.

keskiviikko 20. tammikuuta 2016

Vaikea valinta ja sukat 7/2016

Ajattelin ruveta tekemään kaulahuivia, jonka malli oli esillä pari postausta sitten. Mietin, mikä lanka sopisi parhaiten siihen. Oikeaa värisävyä ei langoistani löytynyt, mutta päätin kokeilla jotain muuta väriä ihan vaan testimielessä. Ongelmaksipa tulikin lankojen paksuus ja jäykkyys. Mikään lanka ei tuntunut sopivan pehmeältä ja taipuisalta. Puikkokokojakin kokeilin erilaisia. Olisikohan huomenna sittenkin mentävä lankakauppaan.
Vasemmanpuolimmainen Manos-lanka tuntui aika harvalta , mutta pitää kokeilla lisää ohuemmilla puikoilla.
Toinen vasemmalta on nimetöntä 2-säikeistä, löyhäkierteistä lampaanvillalankaa,  ostettu Muttimarkkinoilta Sievistä. Tuntui vähän jäykältä ja kovalta.
Toinen oikealta on saatu KristiinaS:lta ja tuntui myös jäykältä ja harvalta.
Oikealla oleva, valkoinen lanka oli taas erityisen joustavaa ja veti kasaan, sekä tuntui paksulta, vaikka puikkosuositus oli 2,5.
Mallihuivin lankahan saattaa olla keinokuitulankaa eikä sitten villalangoista ehkä löydykään vastaavaa.



Yhdet sukat olen saanut valmiiksi. Lankana Nallea ja Frøyagarn. lankaa kului 56 grammaa. Puikot 3,0 bambut, silmukoita 4x12. Koko lienee 36-37 paikkeilla ja menevät lahjalaatikkoon.
Neuloessa Nalle-lanka tuntui ikävän karhealta verrattuna tuohon toiseen lankaan, joka tuntui miellyttävän sileältä. Valitettavasti sitä ei näytä enää olevan saatavilla.

perjantai 15. tammikuuta 2016

Sukat 4-6/2016 ja postimerkkejä

Muutamat lasten sukat sain valmiiksi. Lanka Nallea ja Fröyagarnia, 46 g, 42 g ja 44 grammaa, puikot 3,0 bambut. Lahjalaatikkoon menevät odottelemaan sopivia jalkoja.



Postin mainoksessa mainostettiin postimerkkejä, jotka liittyvät käsitöihin. Aika kivan näköisiä merkkejä. Pitäisköhän ostaa kaiken varalta.



perjantai 8. tammikuuta 2016

Loppiaisen seutua ja sukat 1-3/2016

Toivottavasti kaikkien uusi vuosi on alkanut mukavasti.
Minä olen enimmäkseen viettänyt aikaa netissä ja välillä sukkia kutoen.
Viime maanantaina oli KristiinaS:n luona ppp neuletapaamisessa. Oli tosi mukavaa nähdä uusia ja vanhoja tuttuja. Kun ei oikein jaksa ajatella, niin tulee tehtyä sukkia. Kolme paria pikkusukkia olen saanut valmiiksi. Lanka vanhaa varastoa Viking Frøyagarn, 53g, 45g ja 41 grammaa. Raidat varsiin Floricaa. Puikot 3,0 bambut. Silmukoita 4x11, 4x11 ja 4x12. Sukat on lasten kokoa ja menevät lahjalaatikkoon.

 
Bunkkerin matalaosa on suurimmalta osalta purettu ja kellaritilojen purku menossa. Kaivinkone jumpsuttaa ja piikkaa aamuseitsemästä iltamyöhään. Loppiaispäivänäkin täyden työpäivän. Viimeisimmät suunnitelmat on, että bunkkerista purettaisiin ylemmät kerrokset ja vain kolme kerrosta jätettäisiin vanhaa. Päälle sitten rakennettaisiin 10 kerrosta asuntoja. Huh, huh, aika korkea varjostus tulisi meille takana asuville.