lauantai 5. elokuuta 2017

Kansallispukujen tuuletusta

Kävin päivällä katsomassa kansallispukujen tuuletusta Espan puistossa ja otin oman Hauhon puvun taskun tuuletettavaksi. Itselläni oli vain Hauhon puvun tasku tuuleteltavana, kun puvun ompelija sattui sairastumaan ja puku jäi vähän vaiheeseen. 



Lavalla oli kansallispukujen esittely ja monenlaista pukua oli näytillä. Valitettavasti ei Espalla näkynyt yhtään Hauhon pukua. Pukuesittelyn jälkeen monet porukat jäivät istuskelemaan nurmikoille ja evästelemään, koska aurinko alkoi paistaa ja lämmitti mukavasti.





Tapasin Espalla myös KristiinaS:n. Kahvittelimme eräällä Espan kioskilla ja sitten jatkoimme rautatientorin ruokatapahtumaan. Siellä piti ostaa maistiaiset peruna-, bataatti- ja punajuurisipsejä. Annos oli aika iso, vaikka otimme pienimmän ja aika rasvaisiakin olivat ja suurimman osan toin sitten kotiin. Maistuvat muuten kylmänä melkein paremmilta kuin kuumina.

Ostin myös pari pulloa sinappia. Toinen on sokeritonta ja maistuu mukavasti vahvemmalta kuin tavallinen sokeripitoinen.

Kiitos, Kristiina, seurasta!


2 kommenttia:

  1. Kiitos itsellesi seurasta ja sipseistä, ei ollut mikään pikkuannos.
    Kristel oli muuten piknik-seurueessa tämän kuvatun takana, näkyi jossain mun otoksessa.
    Ja taas tavattiin torilla:) Ei oo stadi kovin iso ku näin satutaan samoille kulmille yhtenään;)

    VastaaPoista