sunnuntai 13. elokuuta 2017

Sunnuntain sapuskat

Eilen vietin iltapäivän Ogelin Lankamaailmassa ja illan istuin kotona myrskyä seuraillen. Eipä se paljon meillä tuntunut. Aluksi kävi kova tuuli, mutta salamointi ja kova sade ei oikein osunut kohdalle.

Tänään sitten lähdin käymään Hakaniemen torilla kun sadetta ei näkynyt tulevan. Hakaniemessä oli kirpputori, mutta sieltä ei lähtenyt mitään mukaan. Sen sijaan ostin Ympyrätalon S-kaupasta vähän perunoita (3 perunaa), paprikan,  pari porkkanaa ja kesäsipulia nipun. Kotoa löytyi pieni pihvin viipale. Laitoin vihannekset vuokaa, ruskistin päälle  pakastimesta löytyneen pihvin viipaleen ja mausteeksi suolaa ja pippuria. liemeksi paistinpannun huuhdevesi. Hauduttelin uunissa sen jälkeen kun olin ensin paistanut pienen puolukkapiirakan. Piirakasta otin maistinpalat kahvin kanssa lihan hautuessa uunissa. Lihapaistoksesta jäi osa iltapalaksi. Kyllä nyt on herkuteltu tälle päivälle. Lopun piirakan taidan viedä huomenna Kampin neulekahvilaan ettei jää itselle kiusaukseksi.


2 kommenttia:

  1. Niin hyvän näköistä sapuskaa ja piirakkakin. On niin kiva,kun taas ssa tuoreita marjoja ja vihanneksia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Piirakkaa kehuttiin neuletapaamisessa. :)

      Poista