perjantai 27. maaliskuuta 2015

Terapiaa

Kävin aamulla jalkaterapeutilla. Sain siellä paljon ja perusteellista tietoa jalkojen rakenteesta ja jalkahoidosta. Ensin jalkoja tarkastettiin peilin avulla ja siinä piti sitten varvistella ym. Kynnet leikattiin ja muotoiltiin, yhden kynnen reunan alle laitettiin pieni suikale (näkyy kuvassa, oik. jalan isovarpaan viereinen varvas) ja lopuksi jalat rasvattiin. Jalkojen kuntoa kovasti kehuttiin, ehkä ne ovatkin suhteellisen hyväkuntoiset ikään nähden.

Reissu väsytti kovasti ja niinpä sammahdin kotona nojatuoliin. Kun siitä selvisin, niin tein mielenhyvitykseksi pienen pullataikinan ja paistoin voisilmäpullia. Korvapuusteja olisi tehnyt mieli, mutta en jaksanut ruveta kaulimaan. Ihan hyviä pullat oli ainakin uunilämpiminä. En edes kehtaa sanoa montako söin.


7 kommenttia:

  1. Tuo on tärkeää tuo jalkaterapeutilla käynti ja hyvä, että jalat on hyväkuntoiset!

    Pullat näyttävät suussasulavilta, mä olisin varmasti syönyt 2-3 sillä sen verran hyviä uunituoreet pullat on.

    T: merja

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pari-kolme minäkin söin...aluksi. :=D

      Poista
  2. Millonkahan sitä sais nuo omatkin kuljettimet edes jalkahoitajalle hoitoon, olis kiva kun joku toinen vuorostaan rapsuttelisi ja voitelisi niitä.
    Ihania pullia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä olen edellisen kerran käynyt jalkahoidossa 9 vuotta sitten. Tämä oli kolmas kerta elämässäni kun joku toinen mun jalkoja hoiteli.
      Tuutko kahveelle?

      Poista
  3. Oi oi, jalkahoito on niin ihanaa. Siit on aikaa ku oon käyny mutt ite teen aika hyvin, vaik olis se toisen tekemänä oikein luksusta taas.
    Niin siis mikä se suikale on ku laitettiin?
    Pulla maistuu aina ja lämpösenä ne on syötävä;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En tiedä mitä ainetta se suikale on, mutta laitettiin kynnen kulman alle, kun kynsi oli painunut ihon sisälle
      Lämmin pulla ja kylmä maito, aah.

      Poista
  4. Ahaa, semmonen suikale, nyt ymmärrän.

    VastaaPoista