keskiviikko 12. helmikuuta 2014

Huivi ja sukkia

Vihdoin sain valmiiksi kauan sitten aloittamani kolmiohuivin. Malli on ihan omasta päästä. Aloitin huivin nimittäin niin, että tein ensin sileää kun en keksinyt kivaa mallia. Lopulta sitten tein vain reikärivejä väliin. Reunaan tein muutaman kerroksen ainaoikeaa. Huivin yläreunan pituus on 175 senttiä, korkeus 77 senttiä. Grignasco merinosilk -lankaa kului 77 grammaa, puikot 4,0 bambu pyöröt. Lanka on aivan ihanaa ja pehmeää ja kamalan ohutta, joten tein huivin kaksinkertaisesta langasta. Näitä lankoja ostin aikoinaan ajatellen tekeväni oikein ohuita ja isoja pitsihuiveja, vaan sitten iski pupu pöksyihin kun arvelin, että pitsineuleet on mulle liian vaikeita.

Punaisen huivin olen tehnyt joskus aikaisemmin samasta langasta (tein silloin useamman huivin samalla mallilla). Mallin nimeä en nyt muista, mutta se on aika helppo ja taidankin tehdä sillä mallilla jatkossa.

Muutamat pikkusukat sain myös tehtyä. Viking Froyagarn - lankaa kului 33, 40 ja 42grammaa, puikot 3,0 bambut, silmukoita puikoilla 10, 11, 11. Nämä sukat menevät hyväntekeväisyyteen.

 
 
 
 

6 kommenttia:

  1. Taas on myönnettävä että yksinkertainen on kauneinta, sininen on ihana. Punainen on myös kaunis mutta ei yllä sinisen tasolle.
    Oletpa ollut taas ahkerana sukkien kanssa, taidat kohta tehdä niitä ihan unissasi ; )

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan kiva tuosta sinisestäkin tuli, vaikka ei ollutkaan mitään ohjetta.
      Noita lastensukkia on kiva tehdä telkkaria katsellessa.

      Poista
  2. Molemmat liinat on kauniita. Minusta mallit ovat yhtä kauniita, mutta punainen on paremmin minun värini kun sininen.
    Minäkin kudon usein telkkaria katsoessa jotain. Nyt olen tehnyt taas niitä äititeresan peiton lappuja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minustakin molemmat on kauniita, mutta kumpikin sopii eriväristen vaatteiden kanssa.
      Noita äititeresan lappuja voisinkin tehdä langanlopuista.

      Poista
  3. Todella kauniita huiveja molemmat, mutta tuo ensimmäinen iski värinsä puolesta minun sisimpääni.

    T: merja

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taidat sinäkin olla sinisen ystävä.

      Poista