sunnuntai 29. joulukuuta 2013

Lahjomuksia

Eilisen päivän johdosta sain kivoja lahjapaketteja. Tuo Tölkkidiesign-kirja oli tosi kiva kun en sellaista ennestään omista. Klipsujakin oli pussillinen mukana, että alkuun pääsee, vaikka on mulla vähän entisiäkin. Kunhan taas pääsis pyhien jälkeen vauhtiin noiden askartelujen yms kanssa.
Sain myös Kultakeramiikan sydänlautasen ja kulhollisen karkkia sekä suklaarasian.
Makeaa syötävää onkin ollut ihan riittämiin, joten tänään kiehautin pienen hernesopan. Tosi pienen siis, Kahvikupillinen herneitä, ruokalusikallinen sipulia, pikkurillin kokoinen porkkana, viipale kinkkuleikettä pieneksi silputtuna, hitunen lihaliemikuutiota ja kipollinen vettä. Olipa hyvää.

Nyt sitten ilta meneekin kirjojen parissa ja telkkaria katsellen. Huomennasitten  täytyy ryhdistäytyä ja liikahtaa ihmisten ilmoille.

6 kommenttia:

  1. Ihan lahjuksiakin sain, hmm, eiks noi klipsujutut ole jo ihan "passe´ "?
    On se joo ihmisten ilmoille itsensä välillä laitettava ettei ihan höperöidy.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Klipsujen suhteen olen itsekin vähän "jälkeenjäänyt". Pikkusen on kyllä kutitellut mielessä taas jotain tehdä.

      Poista
  2. Olet saanut kivoja lahjoja.
    Mitä meinaat tehdä klipsuista ekaksi?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joatin yksikertaista varmaan niistä klipsuista yritän tehdä. Rintarosseja olen vähän ajatellut. Niitä kun on kiva antaa vaikka pikku lahjaksi.

      Poista
  3. Kivat lahjat, sydänvuossa teet maistuvia paistoksia ja hyvä se on tuo klipsukirjakin (taidan pikkaisen tsiigata sitä joskus käydessäni). Olipa tosi pieni rokka, kauaks keittelit?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mietinkin jo itsekin, että voiko tuota vuokaa laittaa uuniin.
      Juu, tulepas joku kerta käymään ja lukemaan tuota klipsukirjaa.
      Varmaan tunnin keittelin niitä herneitä, vaikka olivat pakastettuja. Lopulta piti kauhalla niitä muusata kun keitto oli vaan herneitä kirkkaassa liemessä. Vettä lisäilin välillä. Oli kyllä sitten älyttömän hyvää. Onneksi ei ollut isosa kattilallista, olisin syönyt liikaa.

      Poista