Ilmat on hiukan viilentyneet ja alkaa tuntua vähän syksyiseltä. Yhtenä päivänä hiukan vilutti ja piti laittaa villatakki päälle.
Eilen kävin Verkkokaupasta hakemassa printteriin paperia ja samalla otin Hesestä vähän syötävää. parvekkeella voi syödä "ulkona" ja katsella rakennusmiesten touhuja. Kuvaan otin vain salaatin enkä hampurilaista rasvaisine ranskalaisineen, näyttää terveellisemmältä, heh.
Syksyn myötä myös ystävät alkavat palailla kaupunkiin. Tänään tapasimme LeaP:n kanssa Kampissa kun siellä oli Narinkkatorilla käsityötapahtuma. Samalla ostin vähän ruokaa ja mm tilliä, jota laitoin hiukan kuivumaan.Kovasti oli minusta outoa, että tilli ei tuoksu miltään, vaikka käsissä vähän hieroisi. Minä kun niin tykkäisin tillin tuoksusta. Eihän sillä tillillä ole mitään virkaa, jos se ei tuoksu.
Kiitos Lea mukavasta seurasta!
lauantai 31. elokuuta 2013
keskiviikko 28. elokuuta 2013
Isoja laivoja
Eilisellä kauppareissulla pysähdyin ottamaan pari kuvaa laivoista. On ne kyllä isoja. Jäin myös miettimään, että miten ne voivat olla noin paljon vedenpinnan yläpuolella etteivät kaadu. Vai onko siellä vedenpinnan alapuolella vielä montakin kerrosta. Silloin kyllä pitää olla jo melkoisen syvä satama, ettei paatti tartu pohjaan kiinni.
Ensimmäisen kuvan laiva lienee risteilyalus, joka on Länsisataman päässä tallinnanlaivojen takana. Näyttää ihan kuin laiva olisi uinut parkkipaikalle asti.
Toinen laiva on tallinnanlaivojen etupuolella. Siellä oli ilmeisesti jotkin pelastusopastukset menossa kun kuului koväänisistä ohjeita.
Jonain päivänä pitää mennä satamaterminaaliin oikein sisälle tutustumaan

tiistai 27. elokuuta 2013
Yhdennäköisyyttä
Katselin arkistojani ja kotipaikkakunnan lehdestä vuodelta 1997 löysin mielenkiintoisen kuvan, jossa kaupan tiskin takana seisova mies muistuttaa hämmästyttävästi minulla olevan valokuvan miestä. Molemmat kuvat lienee 1920-luvun paikkeilta. Itselläni olevassa kuvassa olen arvellut olevan isoisäni, mutta asiaa täytyy nyt tutkia tarkemmin.
lauantai 24. elokuuta 2013
Kauppareissu ja sydämentykytyksiä
Eilisen vieraan kanssa kävimme lähikaupassa. Matka onnistui hyvin eikä jalka vihoitellut jälkeenpäin. Pientä sydämentykytystä saimme ihan kotinurkilla kun iso rekka porhalsi torvet soiden päin punaisia. Olimme hetkeä aikaisemmin painaneet jalankulkuvalon vihreäksi ja yksi pyöräilijä ehti mennäkin kadun yli, mutta me olimme onneksemme vähän hitaita. Sitten se iso rekka porhalsi melkein nenää hipoen ja torvea soittaen "tuhatta ja sataa" eikä yrittänytkään jarruttaa. Emme ehtineet edes rekkaria ottaa ylös, vain takana näkyi iso Valion kyltti.
Vieraalta sain tuliaisena kauniin kortin Kupittaan Saven pikkutaulun. Taiteilija Kaisa Mertalan maalaama. Kiitos ystäväiseni taulusta ja kauppa-avusta.
Tänään aamulla katselin merellä näkyviä purjelaivoja. Aika paljon niitä onkin näkynyt koko aamupäivän. Varmaan mukava purjehdussää kun aurinko paistaa ja jos tuuleekin sopivasti.

keskiviikko 21. elokuuta 2013
Syksyn tuntua
Aamuisin on ilmassa selvästi syksyn tuntua ja viileää. Soihtuköynnös-raukkakin sai pari kukkaa aikaan, vaikka hoito on ollut aikalailla minimissä viime aikoina. Kipeä jalka turpoilee edelleen, mutta sisällä voin liikkua aika hyvin kun kääntyessä on varovainen. Ystävät ovat soitelleet ja kyselleet kuulumisia ja pari saattaa poiketakin tällä viikolla. Muutoin seurana on telkkari ja tietokone. Tietokone onkin kovassa käytössä kun tutkin erilaisia sukuasioita.
perjantai 16. elokuuta 2013
Ulkona syömässä
Kun kutsuttiin grillijuhliin ja kuljetus toimi ovelta ovelle, niin mikäs siinä oli lähtiessä. Poikanen oli grillimestarina ja äitimuori vain istui ja odotti valmista pöytään. Toki siinä piti ihastella nuorenmiehen uutta hankintaa eli kaasugrilliä ja sen (grillin) monia toimintoja. Possupihvit röstiperunoilla ja nyyttivihannekset pippurikastikkeen kera olivat pääruokana. Jälkiruokana kahvia ja jäätelöä grillatun banaanin kera, höysteenä vielä loraus likööriä eli autottomien juomaa kuten poikanen sanoi. On kyllä mukava nähdä, että nuorimies on innostunut ruuanlaitosta eikä tarvitse syödä pelkkää kaupan maksalaatikkoa, joka sekin on kyllä hyvää, ainakin rusinoiden kanssa tehty.
Sääkin lopulta suosi, vaikka alkumatkasta rippasi vettä, mutta lopulta aurinko paistoi ja lämmitti ihan passelisti.
Sääkin lopulta suosi, vaikka alkumatkasta rippasi vettä, mutta lopulta aurinko paistoi ja lämmitti ihan passelisti.
sunnuntai 11. elokuuta 2013
Vieras päivässä
Aika hiljaista on elämä ollut. Tosin muutama tuttava on mukavasti käynyt kylässä ja samalla tuonut vähän evästä. Tarjoilut vaan on olleet aika vaatimattomia. Toissapäiväinen vieras tuli sukututkimusasioissa, eilinen vieras haki pahvilaatikoita omaa muuttoaan varten ja tänään rva A toi minulle ruokaa ja samalla tuliaisiksi kenkien alustan eli kurakaukalon. Taidan tuohon kaukaloon virkata jonkinlaisen pienen maton, joka on sitten helppo pestä pesukoneessa.
Jalka vähän turpoilee päivän mittaan, mutta mustelmat on hävinneet. Varovasti kävellen voi liikkua kunhan varoo käännöksiä tehdessä. Kylki haittaa edelleen kumartelua joten moni homma jää odottamaan aikaa parempaa.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)