keskiviikko 19. maaliskuuta 2014

Valinnanvaraa

Meillä menee nyt jätteet putkeen ja siksi on nyt käytettävä biopusseja biojätteille. Ennen sai kääräistä kalanperkeet sanomalehteen, mutta ei enää. Vähän tuntuu hölmöltä, että pitää hankkia monta muovikassia viikossa biojätteille. Onneksi löysin myös pieniä biopusseja kun niitä biojätteitä ei voi kerätä noihin hajoaviin kasseihin kovin monta päivää tai hajoavat käsiin. Nyt on sitten kokoelma 6 litran, 10 litran ja 20 litran pusseja. Tuo 6 litran kokokin tuntuu vähän isolta minun pienille biojämille.

Aurinko paistaa ja katselin juuri, että onpa naapurillakin pesemättömät ikkunat kunnes tajusin, että mun parvekelasit on pölyiset. Hmph.  Koskahan saisin aikaan tehdä ikkunapesut tai tilata ikkunanpesijän.

16 kommenttia:

  1. Höh. luulis että sanomalehtikääre kulkee putkessa ihan yhtä hyvin. Samanlaillahan biopussi voi putkessa hajota kuin lehtikäärekin. Varsinkin just jos biopussi on odottanut päivän liian kauan niin sehän tosiaan hajoaa käsiin.
    Pientä pussikokoa mäkin käytän, tai sitt jos on paperipussi tullut kotiin niin sen käytän.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ole kaikkia asioita ajateltu loppuun saakka.

      Poista
  2. Mä kans ihmettelin, että miksi ei putkessa voi käyttää paperikäärettä.
    Meillä on tällä viikolla paistanut aurinko oikein kauniisti, mutta tuuli on ollut suoraan pohjoisesta ja se jäätävän kylmää Hrrrr....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minusta on turhaa ostaa puhtaita pusseja jätettä varten.
      Täälläkin oli aurinkoinen, mutta tuulinen päivä.

      Poista
  3. Meillä pystyy ostamaan kaupasta hedelmät ym. biopusseihin, joten niitä saa sitä kautta kotiin halutessaan. Ennen nekin oli maksullisia, mutta nyt voi ottaa kumman haluaa biopussin vai tavallisen muovipussin.

    Meillä on ikkunat pesemättä jo toista vuotta enkä tiedä milloin pestään kun se on nykyään miehen hommaan eikä hänen mielestään mikään ajankohta ole sopiva.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niitä kaupan hedelmäbiopusseja taidan minäkin ruveta katsomaan.

      Poista
  4. En tajua koko tätä biohommaa. Meillä ei saa käyttää taas mitään muuta kuin bio -paperipusseja ja sanomalehdistä tehtyjä pusseja. Jopa nuo yllämainitut pussit on kiellettyjä, Outoa hommaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä taitaa nuo biojätteet mennä sitten vielä sekajätteeseen, vaikka erikseen kerätään, kun ei biojätteen kompostointipaikka riitä.

      Poista
    2. Nuo mitä kääreitä/pusseja saa/pitää käyttää johtuu ihan jätteidenkäsittelylaitoksesta, sillä jossain nuo biopussit aiheuttavat ongelmia ja jonkinlaisia linjaston tukkeutumisia. Asiasta tuli ohjelma tuossa pari vuotta sitten ja satuin silloin katsomaan, mutta enhän minä sitä tarkkaan muista miten siinä nuo asiat oli perusteltu.

      Poista
  5. Pistänpä minäkin lusikkani soppaan, koiruleille on 2 litran biopusseja kanssa. Valmistaja Bioska ja pussin nimi Hauska, rullassa on 20 pussia ja hinta CM:ssa centin alle 2 euroa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lusikka biopussiin, hih.
      Voiskohan niitä käyttää myös keittiöbiojätteille. Luultavasti.

      Poista
    2. Voi ihan hyvin käyttää, samaa matskua on kuin noi ihmispussitkin mutta väriltään kivan vihreitä.

      Poista
  6. Ikkunoita ei kannata vielä pestä...;)
    Kevätsateet tuo kumminkin kaikki moskat vielä ikkunoihin.Paitsi jos maailmankirjat on niin sekaisin ettei tuu sateitakaan.
    Tämmönen putkijuttu oli mulle uusi juttu.Eiköhän mee bioskoita tarpeeksi kaupaksi..?
    -rusomarja-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä kyllä hiekka pöllyääpitkin kesääkin kun on rakennutyömaata ympärillä.
      Tuo jäteputkijuttu on aika uutta enkä vielä ole ihan varma sen hyvyydestä.

      Poista
  7. Meillä kanssa noi koirankakkapussin ihan ihmisjätekäytössä, suosittelen! Ja kyllä vähän kahden koiran kanssa myös koiranjätekäytössä...

    VastaaPoista