lauantai 27. huhtikuuta 2013

Lemmikkimessuilla

Tänään kävin Lemmikkimessuilla. Olihan siellä myös kädentaitomessut ja kaikenlaista muutakin, mutta niihin tein vain pikasilmäyksen enkä ostanut kuin yhden leipäjuuston vierasvaraksi. Tapasin myös KristiinaS:n ja LeaP:n sovitusti ja käytiin kahvittelemassa ja vaihtamassa kuulumisia. LeaP lähti kotiin aikaisemmin ja me Kristiinan kanssa kierreltiin vielä katsomassa koiria ja kissoja. Kiitos seurasta, kamut!

Minä kävin ensin tietysti siiliosastolla ja sitten syömässä. Ruokapaikalla oli aika tavalla ruuhkaa ja osa lapsia istui lattialla syömässä hampurilaisiaan. Mukaan mahtui kyllä hyvin ja ruoka olikin erinomaista ja vastapaistettu leipä herkullista.




Koirapuolella oli ihana koira trimmattavana ja seisoi pitkään ihan rauhallisena, vaikka ihmisiä kävi vieressä ihailemassa. Terrierikilpailussa vei voiton pieni ruskea koira. Joistakin koirista ei kyllä olisi ulkonäöltä arvannut niitä terriereiksi.




Kissoillakin oli "kauneuskilpailu" ja kyllä ne niin tyynesti ottivat esittelynsä. Kissojen vieressä oli sitten rottia ja pitihän yhtä siimahäntää vähän silittääkin.



9 kommenttia:

  1. Muut on ihan söpöjä.... mutta tuon siimahännän kuvat ohitin nopsaan !!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Söpöjä ne kyllä on, mutta rottaa en ehkä ottaisi itse lemmikiksi.

      Poista
  2. Kiitos seurasta. Ja näistä kivoista kuvista, mä en sitt ottanu yhtään kuvia.
    Siimahäntäkin oli niin pehmoinen ja söpö, nuuski niin tarkasti ilmanalaa ett mitäs ihmisiä tähän nyt tuli. Häntä oli jännän suomuisen tuntuinen.
    Kaikki eläimet oli niin kivoja, vaikken kaikista omana lemmikkinä tykkäis, niinku jotain isoa terrieriä en vois kuvitela pitäväni.
    Mä sitt tilasin netistä sen kantolaukun mitä katsottiin, valitsin sen harmahtavan värin, oli se pinkki ja lime vähän räikeät. Ja muistin laittaa saamani alennuskoodinkin.
    Nättejä kankaita Lea oli ostanut, mitähän siitä siilikankaasta mahtaa tulla;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harmaa onkin hyvä väri, muihin voi nopsaa kyllästyäkin.
      Lea voi kyllä siitä kankaasta keksiä jotain kivaa.

      Poista
  3. Ihania, ihania, ihania!!!!!
    Siili on niin suloisesti nenä piilossa siellä peiton poimussa.
    Pehmeän näköinen on rotankin karva.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minusta tuo siili oli kivoin, tietysti. Se on vain 2kk ikäinen ja menee kohta uuteen kotiin.
      Kiva oli rottaakin vähän silittää, mutta en itselle ehkä ottaisi.

      Poista
    2. En minäkään itselleni rottaa ottaisi, mutta pehmeän näköinen se oli.

      Poista
    3. Ajattelen, että jos jollain tutulla olisi niin varmaan siihenkin tottuisi ja hetken pääsät tykkäisi.

      Poista
    4. Tosi pehmeä se rotan karva on, mutta häntä on kova ja jäykkä. Varmaan kaverin rottaan tottuis ja onhan rotta aika älykäskin ja sille voisi opettaa temppuja.

      Poista