Näytetään tekstit, joissa on tunniste Lankoja 2017. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Lankoja 2017. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 22. lokakuuta 2017

Lankoja, myssyjä

Ogelin Lankamaailmassa on ollut nyt tapaamisia kolmena lauantaina peräkkäin.
Viikko sitten tehtiin sytomyssyjä ja ohjeen sai Lankamaailmasta. Minä ostin bambulankaa ja kokeilin tehdä ohjeen mukaisen myssyn. Ei ihan onnistunut, mutta myssy tuntuu kyllä pehmoiselta ja päähän sopivalta. Pitsineuleen kanssa meni välillä langankierrot ja kavennukset sekaisin ja myssystä tuli vähän lörppökin.  Kuviokerroksia  tein vähemmän, samoin kavennuskerroksia, koska myssystä näytti tulevan liian korkea.
Lanka Blend Bamboo, 44 grammaa, puikot 3,0 bambut, silmukoita 108 eli ohjeen mukaan naisten kokoa.



Eilen olin taas Ogelissa ja ostin Onionin Mohair+wool -lankaa kerän. Ajattelin laittaa sitä kaveriksi myssyyn, jonka teen villatakin yli jääneistä langoista, joista tein jo yhden myssyn. Arvelen, että mohair tekee myssystä pörheämmän ja aavistuksen tuulen pitävämmän niin sopii vaikka pakkaskeleille.

 
Ogelissa oli näyteikkunassa esillä aikaisemmin yhteistyössä tehtynä erilaisia luomuksia. En "ehtinyt" tarkemmin katsoa, olisiko siinä ollut myös yksityisten henkilöiden käsitöitä.
 
 
 
Nälkäisenä ei osaa tehdä mitään ja tulee vain vihaiseksi. Niinpä tein janssonin kiusausta isoon vuokaan. Siitä riittää syötävää useammaksi kerraksi.
 
 

lauantai 15. heinäkuuta 2017

Lisää välipalasukkia 20-21/2017 ja korvapuusteja sekä vähän lankaakin

Valkoiset vauvansukat Maija-langasta, 26 grammaa, silmukoita 4x9, puikot 2,5 bambut.
punaiset pikkusukat Maija-langasta, 45 grammaa, silmukoita varressa 4x12 ja terässä 4x11, puikot 2,5 bambut. menevät lahjalaatikkoon.

Neulomisen välillä täytyi saada jotain hyvää ja niinpä leivoin muutaman korvapuustin. Heti lämpimänä piti pari maistiaispullaa syödä ja tänään ruokavieraan kanssa taas parit puustit kahvin kera. Kiitos rouva R neuletapaamis- ja ruokaseurasta!

Ogelin lankakaupassa on tällä viikolla ollut kaikki langat 30% alennuksella. Paljon olisi ollut hyviä lankoja ostettavaksi, mutta vain pari kerää steppiä lähti mukaan tällä kertaa. Huomenna vielä ehtisi "säästää" lisää.   :)


 
 

sunnuntai 2. heinäkuuta 2017

Mikä väri on kenenki suosikki

Talvella ostin lankoja lapsenlapsen ylipolven sukkia varten. Enpä ole saanut aikaiseksi tehdä sukista kuin alkuosan resorin. Nyt lapsukaisen käydessä luonani mittailin jalkoja ja kyselin toivevärejä. Ei kuulemma  oranssia, ei keltaista, ei lilaa. Hm... juuri niitä värejä olin hankkinut. Siispä eilen Ogelissa oli asiaa Maija-lankojen hyllylle. Vihreää, sinistä, beessiä, punaista. Nyt on väreissä valinnan varaa. Kelta-oranssi-lila langat saa mennä sitten muihin neulomuksiin. Onneksi Maija oli tarjouksessa, 5 kerää kympillä.