perjantai 6. maaliskuuta 2015

Mitäs tänään syötäisiin

Kävin vuositarkastuksessa. Vitamiinitasot hyvät, veriarvot hyvät, sokeriarvot rajoilla, kolesterolia vähän liikaa, sydän lyö passelisti, mutta verenpaine ennätyskorkea. Valittelin sitten erinäisiä muitakin vaivoja ja sain lähetteen jalkojenhoitajalle ja uusiin labrakokeisiin  sekä hiukan reseptejä. Kaikkiaan tohtorin aikaa kulutin tunnin verran. Kotimatkalla poikkesin apteekissa ja kun sain kassillisen "evästä" niin jätin muun  ruokailun väliin. Oikeastaan nuo on alkuruokia, joten pääruuat ja jälkiruuat voi kyllä syödä lisäksi. Rahaakin meni, mutta luultavasti sain silti hyvät "alennukset", ainakin osa on kelakorvattavia.
Tämän kertainen tarkastus poikkesi aikaisemmista. Nyt ei ollut hoitajan esitarkistusta punnituksineen,  jalkapohjien tuntotestauksineen, ruokaohjeineen ja alkoholin kulutus kyselyineen tai silmänpohjakuvaustiedusteluineen. En kyllä niitä nyt kaivannutkaan kun sain muuten kysellä mietityttäneistä asioista. Tohtorille taisi tietokoneen käyttö olla vähän outoa kun hän kirjoitti kaikki asiat paperille (reseptit, seuraavan käynnin päivämäärän, labrakokeet) ja tarkisti välillä mitä oli kirjoittanut. Tosin seuraava käynti  kyllä sitten merkattiin heti myös koneelle.

13 kommenttia:

  1. Ei ole kovin kuitupitoiset nuo sun alkupalat, onneksi sitten pääruoka ja jälkkäri korvaa asian ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuitua pitääkin ottaa erikseen.

      Poista
  2. Hyvähän se on tarkastuttaa vähän sitä ja tätä. Noita eväitä sais kyll olla paljon vähemmän.
    Mä söin tänään spagettia jauhelihakastikkeella siis Pasta Bolognese, siis semmosta missä on tomaattikastike, niin ja se makaroni oli sellaista pitkää ja luirua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, oi, spagettia en olekaan laittanut naismuistiin. Pitääkin viikonloppuna laittaa. Pitkä ja luiru on helpompaa syödä kuin paksu ja luikas.

      Poista
  3. Minulla on vielä paljon enemmän noita ruokia, mutta tänään olen syönyt lisäksi Marketan tekemää sikafarmarinkiusausta. Se on oikein hyvää.
    Oletko syönyt spagettia lyhyinä ja ohuina pätkinä, mielestäni se on niin kaikkein helpointa syödä. Ja sitä myydään nykyisin siinäkin muodossa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Raketti spagettia olen syönyt. Kypsyy nopeasti. Tänään kyllä ostin jotain kierremakaronia kun ajattelin, että sitä voi laittaa salaattiin.

      Poista
  4. Sellainen satsi, toivottavasti sulla on dosettikin!? Pysyy räkningissä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On mulla pieni dosetti kunhan tulis laitettua siihen. Pikkusen pitää aivovoimistella, että osaa ottaa oikeat pillerit oikeaan aikaan.

      Poista
  5. Sullahan on pienet nuo alkupalat, mulla menee ainakin tuplat, mutta yhtään samaa ei tainnut minun listalta löytyä.

    Nykyään moni nuorempikin lääkäri kirjoittaa paperille/vihkoon ylös keskustelun aikana asiat ja muotoilee ne sitten potilaan poistuttua huoneesta ne koneelle ja vielä sitä jotkut saneleekin. Tuo paperin käyttö on siitä hyvä, että siinä kiinnittää enemmän huomiota potilaaseen kuin konetta käyttäessä.

    Mulla on nyt kuukauden sairaalajakso ohi ja kävin KYSissä polilla ja laitettiin puolikiireelliseen leikkausjonoon eli 8-30 vrk:n sisällä leikataan.

    T: merja

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hui, sentään. Tuo leikkaus siis. Toivottavasti menee hyvin.

      Poista
    2. Ja äärimmäisen tärkeä ja myös sellainen joka olisi pitänyt tehdä jo kuukausi sitten niin en olisi joutunut koko aikaa kärsimään ja olemaan sairaalassa, olen ollut kotona vasta vajaan 1½ vrk.

      T: merja

      Poista