torstai 11. heinäkuuta 2013

Muutto takana

Sinänsä varsinainen muuttorumba on ohi, mutta tavaralaatikoita on purkamatta vielä. Onneksi olin pakannut osan tavaroista pahvilaatikoihin, joten niiden purkamisella ei ole kiire. Kiitos vielä eräälle taholle muuttolaatikoiden raijaamisesta *vilkuttaa itäsuuntaan*.
Kellarivarasto on hurjan iso ja sinne on hyvä kipata ylimääräinen roina kunhan löydän sopivan lukon oveen. Mulla on kaksi "munalukkoa", mutta kumpikin on liian pieniä joten pitää etsiä isompi.
Nettiyhteys toimii laajakaistalla, mutta valokaapeliyhteyksiä ei ole vielä saatavilla. Tietokoneeseen en ole vielä laittanut kameralle johtoa, joten nyt ei ole kuvia tarjolla.

Kaikenlaista uutta on opeteltavana ja pieniä puutteita on vielä. Esim parvekeovi raapii olohuoneen parkettiin, ulko-oven numerotaulussa ei ole asuntojen numeroita, joten sisälle pyrkivät soittelevat ovisummeria summamutikassa.
Suurin harmi on kännykän kentän puuttuminen. Nyt porukat menee yläkerroksissa parvekkeelle tai alakerroksissa jopa ulos kadulle soittamaan puheluitaan. Joten kannattaa laittaa tekstaria, niin näen sen kun käyn parvekkeella tarkistamassa puheluita. Tänään kävi pieni käpy kun muuttolaatikoitten hakija teki turhan reissun aamulla kun puhelin ei soinut. Saatiin sentään sovittua uusi hakuaika iltapäiväksi ja minä menin varuilta alas odottelemaan ja homma hoitui.

Itse en ole saanut omia valaisimia vielä laitettua kun täällä on valaisinpistokkeet katossa ja mulla oli vanhassa paikassa sokeripalat.
Siskokulta silitti ja laittoi verhot ikkunoihin. Makkarissa on tummansininen lakana poikittain. Sisareni kanssa sitä ihasteltiin ja suunniteltiin, että siitä tulisi ihan hyvä, jos laittais pitsin alareunaan. Sisareni kyllä arveli, että mun taidoillani sama lakana roikkuu ikkunassa seuraavat kymmenen vuotta.
Yhtä hellan levyä olen käyttänyt, uuni ja tiskikone on kokeilematta, samoin pesukone. Niin ja onhan saunakin vielä testaamatta. Sain kyllä hienon saunakiulun ja löylykauhan.

Keittiössä ei ole yhtään koukkua pyyhkeelle tai pannulapuille, kylppärissä ei ole koukkuja pyyhkeille tai kylpytakille.
Vähän on tavaroiden paikat hakusessa, mutta eiköhän ne paikkansa löydä.


27 kommenttia:

  1. Kyllä ne tavarat siitä sitten paikkansa hakee. Eikä nyt sitten ole enää kiire.
    Se on harmi, kun känny ei toimi, se pitäisi tulla pian kuntoon.
    Nyt on onneksi vielä valoisaa, ettei lampuillakaan kauheaa kiirettä ole.
    Älä rasita itseäsi liikaa vaan muista huilata välillä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vähän on vetelä olo kun pari päivää on mennyt touhutessa. Nyt tosiaan istuskelen ja mietin tavaroiden paikkoja ja tietysti ihailen merinäköalaa kun se parin talon välistä näkyy.

      Poista
  2. Meillä täällä, keskellä ei mitään, pitää istua määrätyssä paikassa, katse määrättyyn suuntaan luotuna, ennenkö kuuluu puhelimessa.
    Nyt ei sentään enää katkee puhelut niin usein, kun vaihdettiin operaattoria. :(

    Onnea uuteen kotiin. Äkkiä niitä koukkuja sitten saa seinille asennettua, kun ensin nukkuu muutaman yön. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin huomasin aika pian, että jos/kun kääntää päätä niin puhelu katkeaa. Eilen vieraiden kanssa katsottiin, että kolmen operaattorin kännykät näytti nollakenttää.
      Naulojen ja koukkujen paikat pitääkin miettiä valmiiksi ennenkuin tilaa huoltomiehen niitä laittamaan. Täällä on kipsiseiniä, joihin ei parane tavallisia nauloja naputella.

      Poista
  3. Voihan mursun viikset, ei oo osattu ovea laittaa raapimattomaksi, no ei siihen oven eteen sitten voi edes mattoakaan laittaa. Ja miten voi pyyhekoukut puuttua, vai onko se nykyään joku trendi jättää ne pois. Aika hassulta kuulostaa että puhelin ei toimi sisätiloissa, mitähän ne on piilottanut sinne seinärakenteisiin ;)). Minkäslaisia unia sitä sitten viimeyönä näit?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei siihen oven eteen mahdu mitään :(
      Taitaa olla jonkinlainen trendi ettei ole niitä koukkuja.
      Näin unia vaan muuttolaatikoista, en edes niistä komeista muuttomiehistä.

      Poista
  4. Rauhallisesti Anitta !!!
    Kyllä kaikki hoituu, ajan kanssa :)
    Voi että, jos asuisin lähempänä, tulisin innoissani ompelemaan ja laittamaan sinulle verhot. Himohommaa minulle se että saan sisustaa... toisillekin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Anneli, ihanasta ajatuksesta. Minä olen ihan tumpelo ompelukoneen kanssa enkä edes omista ompelukonetta. Vuosikymmeniä sitten (40v) ompelin paikkoja pojan housunpolviin ja kerran yritin tehdä mekkoa itselle. Mekosta meinasi tulla tyynynliina lopulta. Kyllä puikot on mieluisammat käsissä.

