sunnuntai 14. heinäkuuta 2013

Uudet maisemat

Metsäiset maisemat on vaihtuneet hiekka-betoni-maisemiin merinäköalalla. Näin aamulla on kiva katsoa kun iso laiva lähestyy saarten välistä satamaa.
Pakkausten purkamisessa menee enin aika enkä ole käsityölaatikoita avannut vielä ollenkaan, vaan olen välillä lukenut Hyvä jätkä kirjaa, joka on lahja Jätkäsaarelta. Kirja kertoo Jätkäsaaren tarinaa nuoren pojan näkökulmasta siltä ajalta kun Jätkä oli vielä saari.
Lämmintäkin on ollut. Eilen oli parvekkeella +29 ja sisällä +28 joten enempi olen viettänyt rauhallista elämää. Olen kokeillut äitienpäivälahjaksi saamaani tuuletinta ja se on viilentänyt oloa mukavasti.



12 kommenttia:

  1. Hienot maisemat!
    Tuo kirja onkin hyvä tapa tutustua uuteen asuinympäristöön vähän historiankin kannalta. Hannu Mäkelä kirjoittaa mukavasti ja mielenkiintoisesti.
    Nyt onkin ollut aika painostavia ilmoja. että tuuletin on hyvä olla välillä käytössä.
    Muista huilata aina välillä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja muista juoda tarpeeksi :-)

      Poista
    2. En olekaan ennen lukenut Hannu Mäkelän kirjoja.
      Huilaillaan kyllä.

      Poista
    3. Ja juodaankin...vettä ja mehua.

      Poista
  2. Asunto merinäköalalla! Ihan luxusta, täytyy myöntää että ihan pieni kateuden piikki pisti. :))
    Mutta kirjan ainakin luen, on laitettava varaukseen heti kun sen huomaan kirjaston listoilla. Hannu Mäkelä on yksi lempikirjailijoistani.
    Tunnetko yhtään kaipuuta vanhalle asuinpaikallesi?

    VastaaPoista
  3. Ei kannata liikaa kadehtia. Tuo merinäköala on pieni väli isojen talojen välissä ja kuvassa zoomattuna. Taitaa vielä hävitä kokonaan kunhan rakentavat lisää taloja eteen.
    Olen ihan hämmästynyt miten vähän muistan vanhaa asuntoa. Tämä tuntuu monella tavoin viihtyisältä ja on valoisampikin kun ei ole parvekkeen kattoa varjostamassa olohuonetta ja makuuhuonetta.

    VastaaPoista
  4. Ihanaa - vihdoinkin - uusi ja oma kämppä sulla!

    VastaaPoista
  5. Jännä maisema, ootellaanpa muuttumista. Tuo kirja pitääkin lainata ja tutustua jätkän elämään.

    VastaaPoista
  6. Nauti nyt ainakin tuosta merinäköalasta. Jos tulee talo eteen, ei voi sitten mitään.
    Kyllä sinä käsityölaatikotkin saat avattua, sitten viimeistään kun inspis iskee.
    Hyvä kun omistat tuulettimen, on parempi olla, helteillä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uudenlaiset ikkunanäkymät on kyllä kivat kun näkyy vähän elämääkin.

      Poista