sunnuntai 29. syyskuuta 2019

Vieraiden kanssa pari päivää

Kun kuulin vieraiden tulosta, niin ensin piti tietysti siivota ja hankkia tarjottavaa. Leivoin rusinakakun, keikauskakun ja paistoin litistettyjä lihapullia sekä Barbara Bushin Broileria. Osa paistoksista meni parempiin suihin, niin ettei ehtinyt kuvaa ottaa, osan pakastin. Taisivat vieraat olla nälkäisiä kun kehuivat ruokia ja ottivat reilusti lisääkin.
Kiitos, ystävät (sukulaiset), kiva kun kävitte, tulkaa toistekin!

Tuliaisiksi sain vierailta kivan pyyheliinan Turun murteineen.

Oodiin ja Kampin kappeliin käytiin tutustumassa perjantaina.  Oodissa sattui olemaan tulostumassa hiukka isompi kuva. Aika edullista tulostaa tuolla itse.

Samalla näimme nuorten mielenosoituksen Eduskuntatalon edessä. Aika paljon käveltiin ja illalla se tuntui jaloissa.
Lauantaina aamupäivällä käytiin vielä Kampissa ja Espan puistossa. Illemmalla sitten vieraat jatkoi matkaa kohti Tukholmaa.


Tänään, sunnuntaina, poikkesin pikaiseen Narinkkatorilla katsomassa villoja ja lankoja. Lampaitakin oli muutama. En ostanut mitään kun lankoja on ennestäänkin.


Toinen orkidea on avannut monta kukkaa. Toivottavasti kestävät jouluun asti ainakin. Kolme muuta orkideaa työntää kans kukkavanoja.


torstai 19. syyskuuta 2019

Pieni trippi

Tuli sitten tehtyä "etelänmatka" Tallinnaan. Aamulla lähtö Katajanokalta ja illalla kotiin. Vähän yli 30 hengen porukan kanssa olin matkassa. Menomatka vietettiin konferenssihuoneessa Diabetesyhdistyksen tulevaisuuden näkymiä pohtien. Keskustelu oli vilkasta ja uusia ehdotuksia tuli runsaasti. Toivottavasti yhdistys sai paljon hyviä aiheita lähitulevaisuudelle.

Tallinnassa oli bussi odottamassa ja halukkaat lähtivät sillä kohti valokuvataiteen (Fotografiska Tallinn) museota. Näyttely oli kahdessa kerroksessa, joista remontin takia vain alempaan pääsi hissillä. Itse näyttely oli vallan piristävä. Ylemmässä kerroksessa oli lähinnä naku-, alaston ym pilakuvia tunnetuista henkilöistä. Alemmassa kerroksessa oli värikkäitä kukkaiskuvia. Sisääntulokerroksessa oli kahvila, jossa oli herkullisia leivonnaisia.

Museon jälkeen palasimme bussilla satamaan ja pienen odottelun jälkeen pääsimme laivaan ja heti kohta syömään. Tällä kertaa ruoka oli hyvää ja monipuolista (keväällä ei). Jälkiruokia en ottanut enkä ilmaisia viinejäkään maistellut.

Ilmakin suosi matkaamme. Merellä oli vain pieniä laineita ja aurinko paistoi lähes koko matkan ajan. Kiitos matkaseurasta serkkuseni ja muut tutut ja uudet tuttavuudet.






torstai 12. syyskuuta 2019

Syksyinen myssy

Tein myssyn kaksinkertaisesta Floricasta. Lankaa kului 63 grammaa, silmukoita noin 88-98, puikot 3,0 bambut. Resoria 10 kerrosta, sitten sileää 5 kerrosta, sitten helmineuletta 5 kerrosta jne. Kavennus 8 sektorissa, kavennuksia joka kolmas kerros muutaman kerran, sitten kavennukset joka toinen kerros. Idean myssyn malliin sain Lankapirtin blogista (oranssi myssy). Tämä myssy menee Koskelan palvelukeskuksen vanhuksille.
Hups, kamera kääntää myssyn kyljelleen enkä saa käännettyä sitä oikeaan asentoon.




tiistai 10. syyskuuta 2019

Alkavaa syksyä

Vielä on lämmintä, mutta hienoista syksyn tuntua on jo ilmassa. Käsitöiden teko tahmaa eikä oikein mitään valmistu. Pyjamapäiviä on ollut usein. Onneksi on lämmintä ja sadekuurot eivät ole osuneet silloin kun olen liikkunut ulkosalla.
Parvekkeella pelargoniat kukkii rehevästi. Sisätiloissa gloksinia kukkii edelleen ja yksi orkidea aukoo nuppujaan. Vieressä toinen orkidea odottaa kukintavuoroaan.
Syksyn kerhot ja yhdistykset aloittavat jälleen toimintansa. Muitakin tapahtumia on runsaasti kunhan ehtisi kaikkeen kivaan mukaan.