lauantai 25. toukokuuta 2013

Maailma kylässä

Kokeilin tänään lähteä käymään kaupassa ja samalla katsomassa Maailma kylässä -tapahtumaa. Ilmakin oli aika suosiollinen kun aurinko ei porottanut liikaa. Tuomioja kertoi jotain lavalla, mutta en jäänyt kuuntelemaan, vaan vaelsin ohi Kankkulan kaivon Kaisaniemen puistoon, missä oli yleisöä paikoin tungokseen asti. Eri maiden ruokia olisi ollut vaikka kuinka, mutta päädyin yhteen grillimakkaraan. Valelääkärikin oli paikalla, mutta en tiedä mitä esitteli (olisikohan ollut apua selkävaivaani). Koska selkä ei ollut suopuvainen pitkään kävelyyn, niin en mennyt kiertelemään ja katselemaan katukirppiksiä, vaan ostin asemalta vain salaattia ja viinirypäleitä ja palasin kotiin, leipä unohtui ostaa. Asemalla oli kesän kukkarakennelmia, mutta aika vähän oli kukkivaa. Sentään virkatut kukat koristi yhtä asetelmaa.
Selkä on taas hivenen parempi kunhan ei tee taivutuksia eikä ota pitkiä askeleita.





9 kommenttia:

  1. Olikin mielenkiintoisen näköinen tapahtuma. Mutta ei kipeällä selällä paljon jaksa katsella. Muista nyt olla varovainen selkäsi kanssa ettei tule uudestaan pahemmaksi.
    Hyvää sunnuntaipäivää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yritän kyllä varoa selkää.
      Mukavaa sunnuntaita sinullekin!

      Poista
  2. Teillä päin noita tapahtumia riittää !
    Vai oli siellä valelääkärikin :)

    Mukavaa aurinkoista päivää, Anitta ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eilen olisikin ollut vaikka mitä tapahtumia, mutta harmittavasti en pystynyt kiertelemään enempää.
      Mukavaa kesäpäivää sinullekin, Anneli!

      Poista
  3. No nyt on täälläkin selkä kipeänä! Voiks se tarttua netin välitykellä? Tietäisköhän toi valelääkäri?
    Ilmeisesi oon nukkunu huonossa asennossa tai kontannu liikaa teltan lattialla tai nostanu Halia väärässä asennossa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No, voi, voi. Kylläpäs on huonoa tuuria. Oletkohan saanut selkään kylmää ja vetoa. Itselläni arvelin yöllä hikisenä potkineeni peitot pois selän päältä ja sitten saanut kylmää. Kyllä se edelleenkin vaivaa, mutta hiljalleen vähemmän. Kunnolla ei vielä voi kävellä eikä istua. Tsemppiä sinne ja nopeampaa paranemista.

      PS. eihän se voi olla Hali-kissan syy, eihän.

      Poista
    2. Ei se voi siitä johtua, että Halia oon kanniskellu;) on se semmonen kuuden kilon kahvakuula jota siirtelen kädestä toiseen.
      Alkaa helpottamaan.

      Poista
  4. On siellä tapahtumia, Naisten Kymppikin taas juostiin ja oli ennätysmäärä naisia mukana. :))
    Muutaman kerran olen ollut tuttuja juoksijoita kannustamassa, sitä ei kai lasketa osallistumiseksi?
    Mitenköhän täällä suhtauduttaisiin Valelääkäriin, jos sellainen uskaltaisi tulla pasteerailemaan vaikka tuohon kaupan edustalle?
    Voisi saada äkkilähdön...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Naistenkympille olen muutaman kerran osallistunut ja usein ollut kannustamassa. Nyt ei selkä antanut periksi kävellä ja seisoskella. Harmittavaa.
      Valelääkärit saavat nyt vähän varoa esiintymisiään. Saattaa nimittäin jotkut ei-vale-potilaat olla kärmeissään.

      Poista