      Poista
  5. Kyllä se lakana ikkunaverhona on ihan hyvä ;) Ei minunkaan ompelutaidoillani mitään pitsejä mihinkään ommella kiinni ja hyvin olen pärjännyt :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla on ollut monessa asunnossa lakana ikkunassa. Pussilakana sitäpaitsi on hyvä ihan pimennysverhonakin. Ja lakanathan voi myöhemmin käyttää varsinaiseen tarkoitukseensa.

      Poista
  6. HipHeiHurraa! Oot muutanut, vihdoin ja viimein!
    - Kuulemma jokin ikkunalasimateriaali on sellainen, ettei puhelinsäteet pääse siitä läpi.
    - Kyllä verhoissa jeesataan, ommellaan ja ripustetaan tms mitä jeesiä nyt sitt niihin tarviit.
    - Roskat pitää lajitella, ootko semmosesta kuullu? (heh heh)
    - On se vaan kumma, että kaikenlaista kremppaa asunnossa vielä on vaikka jo viivästyikin ihan riittävän kauan, sanoisin jopa kohtuuttoman kauan.
    - Onnea uuteen tupaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu. Valitin Soneralle ja sanoivat sieltä samaa, että energialasit estää kuuluvuutta, mutta on kenttäkin vähän heikko. Parannusta saattaa tulla muutaman kuukauden kuluttua.
      Kiitos apustuslupauksesta.
      Ai, mikä lajittelu, extra-laatu, huonompi laatu... heh, heh...
      Juu, kremppaa tuntuu olevan vähän jokaisella. Onneksi sentään aika pientä.
      Poikkeahan tupaan, jos satut täälläpäin liikkumaan. Alaoven summerissa ei ole asunnon numeroa vielä, mutta muuten se toimii ja sisäpihan kautta on päivisin päässyt rappuun, ainakin toistaiseksi.

      Poista
  7. Hei Anitta,
    minulta on mennyt ohi, millaiseen kotiin muutit? Uusiko, kun ei mitään koukkuja?
    Onnea ja siunausta joka tapauksessa uuteen kotiin, sillä uusi se sinulle on joka tapauksessa:)
    Minullakin on kirkkaan keltainen pussilakana makuuhuoneen ikkunassa, pitsi yläreunassa, käänsin sen eteenpäin "kapaksi".
    Syksyllä keltainen väri tekee sen, että synkkänäkin päivänä tuntuu aurinko paistavan! Nyt sen keltaisen päällä on vielä tummanpunaraitainen verho, jonka solmin päiväksi keskelle: ja aurinko paistaa aina :)

    Voi hyvin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan uuteen muutin. Kiitos toivotuksista.
      Voi hyvin sinäkin!

      Poista
  8. Ihan vain sitä lähdin kirjoittamaan että jos tarvit apua lamppujen kanssa niin pistä viestiä, hankit ne sokeripalan korvikkeet niin mie voisin lainata siippaa asentamaan ne ja lamput ;-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Wau, kiitos tarjouksesta. Just etsiskelin niitä sokuripalan korvikkeita, mutta löysin vain yhden sopivan. Sit en löytänyt sivuleikkureita, joilla sais napsastua uudet päät johtoihin kun entiset näyttää hapertuneen. Palataan asiaan kun saan hankittua niitä pistokkeita.

      Poista
    2. Löytyy vaikkapa Prismasta :-)

      Poista
    3. Kävin Hakaniemessä ja sieltä löysin monta hyvää, tarpeellista tavaraa, myös noita pistokkeita.

      Poista
    4. Tullaanko käymään huomenna?

      Poista
    5. ok. Oottelen partsin ovi auki kun sisällä ei ole kenttää.

      Poista
    6. Ens viikollakin voisi onnistua tiistaina, saisit sitten loput lamput (jos ehdit hankkia) paikoilleen ja kellolle reijän seinään. Tee se pitkä lista mitä tarvii ripustaa ja laita viestiä että osataan ottaa tarvittavat vehkeet mukaan :-)

      Poista
    7. Jees. Teenpä listaa ja merkkaan reikien paikkoja.

      Poista
    8. Ooops. Listasta taitaa tulla pitkä.
      Onkohan teillä sellaista liimaa, jolla saisi liimattua lohjenneen keittiönpöydän jalan. Ehkä sitä pitää vahvistaa parilla pienellä ruuvillakin. Pöydänjalka toimii kyllä hyvin teipattunakin kuten huomasit, (tai et huomannut.

      Poista
  9. Onnea uuteen kotiin! Harmi, että moisen viivästymisen jälkeen on sitten vielä paikkoja niin ettei niitä voi hyväksyä vaan joutuu pyytään korjausta ja tosi tympeää, että kännykkä ei toimi sisätiloissa. Kyllähän se vielä tässä vaiheessa jotenkin menee ovi auki puhelua odotellen, mutta entäpä kun ilmat viilenee; hrr, alkoi oikein palella moinen ajatus.

    t: merja

    ps. Käväisen tiistaina Töölössä, mutta kuljen "yksityiskuljettajan" kyydillä (huom. minua nuorempi vieras mies)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nykyään näyttää olevan yleistä, että tehdään hutiloiden.

      Poista