tiistai 31. joulukuuta 2019

Hyvää uutta vuotta 2020!


Joulu on onnellisesti ohi, samoin Viattomain päivä.
Kiitos kaikille kortteja ja tekstareita laittaneille, puhelinsoitolla ilahduttaneille ja kakkukahveilla käyneille.

Hyvää alkavaa vuotta 2020 kaikille blogissani piipahtaville. 




maanantai 23. joulukuuta 2019

Hyvää joulua!

Hyvää joulua kaikille blogissani piipahtaville!
Kinkku ja tortut on paistettu, luumukiisseli keitetty ja laatikot odottaa uuniin pääsyä.
Poikanen tulee iltapäivällä jouluaterialle.



torstai 19. joulukuuta 2019

Vajaa viikko jouluun

Eipä ole vielä ollut joulukiireitä erikoisemmin. Muutaman suklaarasian olen ostanut. Yhden parin sukkia sain valmiiksi, mutta nyt voisi vaihteeksi jo tehdä muutakin. Lankoja kyllä on kunhan innostusta riittäisi.

Sukat on samaa Opalia kuin muutamat edellisetkin. Silmukoita varressa 4x13 ja teräosassa pari silmukkaa vähemmän. Lankaa kului 71 grammaa, koko noin 40 eli lahjalaatikkoon menevät.

Eilen kävin hammaslääkärissä ja nyt sitten olen liemiruualla. Huomenna on käynti Hammaslääketieteen laitoksella, jossa tutkivat yhtä hammasongelmaa. Noita hammaslääkäreissä käyntejä on nyt syksyllä ollut monta ja monessa eri paikassa, vaan jospa nyt sitten olisi pitempi hyvä kausi edessä.



sunnuntai 8. joulukuuta 2019

Itsenäisyyspäivä ja muuta loppuviikon viettoa

Itsenäisyyspäivänä minut oli kutsuttu Pikku-Huopalahteen syömään riisipuuroa. Olikin oikein erinomaista luumukiisselin kanssa. Kiitos ystäväiseni. Oli myös kiva tutustua naapuriisi.

Illaksi sain vieraan Hyvinkäältä. Katsoimme yhdessä Linnan vastaanoton ja söimme kasvispainotteisesti. Teimme myös käsitöitä. Vieras jäi yöksi ja sitten lauantaina suunnistimme vielä Ogeliin neuletapaamiseen. Kiitos vierailusta ja yritetään tavata useammin.



Viikonlopun aikana sain yhdet sukat valmiiksi. Lanka Opalia 69 grammaa, silmukoita 4x13 varressa ja terässä kaksi silmukkaa vähemmän Koko noin 39 ja menee lahjalaatikkoon odottamaan.


Minun joulukoristelut on aika vähäisiä ja niitäkään en kaikkia laita esille. Pari tonttua,  kankainen joulukuusi ja muutama itsetehty joulupallo saa riittää. Ledikynttilöitä on muutama ja ne laitan palamaan, jos patterit vielä toimii.



keskiviikko 4. joulukuuta 2019

Naapurissa kahvilla.

Viereiseen kortteliin on tullut uusi kahvila Cafe Kap Horn ja eilen kävin siellä tutustumiskahveilla. Kaksi nuorta henkilöä sitä pitää ja vähän oli kieliongelmia ja myös kassaongelmia. Sain sitten kahvin ja kasvispiiraan kahdella eurolla. Piiras oli tosi hyvä. Tänään täytyy mennä testaamaan lounastarjoilu.

Asunnossa on edelleen viileää. Piti laittaa villasukat jalkaan ja toinen pusero päälle.

Syyskuussa ensimmäisenä kukintansa aloittanut orkidea tiputtelee nyt kukkia. Liekö syynä viileä lämpötila vai eikö vaan jaksa näin syksyllä kukkia pitempään.

Sain lopulta vanhaan askelmittariin uudet patterit. Ostin ensin kahdet väärän kokoiset. Eilen tuli askeleita noin 2500, joten petraamisen varaa on.

Edit: Rupesinkin jämistelemään, enkä mennyt naapuriin syömään, vaan kaivoin jääkaapin perukoilta ruusukaalia, kesäsipulia, tomaatin puolikkaan, lusikallisen couscousia ja raejuustoa. Oli ihan kelvollista. Jämistelin sitten lisää. Leivoin hedelmäkakun mututuntumalla kun oli englantilaisten kakkujen jäljiltä kuivattuja hedelmiä. Pohjana oli vanha kahvikakun ohje, johon lisäsin hedelmäpaloja ja tilkan portviiniä. Kun vuoka oli liian iso taikinalle, niin loppuja pistin muffinssivuokiin. Kun en uskaltanut muffinsseja laittaa uuniin ritilälle, niin ladoin ne paistumaan pieneen vuokaan. Ihan hyvin onnistui ja pari muffinssia meni heti lämpimänä kahvin kanssa.








sunnuntai 1. joulukuuta 2019

Kylmää sisällä ja ulkona

Heräsin aamulla aikaisin ja ihmettelin kun tuntui viileältä. Totesin, että patterit olivat kylmät ja huonelämpötilakin oli laskenut muutaman asteen. Keitin aamukaffeet ja pistin hupparin päälle. Kahviteltuani menin takaisin sänkyyn peiton alle. En kuitenkaan saanut enää nukuttua, vaan aikani pyörittyäni nousin ylös. Kohtapuoliin alkoi muilta talon asukkailta tulla viestejä, että heilläkin on kylmä. Joku sitten ilmoitti huoltoon. Iltapäivällä huolto kävi tarkistamassa ja totesi, että vesikierto ei toimi, mutta he eivät pysty korjaamaan, joten huomenna tulee joku "viisaampi" selvittämään pulmaa. Minä laitoin pari tuikkua palamaan ja kun on telkkari auki, niin ne lämmittävät lähes riittävästi. Joku asukas aikoi laittaa saunan päälle. Minulla ei taida olla enää yhtään vanhaa hehkulamppua, ne olisivat lämmittäneet aika mukavasti. Nykyiset ledit sun muut ei lämmitä juuri ollenkaan.

Hyvää pikkujouluaikaa!


Hm. Huomasinpa tuosta edellisestä kuvasta, että hopeatkin pitää kiillottaa. Joulusiivousta varten olen hankkinut hyvän pölynpyyhkimen. Saa kapeat rakoset nuohottua ja kaappien päältä pyyhittyä pölyt ilman, että tarvii nousta tuolille tms. Miekkaa voi taivutella, niin saa mukavasti hyllynpäällystän pyyhittyä. 



Yhdet sukat sain valmiiksi. Opalin lankaa 70 grammaa, silmukoita 4x13,terässä kaksi silmukkaa vähemmän,  puikot 3,0, koko noin 39 eli omaan jalkaa juuri passelit. Tätä lankaa on vielä jäljellä, joten heti seuraavat alulle.